Koira kaupungissa

Helsingissä on yli 80 koirapuistoa eli koira-aitausta eri puolilla kaupunkia. Lisäksi on koirien uimarantoja ja koirakäymälöitä. Alueet on merkitty palvelukarttaan, johon pääsee oikean sivulaidan linkistä.

Koirapalvelut-kysely
Kysely toteutettiin keväällä 2014. Sen tarkoitus on pohjustaa palautteena Helsingin koirapalvelujen periaatteita ja siihen liittyvää ohjeistusta. Kysely suunnattiin erityisesti helsinkiläisille koiranomistajille, mutta myös koirattomat kaupunkilaiset saivat vastata kyselyyn. Tavoitteena oli selvittää, miten koirapalveluita voitaisiin parantaa kohdentamalla niitä ja poistamalla nykyisin esiintyviä ongelmia. Lisäksi etsittiin ehdotuksia ja uusia ideoita palveluiden kehittämiseksi. 

Kyselyn yhteenvetoon voi tutustua oikean sivulaidan linkistä.

Kyselyssä annettuihin kommentteihin voi edelleen tutustua Kerro kartalla-palvelussa Päättyneet kyselyt -sivun kautta osoitteessa http://kerrokartalla.hel.fi

 

Järjestyslaki velvoittaa kytkemään koiran ja keräämään jätökset

Koira on yleisillä paikoilla pidettävä kytkettynä. Kytkettynäkään koiraa ei saa päästää yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikoille, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, ellei se ole erikseen sallittu. 

Lisäksi koiran jätökset on kerättävä hoidetulla alueella. Keräämistä varten kannattaa ottaa mukaan pusseja tai keräin, jonka voi laittaa lähimpään yleiseen roska-astiaan. Lain noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkorangaistukseen. (Järjestyslaki 27.6.2003/612, 14 §)

Helsinki tarjoaa runsaine viheralueineen ja koirapuistoineen erinomaiset mahdollisuudet koirien kanssa ulkoiluun. Säännöllinen ulkoilu ja riittävä liikunta ovat koirien terveyden ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Eläinsuojelulain mukaan koiraa on ulkoilutettava päivittäin riittävän usein, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä koiran liikunnantarpeen tyydyttämiseen.

Myös omakotitaloissa asuvien koirien liikunnantarpeesta tulee huolehtia, ei riitä että koira saa oleilla omalla piha-alueella, vaan sille on säännöllisesti tarjottava mahdollisuus kunnon liikuntaan oman tarhan tai kytkyalueen ulkopuolella.

Koirien yksilöllinen liikunnan ja toiminnan tarve vaihtelee rodun, iän ja terveydentilan mukaan. Kuitenkin kaikki koirat tulisi ulkoiluttaa vähintään kolme kertaa päivässä. Vähintään kerran päivässä koiran pitäisi päästä pidemmälle lenkille, jolloin se saa kunnolla tyydytettyä liikunnantarpeensa ja mahdollisuuden toteuttaa viettejään ja vaistojaan. Tämä koskee niin perheen ainoita lemmikkejä kuin isommissa laumoissa ja kasvattajien kenneleissään pitämiä koiriakin.

Koiraa ei pitäisi jättää yksin yli 9 - 10 tunnin ajaksi. 



23.06.2016 12:25