Hankkeet

Lähiöpuutarha 

Lähiöpuutarha on nuorisoasiainkeskuksen alkukeväästä käynnistämä kaksivuotinen hanke. Sen tavoitteena on tuoda asukkaita ja toimijoita yhteen viljelyn keinoin ja lisätä näin myös lähiöiden viihtyvyyttä. Hanke kohdentuu viiteen lähiöön: Kontulaan, Jakomäkeen, Meri-Rastilaan, Roihuvuoreen ja Maunulaan. Alueet ovat saaneet puistoihin ja puutarhaan kohdistuvaa investointirahoitusta ja niissä on mahdollisuuksia toimia alueen elävöittämiseksi puutarhan ja viljelyn keinoin.

Lähiöpuutarhoja toteuttamaan voi tulla kuka tahansa ja niistä muotoutuu tekijöidensä näköisiä. Istutusten lisäksi puutarhassa voi olla taidetta ja tapahtumia tai vaikka kahvila. Lähiöpuutarhan tavoitteena on lisätä alueen viihtyvyyttä ja tuoda eri-ikäisiä ihmisiä yhteen.

Hankkeessa työskentelee hankekoordinaattori sekä työllistettyinä puutarhuri ja puuseppä. 

Lisätietoja:
Nuoriso-ohjaaja Aino Kaila
puh. 040 631 8063
aino.kaila@hel.fi


Boosti

Hankkeen tarkoitus on lisätä liikuntaa erityisesti sellaisten nuorten ja nuorten ryhmien keskuudessa, jotka liikkuvat vähän ja joilla on erityisen tuen tarpeita.

Hankkeessa kehitetään, suunnitellaan ja toteutetaan pysyviä toimintamalleja nuorten liikunnan lisäämiseksi Helsingissä. Tarkoituksena on tehdä yhteistyötä muiden tahojen, kuten virastojen, järjestöjen ja liikuntaseurojen kanssa.

Lisätietoja:

projektisuunnittelija Niklas Hjort
puh. 09 310 20872
niklas.hjort(at)hel.fi


 

Hyvä vapaa-aika – kehittämis- ja tutkimushanke

Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke lisää ymmärrystä siitä, miten mielekäs ja terveyttä edistävä vapaa-aika ja harrastustoiminta vaikuttavat nuoren elämänlaatuun, hyvinvointiin ja koulumenestykseen. Hankkeeseen osallistuvia nuoria tuetaan harrastamisessa ja oman elämänsä valinnoissa. Tavoitteena on saada tietoa laadukkaan vapaa-ajan toiminnan vaikutuksesta nuoren hyvinvointiin ja oppimiseen.

Hankkeessa on mukana viisi koulua, joista otetaan mukaan yhteensä kuusi kohdeluokkaa ja kuusi vertailuluokkaa. Nuoret ovat hankkeessa mukana seitsemännen luokan alusta peruskoulun päättymiseen jälkeiseen syksyn loppuun asti. Nuorten hyvinvointia ja koulumenestystä verrataan projektin ajan koulujen muihin, saman ikäryhmän nuoriin. 

Kohdeluokan nuorille tarjotaan mahdollisuus osallistua monipuoliseen ohjattuun harrastustoimintaan vapaa-ajalla. Nuorten harrastuksia ja toiveita vapaa-ajan vietosta kartoitetaan seitsemännen luokan alussa, jolloin toimintaa suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa ja nuorten toiveiden mukaisesti.

Toimintaa kehitetään yhdessä nuorten kanssa koko hankkeen ajan. Tutkimustuloksia kerrotaan hankkeen edetessä ja erityisesti keväällä 2017.

Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi 10.12.2012 Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden kunniaksi
1,23 miljoonaa euroa Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushankkeelle. Hankkeessa työskentelee projektipäällikkö, tutkija ja kolme nuoriso-ohjaajaa. Hanke toteutetaan nuorisoasiainkeskuksen, opetusviraston ja tietokeskuksen yhteistyönä. Hanke päättyy 30.6.2017.

Lue meidän blogia täältä

Seuraa meitä Facebookissa

Yhteystiedot:

Eeva Ahtee
projektipäällikkö
eeva.ahtee(at)hel.fi
310 71253, 040 6790401

Anna Anttila
tutkija
anna.anttila(at)hel.fi
310 89098, 040 1677987
 

Kaikki käy koulua - toimintamalli


Autetaan nuorta tunnistamaan koulunkäynnin ja elämän pulmakohdat, mutta myös omat voimavarat ja vahvuudet. Etsitään yhdessä vaihtoehtoja parempaan.

Kaikki Käy Koulua -toimintamalli on kolmen eri hallintokunnan yhteistyömuoto. Kaikki käy koulua kasvuryhmien (tyttö- ja poikaryhmät) käynnistäminen ja sen ylläpito edellyttää aktiivista verkostoyhteistyötä alueen eri ammattikuntien välillä.

Kasvuryhmät ovat koulun opetussuunnitelmassa kahden vuosiviikkotunnin laajuinen valinnaisaine. Valinnaiskurssin tavoitteena on lisätä koulunkäyntimotivaatiota ja viihtyvyyttä, vähentää poissaoloja koulusta, ohjata nuoria harrastustoiminnan ja mielekkään tekemisen pariin ja tukea nuoria heidän toivomansa jatko-opintopaikan saamisessa. Keskeisenä tavoitteena on löytää nuoren omat vahvuudet, taidot ja kiinnostuksen kohteet.

Ryhmät voidaan käynnistää, kun koulu kokee tarvitsevansa tätä toimintamallia ja kun eri hallintokunnat (nuorisoasiainkeskus, koulu) ovat siitä yhteisesti sopineet. Ryhmän nuoret ovat aina saman koulun oppilaita. Kasvuryhmiä ohjaavat koulun opettaja ja lähialueen nuorisotalon nuoriso-ohjaaja sekä tarvittaessa koulun kuraattori tai koulupsykologi. Ryhmät on tarkoitettu 8.–9.-luokkalaisille nuorille. Ohjaajat haastattelevat ryhmiin tulevat nuoret, ja vanhemmilta pyydetään lupa kasvuryhmään osallistumiseen. Nuori kuitenkin päättää itse, haluaako valita tämän valinnaisaineen vai ei.

Tyttö- ja poikaryhmät kokoontuvat kerran viikossa 1½ tuntia alueen nuorisotalolla. Ryhmät ovat sukupuolisensitiivisiä, joten pääsääntöisesti poikaryhmiä ohjaavat miestyöntekijät ja tyttöryhmiä naistyöntekijät. Valinnaisaine kestää kaksi lukuvuotta. Ryhmiä täydennetään kerran vuodessa, kun peruskoulun päättötodistuksen saaneet 9.-luokkalaiset siirtyvät jatko-opintoihin ja uusia 8.-luokkalaisia pyydetään mukaan. Ryhmissä on 10–12 nuorta. Tunnit pidetään aamulla ja ne alkavat aina aamupalalla, joka syödään yhdessä.

Kaikki käy koulua -sivusto

Kaikki käy koulua -käsikirja

Julkaisutiedote: Onnistunut monialainen nuorten kohtaamisen malli – Arviointi Kaikki käy koulua -toiminnan vaikutuksista. Anu Gretschel & Noora Hästbacka (Julkaisuja 1/2016)

Onnistunut monialainen nuorten kohtaamisen malli – Arviointi Kaikki käy koulua -toiminnan vaikutuksista. Anu Gretschel & Noora Hästbacka (Julkaisuja 1/2016)

Myönteisen tunnistamisen menetelmällä saatetaan ennaltaehkäistä varhaisen puuttumisen tarvetta


Yhteystiedot:

Paula Määttä
kouluttaja
puh. (09) 310 76564
email. paula.maatta@hel.fi

Päivi Anunti
suunnittelija
puh. (09) 310 89063
email: paivi.anunti@hel.fi


 

Nuorten hyvinvointikertomus

Helsinki on nuorten kaupunki. 15–29-vuotiaiden nuorten lukumäärä on kasvanut viime vuosina, ja nuoria muuttaa Helsinkiin paljon muualta Suomesta. Suurin osa, jopa yhdeksän nuorta kymmenestä, voi hyvin.

Nämä ja monta muuta kiinnostavaa asiaa selviävät nuorisoasiainkeskuksen ja tietokeskuksen kokoamasta Nuorten hyvinvointikertomuksesta, joka on julkaistu osoitteessa www.nuortenhyvinvointikertomus.fi. Nettisivua täydennetään jatkuvasti uudella tiedolla.

Facebook: Nuorten hyvinvointikertomus

Twitter: @nuoretvoi


 

TuOTa yhdessä!

TuOTa yhdessä! on Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen hanke, jossa kehitetään kulttuurituottajan, nuoriso-ohjaajan ja taiteilijan välistä työryhmämallia. Tarve mallin kehittämiseen on noussut nuoriso- ja taidetoimijoiden kokemuksista. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö, ja se toteutetaan vuoden 2015 aikana.

Mallin avulla voidaan ehkäistä erilaisten työkulttuurien aiheuttamia yhteentörmäyksiä projekteissa, joissa taidelähtöisiä menetelmiä käytetään niille epätyypillisissä ympäristöissä, kuten nuorisotaloissa, kouluissa tai hoitolaitoksissa.

Hanke pyrkii edistämään kulttuurituottajien, nuoriso-ohjaajien ja taiteilijoiden työllistymistä uusille aloille ja tukemaan ammatillisen identiteetin vahvistamista muuttuvien työympäristöjen keskellä.

Hankkeen keskeiset toimijat Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus testaavat työryhmämallia tulevana kesänä.

Kerättyä testiaineistoa hyödyntäen kootaan perehdyttämispaketti, joka julkaistaan syksyn 2015 aikana.

Yhteyshenkilöt:

Tuottaja Ville Vasara
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
Nuorten toimintakeskus Happi
ville.vasara(at)hel.fi
puh. 040 648 6226

Projektipäällikkö Titta Pohjanmäki
Humanistinen ammattikorkeakoulu
titta.pohjanmaki(at)humak.fi
puh. 0207621393


 

Well played – digitaalisen pelaamisen hanke

Well played hankkeessa on tarkoituksena vastata digitaalisuuteen liittyviin muutoksiin yhteiskunnassa, Helsingin kaupungilla ja elinkeinoelämässä yleensä. Hanke on jatkoa Digitaaliset pelit osana elinkeinoelämän perustaa Helsingissä - ja koko Suomessa - hankkeelle 2012–2014.

Hankkeen kautta kehitetään lasten ja nuorten sekä heidän kanssaan työskentelevien aikuisten teknologista osaamista: laajasti digitaalisuuteen liittyvän ymmärryksen, työkalujen, toimintamallien, suunnitelmallisten polkujen (harrastuksista työelämään) ja yhteisöjen kehittämistä. Hankkeen tuloksena Helsinkiin syntyy toiminnallisia yhteistyöhön perustuvia rakenteita, malleja ja työkaluja, joilla digitaalisia toimintakulttuureita sekä elinkeinoelämään liittyvän osaamisen kehittymistä voidaan suunnitelmallisesti tukea.

Hanke ankkuroituu Pelitalolle, joka on puolestaan sekä kansainvälisesti että Suomen laajuisesti ainutlaatuinen nuorten digitaalisen pelikulttuurin tuntija ja toimija. Pelitalo on vastannut nuorten pelejä kohtaan ilmaisemaan kiinnostukseen ja tarjonnut vuodesta 2007 alkaen pääkaupunkiseudun nuorille mahdollisuuksia harrastaa digitaalista pelaamista sosiaalisesti ja monipuolisesti siinä tarvittavia taitoja kehittäen.

Hankkeen tarve pohjautuu käynnissä olevaan yhteiskunnalliseen kehitykseen ja elinkeinoelämän murrokseen, jossa elinkeinot, ammatit ja osaamisen edellytykset ovat nopeassa muutoksessa. Digitaaliset toimintakulttuurit (kuten verkko, sosiaalinen media, digitaaliset pelit) ovat merkittäviä ja ajankohtaisia muutostekijöitä elinkeinoelämän näkökulmasta.

Hankkeessa on luotu laajoja monialaisia yhteistyöverkostoja ja onnistuttu lisäämään nuorten, pelialan yritysten sekä nuorten kanssa työskentelevien välistä vuorovaikutusta. Hankkeessa on pilotoitu useita erilaisia malleja nuorten peliharrastamisen suunnitelmalliseen ohjaamiseen ja tukemiseen siten, että peliharrastuksen hyödyt saadaan esiin ja pelihaittoja ehkäistään. Lisäksi hanke on onnistunut yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa (esim. pelikasvattajien verkosto) luomaan pääkaupunkiseudulle innostunutta ja kiinnostunutta asennetta suhteessa nuorten digitaaliseen pelaamiseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja voimavaroihin. Pelitalolle on vakiintunut myös hankkeen mukana vahvaa koulutusosaamista, koulutusmateriaaleja ja resursseja sekä tapahtumien järjestämiseen liittyvää osaamista.
 

Yhteistyötahot:  

kaupunginkirjasto, opetusvirasto, YritysHelsinki, Helsingin yliopisto, Tekniikan Akatemia, Igda, Neogames
Hanketta rahoittaa Helsingin kaupungin innovaatiorahasto. Rahoitus vuonna 2015 on 150 000 euroa.

Lisätietoja hankkeesta: 

Erkki Hentonen
erkki.hentonen(at)hel.fi


 

ZIP-hanke

ZIP-hanke pyrkii osaltaan vastaamaan nuorisotyöttömyyden asettamaan haasteeseen Helsingissä. Hankkeessa luodaan Metropolia ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen yhteistyönä toimintamalleja ja rakenteita kulttuuriareena Gloriassa toteutettavan nuorten työllistämistoiminnan ympärille. Hankkeessa kehitetään Glorian toimintaa kohti non-formaalia työssäoppimisen keskusta yhdessä Metropolia ammattikorkeakoulun ja Stadin ammattiopiston kanssa. Oppilaitokset kehittävät Glorian kanssa yhteistyössä uusia tapoja tunnistaa ja tunnustaa työssäopitut kompetenssit ilman tarvetta liittää nuorta osaksi koulujen jäykkää rakennetta.

Kulttuuriareena Gloria on paitsi tunnettu kulttuuriareena ja kaupunkikulttuurin kohtauspaikka, myös ennen kaikkea ainutlaatuinen oppimisympäristö. Gloria on tehnyt 15 vuoden ajan kulttuurista nuorisotyötä mm. työllistämällä lähes 1000 nuorta. Kulttuuriareena Glorian kaltaisessa ympäristössä nuoret pääsevät oppimaan työn ohessa oikeissa tuotantotilanteissa ja oikeilla välineillä. Hankkeen ensisijainen kohderyhmä on kulttuuriareena Gloriaan työllistetyt nuoret ja muut Glorian toiminnassa mukana olevat vapaaehtoistyötä tekevät nuoret.

Media- ja kulttuurialat ovat perinteisiä freelance- ja pätkätyöaloja, joissa lyhyet työsuhteet ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Glorian koulutuksessa nuorille tarjotaan tietoa ja tukea erilaisiin tapoihin työllistyä ja työllistää itsensä näillä aloilla. Metodeina käytetään mm. henkilökohtaisessa ohjauksessa koostettavaa digiportfoliota, sosiaalisen median ammattiverkostojen hyödyntämistä ja oppilaitosyhteistyön kautta kerrytettyjä sertifikaatteja ja todistuksia. Hankkeen aikana työllistetyt nuoret ovat Gloriassa pääsääntöisesti ensin 4 kuukautta työkokeilussa ja sen jälkeen 6–8 kuukautta palkkatukijaksolla. Näin työssäoppimisjakso on lähes vuoden mittainen.
 

Yhteystiedot:

Pekka Mönttinen
toiminnanjohtaja
kulttuuriareena Gloria
pekka.monttinen@hel.fi
050 5591799

Nicklas Nyman
projektipäällikkö
Metropolia / ZIP -nuorisotakuumallit ja urapolut
nicklas.nyman@metropolia.fi
+358 44 5256962

 

JAA