Luistelu

Käpylän tekojäärata, kuva: Antero Aaltonen

7 tekojäätä. Viikon jokaiselle päivälle.
Luistelukausi käynnistyy tekojääradoilla säävarauksella marraskuussa ja päättyy helmi-maaliskuussa. Ensimmäisessä aallossa jäädytyskoneet käynnistetään ja jäädytystoimenpiteet aloitetaan Brahessa ja Oulunkylässä, joiden jälkeen vuorossa on Rautatientorin Jääpuisto, Kontulan ja Käpylän tekojääradat sekä Lassilan ja Pukinmäen tekojääkaukalot. Tekojäiden ansiosta leutoinakin talvina Helsingissä pääsee luistelemaan ulkosalle.

Helsingin tekojääkentät

51 luistelukenttää. Ympäri Stadia.
Kunnon talven ja pakkasten saapuessa myös luonnonjääkenttiä ryhdytään jäädyttämään. Aluksi luonnonjääkenttien pinta pitää saada jäätymään vettä läpäisemättömäksi, jonka jälkeen jään paksuutta pystytään kasvattamaan tasaisesti. Luonnonjääkentät on jaettu kahteen kategoriaan kävijämäärien mukaan ja maantieteellisin perustein: 1-ryhmään kuuluvilla kentillä luistelukausi alkaa aikaisemmin ja jatkuu pidempään kuin 2-ryhmään kuuluvilla kentillä. Kumpaankin ryhmään kuuluvia kenttiä on tasaisesti koko Helsingin alueella ja 2-ryhmän kenttien lähettyvillä on tekojääratoja.

Luistelukentät

Tsekkaa onko lähikenttäsi luistelukunnossa?
Ulkoliikunta.fi/-palvelusta on mahdollista kurkata luistelukenttien ajankohtaiset kunto- ja huoltotiedot: Kenttiä voi valita alueittain, joka helpottaa oman asuinympäristön lähistöllä olevien luistelukenttien löytämistä. Palvelusta on tehty myös kenttäkohtaiset linkit liikuntaviraston sivuille, joista voi tarkastaa kenttien aukioloajat, valaistus ja muut lisätiedot liikuntaviraston ylläpitämiltä 51 luonnonjääluistelukentältä.
• Reaaliaikainen jäädytystilanne, https://ulkoliikunta.fi/

Jäähallien maksuttomat yleisöluistelut
Helsingin jäähalleissa järjestetään maksuttomia yleisöluisteluvuoroja kuntalaisille. Vuorot alkoivat syksyllä 2016 ja jatkuvat kevääseen 2017. Tarjolla on vuoroja sekä ilman mailoja että mailojen kanssa luisteleville. Luistimien teroitus on myös mahdollista Malmin, Myllypuron ja Paloheinän jäähalleissa. Lue lisää

JAA