Monipuoliset palvelukeskukset

Asuminen ja hoiva

Palvelu on tarkoitettu pääsääntöisesti yli 75-vuotiaalle henkilölle, joka tarvitsee runsaasti ympärivuorokautista hoivaa ja apua. Oman asuinalueen sosiaali- ja lähityön yksikön vanhustenhuollon sosiaalityöntekijä neuvoo ja auttaa palvelutaloon hakemisessa. Sosiaalityöntekijään voi ottaa yhteyttä asiakas itse, hänen omaisensa tai ystävänsä.

Palvelutaloissa järjestetään pitkäaikaista ja lyhytaikaista asumispalvelua. Pitkäaikaista palveluasumista järjestetään itsenäisissä asunnoissa tai vaihtoehtoisesti ryhmäkoti-muotoisessa asumisyksikössä. Palveluasumisessa asukas kalustaa asuntonsa omilla tavaroillaan tilojen sallimissa puitteissa. Omia tavaroita voivat olla esimerkiksi nojatuoli, radio, TV ja taulut. Myös ryhmäkoteihin asukas voi tuoda omia tavaroitaan, mutta peruskalusteet kuten sänky kuuluu huoneen varustukseen.

Asukasta autetaan elämään palvelutalossa yksilöllistä ja laadukasta elämää. Erilaisilla toiminnoilla tuetaan hänen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakykynsä säilymistä ja mahdollista kohentumista. Tavoitteena on saada arkeen iloa sekä onnistumisen tunteita ja elämyksiä. Asukkaista huolehtii ympärivuorokauden ammattitaitoinen henkilökunta ja jokaisella asukkaalle on nimetty vastuuhoitaja, jonka puoleen asukas ja hänen omaisensa voivat kääntyä kaikissa hoitoon liittyvissä asioissa.

Monisairaiden palveluasuminen on tarkoitettu monisairaille alle 65-vuotiaille henkilöille, joilla voi olla esimerkiksi fyysisiä ja psyykkisiä toimintarajoitteita, somaattisia sairauksia tai päihdetaustaa, ja jotka tarvitsevat tukea ja hoivaa arkitoimissa kuten esim. peseytymisissä, ruokailussa, lääkityksessä, asioiden sekä kodin hoidossa. 

Muut palvelut

Lähes kaikissa monipuolisissa palvelukeskuksissa on tarjolla myös päivätoimintaa ja palvelukeskuspalveluja.



JAA
11.01.2017 08:50