Roihuvuoren ala-asteen koulu

 Roihuvuoren koulu on alueensa lähikoulu, jossa 1.-6.-luokat. Toimimme Roihuvuoressa ja Marjaniemessä. Koulussa on noin 340 oppilasta.  Koulussa on ruotsin kielikylpyopetusta ja valmistavaa opetusta. Olemme Liikkuva koulu ja mukana myös Helsingin Opetusviraston digitalisaatio-ohjelmassa. Lisäksi olemme kansainvälinen vierailukoulu.

(22.3.2017)Oppilaaksiottoaluetta tarkistetaan Roihuvuoressa.Roihuvuoren ala-asteen koulun oppilaaksiottoalueen oppilasmäärä kasvaa, joten koulutilat eivät tule riittämään. Jotta oppilaat mahtuvat paremmin alueen kouluihin, Porolahden peruskoulun 1-6 luokkien oppilaaksiottoaluetta on tarkoitus suurentaa ja Roihuvuoren ala-asteen koulun pienentää 1. elokuuta 2018 alkaen. Lisää aiheesta.

[20.1.2017] Keskiviikkona 25.1.2017 klo 8-10 ja 17-19 on Roihuvuoren ala-asteella kouluun ilmoittautuminen, Osoite on Vuorenpeikontie 7 00820 Helsinki.

[16.1.2017] Roihuvuoren ala-asteen peruskorjaus ja Löyly saivat rakentamisen Ruusu palkinnon 2016. Kyseessä on Helsingin rakennuslautakunnan vuotuinen rakennuspalkinto, joka jaettiin tänä vuonna 10.tammikuuta laadukkaasta Helsingin rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä. Perustelut palkinnon saannille voi käydä lukemassa täältä. Hieno asia kertakaikkiaan, onnea palkinnon saajille!

[16.12.2016]Koulutulokkaiden infoilta ja toisluokkalaisten kieli-info
Roihuvuoren ala-asteella
ti 17.1.2017 kello 18.00
Tervetuloa!

[12.12.2016] Vanhempainyhdistys tiedottaa:Roihuvuoren ala-asteen koulussa on vuodesta 1967 toimiva aktiivinen vanhempainyhdistys

 

 


www.roiha.edu.hel.fi
Rehtori Seppo Salmivirta
Tarkemmat yhteystiedot

Muista käydä katsomassa koulumme blogia



JAA
22.03.2017 14:30