Helsinki liikkuu Suomi100 -juhlavuonna

Suomi100-juhlavuosi

Liikuntavirasto on mukana ja kumppanina Suomen Olympiakomitean valtakunnallisessa Liikkumisen Unelmavuosi -hankkeessa, joka on osa Suomi 100 -ohjelmistoa.
Liikkumisen unelmavuoden tavoitteena on saada helsinkiläiset liikkeelle ja osallistaa kaupunkilaisia miettimään omia liikkumiseen liittyviä unelmiaan.
Höntsäporukoita ja muita kaveriporukoiden liikuntaryhmiä haastetaan lisäämään omat aktiviteettinsa osoitteeseen unelmatliikkeelle.fi, josta voi löytyä lisää lähistöllä asuvia ihmisiä porukkaan. Käy osoitteessa tarkastamassa mitä liikunnallista toimintaa kotisi läheltä löytyy.
Erityisesti keskiviikkona 10.5. liikuntatapahtumia löytyy ympäri kaupunkia, kun vietetään Unelmien liikuntapäivää. Kaikki tapahtumat löytyvät yllä mainitusta verkkopalvelusta – joten silloin ainakin kannattaa lähteä liikkeelle!

Urheilutapahtumat liikuttavat
Keväällä Helsingissä nähdään kahdet MM-kilpailut, kun sekä taitoluistelun että joukkuevoimistelun huiput kerääntyvät Helsinkiin mittelemään paremmuudestaan. Taitoluistelun maailmanmestaruuksista kilpaillaan Hartwall Areenalla 29.3.-2.4. ja joukkuevoimistelun kirkkaimmista MM-mitaleista 26.-28.5. Helsingin jäähallissa.
Viikkoa ennen joukkuevoimistelun MM-kisoja Helsingissä nähdään kaksi suurtapahtumaa: perinteinen Naisten 10 juoksuttaa kaksi päiväisenä tapahtumana 20.-21.5. Samana viikonloppuna hevosurheilun ystävät kerääntyvät ainutkertaiseen tapahtumaan Kaivopuistoon, kun Hevoset Kaivarissa -tapahtuma tuo Helsinkiin ihasteltavaksi niin ratsukoita kuin ravisuorankin. Koko perheen ilmaistapahtumassa on toimintaa kaikenikäisille.

Koko Helsingin Suomi 100 -tapahtumat löydät kootusti osoitteesta hel.fi/suomi100.

JAA