Ohjeita suunnittelijoille ja palvelulinjaukset

Sivustolle on listattu konsulttityön tueksi suunnitteluun liittyviä ohjeita ja malleja.  

 

Palvelulinjaukset ovat rakennusvirastossa yhteisesti sovittuja yleisten alueiden palvelujen järjestämisen ja laatutason määrittelyjä. Tavoitteena on selkeä ja yksinkertainen määrittely ja sovittu toimintatapa. Linjaukset ovat tarkoitettu työn tueksi virastojen sisäiseen käyttöön, konsulteille ja muille suunnittelijoille, päättäjille sekä kuntalaisille.  

 

Helsingin koirapalveluiden linjaus:
Linjauksessa määritellään palveluiden pääperiaatteet ja on voimassa vuoteen 2026 asti. Linjaukseen liittyvää palvelukuvausta, ylläpito-ohjeita ja verkostosuunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan.
Koirapalvelulinjaus
Koirapalveluiden kuvaus ja ylläpidon ohjeet 
Koirapalveluiden verkostosuunnitelma 2016 (1,5 Mt)
Ajantasaiset koirapalveluiden sijaintitiedot Pääkaupunkiseudun palvelukartalla .



Helsingin kasvien käytön linjaus:
Linjauksen tavoitteena on varmistaa, että pystymme huomioimaan ympäristön laatuvaatimukset ja muuttuvan ilmaston haasteet rakennettujen viheralueiden kasvillisuuden kannalta. Linjauksessa esitetään tavoitteellinen kasvillisuus, kasvillisuuden käytön yleiset periaatteet sekä toimenpidesuositukset.

Helsingin rakennettujen viheralueiden kasvien käytön linjaus (julkaisu 2009:11)
Helsingin kaupunkikasviopas (Kasvisuunnittelun työkalupakki, (julkaisu 2010:12)
Helsingin rakennettujen viheralueiden kasvien käytön taustaselvitys (julkaisu 2009:10)
 

Kausikasvilinjaus:
Kausikasvit Helsingissä - linjaukset ja teettäminen (julkaisu 2006:11)

 

Helsingin vieraslajilinjaus:
Raportti tavoitteista ja toimenpiteistä haitallisten vieraslajien torjumiseksi vuosina 2015 - 2019
(ympäristökeskuksen raportti)

 

Helsingin viherkattolinjaus:
Linjauksen kuvaus tiivistelmänä
Stadin katot elävät - Helsingin kaupungin viherkattolinjaus

 

Helsingin luonnonhoidon linjaus:
Helsingin kaupungin luonnonhoidon linjaus (julkaisu 2011:14)
Luonnonhoidon työohje , Metsät (päivitetty julkaisu 16.3.2016) 
Luonnonhoidon työohje, Niityt ja maisemapellot (julkaisu 2016:7)

 

Kaupunkipuulinjaus:
Kaupunkipuulinjaus 
Trädpolicy
Urban Tree Policy

Taustaselvitys ja nykytilan kuvaus (julkaisu 2014:4)

 

Frisbeegolf Helsingissä:
Tiivistelmä frisbeegolflinjauksesta (pdf 104 kt)
Helsingin frisbeegolfrataselvitys (julkaisu 2012:4)
ratojen suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon periaatteita

 

Helsingin skeittiohjelmat: 
Tiivistelmä skeittilinjauksesta (pdf 68 kt)
Helsingin skeittiohjelma vuosille 2015-2019 (julkaisu 2015:4)


Helsingin kaupunkikalusteohje:
Helsingin kaupunkikalusteohjeen sivut


Estettömyyden huomioiminen Helsingissä:
Helsingin kaupungin esteettömyyslinjaukset toimivat yhtenäisinä koko kaupunkia ja kaikkia hallintokuntia koskevina yleisinä linjauksina esteettömyystyössä.
Estettömyyslinjaukset
(Helsinki kaikille -sivut)


Helsingin kaupungin hulevesistrategia:
Julkaisu 2008:9


Rakennusviraston hallinnassa olevien arvoympäristöjen määrittely ja toimintaohjeet:
Katu- ja puisto-osaston hallinnassa olevien arvoympäristöjen määrittely ja toimintaohjeet (julkaisu 2008:8) 
Arvoympäristöt paikkatiedossa Helsingin karttapalvelussa (http://.kartta.hel.fi) 
(Kaikki kartat ja aineistot -> Ympäristö ja luonto -> Suojelukohteet ja arvoympäristöt).

 

Muita suunnittelua ohjaavia ja täydentäviä aineistoja:


Estettömyys
Ohjeita estettömyyden huomioimiseen suunnittelussa ja rakentamisessa:
linkki Ohjeita suunnitteluun (Helsinki kaikille -sivut)

Aluesuunnitteluun liittyvä aineisto:
linkki sivustolle Täydentäviä ohjeita ja lähtöaineistoa

 

Kadut
Betonimurskeen hyödyntäminen infrarakentamisessa pääkaupunkiseudulla

 

Katutilan mitoituksen suunnitteluohjeet 05/2014
Ohje

 

Katuja koskevat tyyppipiirustukset:

Saatekirje
700 SUOJATIE Jalkakäytävä ja 1-suuntainen pyörätie (30187/700)
701 SUOJATIE Jalkakäytävä ja 2-suuntainen pyörätie Yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie (30187/701)
702 SUOJATIE Korotettu suojatie (30187/702)
703 PYSÄKKI Linja-autopysäkit (30187/703)
704 PYSÄKÖINTI Pysäköinti syvennyksessä ja reunatuen päällä
705 PYSÄKÖINTI Kadunsuuntainen liikkumisesteisen pysäköintipaikka
706 RAITIOTIEPYSÄKKI Raitiotiepysäkki ajoradalla, mitoitus ja leikkaukset
707 RAITIOTIEPYSÄKKI Raitiotiepysäkki ajoradalla, detaljit
708 RAITIOTIEPYSÄKKI Raitiotiepysäkki ajoradan reunassa


Kadunsunnittelun inframalliohje

Ohje
Inframalliselostuksen pohja (docx-tiedosto)
Inframallin mallikatu zip-tiedosto

 

Helsingin katutila ja kaupunkikuva
– ohjeita ja esimerkkejä

Kansi (pdf 120 kt)
Tiivistelmä (pdf 10 kt)
Sisällysluettelo (pdf 13 kt)
luku 1 (pdf 2,5 Mt)
luku 2 (pdf 3 Mt)
luku 3 (pdf 2,8 Mt)
liitteet (pdf 1,9 Mt) 

Katusuunnitelman ja kadun rakennussuunnitelmien sisältö

Ohje (pdf 1,3 Mt)
Tiedote muutoksista 2008 &gt 2011

Mallipiirustukset (pdf enintään 3 Mt):

Katusuunnitelma 27445/1 (mustavalkoinen)
Katusuunnitelma 27445/1 (värillinen)
Katusuunnitelman koostepiirustus 27445/2 (mustavalkoinen)
Katusuunnitelman koostepiirustus 27445/2 (värillinen)
Asemapiirustus 27445/11
Pituusleikkaus ja tyyppipoikkileikkaus 27445/12
Rakennepoikkileikkaus 27445/13
Tasauspiirustus 27445/14
Poikkileikkaukset 27445/15
Johtosiirtopiirustus 27445/16 (mustavalkoinen)
Johtosiirtopiirustus 27445/16 (värillinen)
Mittapiirustus 27445/17
Katumiljööpiirustus 27445/200
Istutuspiirustus 27445/201

Zip-tiedostot:

dgn-tiedostot (4,5 Mt)
kpo_nimiöt (päivitetty maaliskuu 2016)
HKI_HKR_ETRS_GK25_3D
HKI-HKR_ETRS-GK25_3D-2016
HKI_seedzV8
viivatyypit
fontit

 

Muita ohjeita

Pyöräliikenteen suunnitteluohje

Opas yhteisö- ja pienpalstaviljelmien perustamiseen Helsingissä 
Viljellään kaupungissa (julkaisu 2014:1)

 

Puistosuunnitelman ja puiston rakennussuunnitelmien sisältö

Ohje

Mallipiirustukset (pdf):

Puistosuunnitelma VIO 5637/1 (mustavalkoinen)
Puistosuunnitelma VIO 5637/1 (värillinen)
Tasauspiirustus VIO 5637/11
Pituusleikkaus ja tyyppipoikkileikkaus VIO 5637/12
Rakennepoikkileikkaukset VIO 5637/13
Johtosiirtopiirustus VIO 5637/14 (mustavalkoinen)
Johtosiirtopiirustus VIO 5637/14 (värillinen)
Mittapiirustus VIO 5637/15
Istutus- ja varustepiirustus VIO 5637/200
Poikkileikkaus VIO 5637/201
Kiveysdetaljit VIO 5637/202
Hoitoluokkakartta VIO 5637/203

 

Rakenteet:

Taitorakenteiden suunnitteluohje (600 kt) UUSI!

Taitorakenteiden tietomallinnusohje
Yleisten alueiden alle tehtävien rakenteiden suunnitteluohjeet
Yleisten alueiden alle tehtävien rakenteiden suunnitteluohjeet (vanha ohje)
Siltakartta (30 Mb)
Siltajulkaisu (80 Mb)

Sillan erikoistarkastus ja korjaussuunnittelu - suunnitteluohje (pdf)
Sillan erikoistarkastus ja korjaussuunnittelu - zip

Tyyppipiirustukset (30342) - zip

 

Ylläpidon tuotekortit: useita pdf-tiedostoja zip-tiedostossa
 

Estettömyys ja Helsinki kaikille -projekti
Ulkoalueiden esteettömään suunnitteluun, rakentamiseen ja kunnossapitoon saa apua SuRaKu-ohjekorteista ja kriteeritaulukoista, Helsingin kaupungin katualueita koskevista tyyppipiirustuksista ja ylläpidon esteettömyysohjeista.
Esteettömyyteen liittyvät ohjeet: Helsinki kaikille -sivut

 

Mainoslaitteiden sijoittaminen


Rakennusviraston yritysilme:

Julkaisujen ulkoasuohjeet ja logotiedostot julkaisuihin
Työmaatauluohjeet ja logotiedostot työmaatauluihin

 

 

JAA