Malmin lentokentän alue

Malmin lentokentälle ja sitä ympäröiville alueille suunnitellaan uutta kaupunginosaa noin 25 000 asukkaalle. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaavarungon kokouksessaan 8. joulukuuta 2015.

Suunnittelualue sijaitsee koillisessa Helsingissä kymmenisen kilometriä linnuntietä Helsingin keskustasta ja kaksi kilometriä Malmin keskustasta itään. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 300 hehtaaria. Mukana on Malmin lentokentän lisäksi alueita, jotka liittyvät oleellisesti uuden kaupunginosan suunnitteluun.

Kaavarunko on asemakaavaa yleispiirteisempi ja yleiskaavaa yksityiskohtaisempi ohjeellinen maankäyttösuunnitelma, jolla ei ole oikeusvaikutuksia. Kaavarunko tulee toimimaan suunnitteluohjeena Malmin lentokentän alueen asemakaavoituksessa.

Kaavarungossa esitetään yleispiirteissään alueen kortteli- ja viherrakenne, liikenneratkaisut sekä palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien järjestäminen.

Yleiskaavaehdotuksen merkittävin uusi rakentamisalue

Malmin lentokenttä on uuden yleiskaavaehdotuksen merkittävin uusi rakentamisalue. Aluetta suunnitellaan noin 25 000 asukkaalle. Kerrosalatavoite on 1,2 miljoonaa kerrosneliömetriä, josta 100 000 kerrosneliömetriä on toimitilarakentamista sekä palveluita.

Kaavarungon joukkoliikenneratkaisu perustuu uuden yleiskaavan ehdotuksen mukaisesti raitioliikenteeseen – poikittaiseen Raide-Jokeri 2 -yhteyteen sekä kantakaupungista Viikin kautta lentokentän alueen läpi pohjoiseen kulkevaan pikaraitiotiehen. Lahdenväylälle ja Lahdenväylän yli Kivikkoon on suunniteltu Tattarisillan uusi liittymä, joka kytkee autoliikenteen itäpuolella katuverkkoon.

Alueesta suunnitellaan korkeatasoinen sekä väestörakenteeltaan ja asumisvaihtoehdoiltaan monipuolinen. Suunnitelmissa varaudutaan noin 2 000 työpaikan sijoittumiseen sekä kahden uuden koulun ja tarvittavien päiväkotien rakentamiseen. Alueelle suunnitellaan lähikeskustaa palveluineen ja työpaikkoineen.

Kaavarungon rakenne perustuu puistoverkostoon

Kaavarungon kokonaisrakenne perustuu puistoverkkoon, jonka suunnittelussa huomioidaan alueen vahvuustekijöitä, kuten muistumia kiitoradoista, avoimia tiloja ja pitkiä näkymiä. Verkosto on tarkoitus yhdistää Kivikon ulkoilupuistoon erillisellä Lahdenväylän ylittävällä sillalla. Alueelle suunnitellaan sujuvasti jatkuva ja kiertävä ulkoilureitti, jolla mahdollistetaan hiihtäminen.

Lentoasemarakennus ja lentokonehalli sekä niiden välitön ympäristö suojellaan, lisäksi lähiympäristö suunnitellaan vanhaa kokonaisuutta kunnioittaen. Fallkullan tilaa ympäristöineen kehitetään opetuksen, urheilun ja kulttuurin käyttöön kulttuuriympäristön suojelutavoitteet huomioiden. Tattarisuon alue jää pitkälti nykyiseen käyttöönsä, alueen etelä- ja pohjoispuolille suunnitellaan joitakin uusia toimitila- ja pienteollisuustontteja.

Asemakaavoitus on tarkoitus toteuttaa vaiheittain siten, että ensimmäisten osien rakentaminen voisi alkaa noin vuonna 2020. Toteuttamisen arvioidaan kestävän noin 25–30 vuotta. Uusi kaupunkirakenne jaetaan 7–10 osa-alueeseen, joista jokainen suunnitellaan erikseen omalla teemallaan.

Kaavarungon aineistot ja käsittely

Hankkeen suunnitteluaineistot >>

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaavarungon kokouksessaan 8.12.2015. Päätöstiedote >>

Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää kaavarungosta tarvittavat lausunnot. Ne on tarkoitus käsitellä johtopäätöksineen kaupunkisuunnittelulautakunnassa syksyllä 2016. Alueen asemakaavoitus aloitetaan vuoden 2016 aikana. Ensimmäisinä valmistellaan asemakaavan muutokset Fallkullan, lentokenttärakennusten ja Tattarisillan alueille.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli kaavarunkoa kokouksessaan 1.12.2015. Kokouksen esityslista >>

Kaavarunkoluonnos oli nähtävillä 21.9.–12.10.2015. Kaavarungon esittelytilaisuus oli 30.9. Malmilla. Tilaisuuden muistio ja esitys löytyvät suunnitteluaineistoista. Lue lisää verkkouutisesta >>

Syyskuun alussa 1.9. ja 3.9. järjestettiin Malmin työhuone -workshopit. Työpajojen tulokset on koottu yhteenvetoraporttiin.
Malmin työhuone -työpajaraportti (pdf)

Suunnittelu kaupunkilaisten kanssa käynnistyi elokuussa. Infotilaisuus suunnittelusta järjestettiin 20.8.2015. Lue lisää verkkouutisesta >>

Seuraa suunnittelua ja tilaa uutiskirje

Suunnittelua voit seurata tilaamalla uutiskirjeen sähköpostiisi.

[Uutiskirje 3/2015] Kaavarunko kaupunkisuunnittelulautakuntaan

[Uutiskirje 2/2015] Kaavarunko rakentuu puistojen ympärille

[Uutiskirje 1/2015] Kuulumisia suunnittelun infotilaisuudesta

Kaavarungon luonnosvaihe löytyy avainsanalla #malmintyöhuone sosiaalisen median kanavista facebook.com/helsinkisuunnittelee ja twitter.com/ksvhelsinki.



11.12.2015 13:31