Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Talous- ja suunnittelukeskuksen tiloja sijaitsee kaupungin empirekeskustassa. Kuva: Mari Hohtari
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
kalenteri 22.05.2013
 Talous- ja suunnittelukeskus
Talous- ja suunnittelukeskus >  Uutiset > 
 Tietosuunnistusta kaupungissa
Kuuntele

Tietosuunnistusta kaupungissa -selvitys on osa EU-rahoitteista Fireball-hanketta, jossa kaupungit ja muut toimijat ympäri Eurooppaa etsivät omaa ja yhteistä tietä kohti fiksumpia toimintatapoja.

”Kaupungin toimintojen kannalta tieto- ja viestintätekniikka (ICT) on todennäköisesti johtanut suurimpaan muutokseen milloinkaan kaupungin työskentelytavoissa. Tähän asti ICT:tä on kuitenkin pidetty lähinnä apuvälineenä suorittaa tehtäviä siten kuin aina ennenkin, eli ICT on liimattu nykyiseen toimintatapaan pohtimatta sitä, miten toimintatapoja voisi kehittää hyödyntäen uutta teknologiaa. Vasta nyt olemme siirtymässä vaiheeseen, jossa tietokoneet ja sovellukset ovat todella muuttamassa toimintatapojamme. Tämä on samalla myös minun käsitykseni siitä, mikä on fiksu kaupunki (Smart City) – täysin uusi lähestymistapa ja tavoitetaso tiedon, viestinnän ja teknologian yhdistämisessä.” kirjoittaa Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen raportin esipuheessa.

Hän jatkaa, että Pohjoismaisen yhteiskunnan normi on aina ollut avoimuus. Julkisuuden rajoittaminen on ollut poikkeus, joka on vaatinut nimenomaisen laillisen perustan.

Miten Helsinki toimii fiksusti?

Raportti esittelee, mitä fiksu kaupunki Helsingissä merkitsee. Selvitys perustuu kaupunkiorganisaation ja kaupunkiyhteisön piirissä tehtyihin haastatteluihin sekä kaupungin tietojärjestelmien kartoitukseen ja visualisointiin. Raportissa esitellään yhdeksän esimerkkitapausta Helsingissä ja lopussa viisi kiteytystä siitä, miten Helsinki toimii fiksusti.

Digitaalinen data antaa uuden näkökulman kaupunkiin kokonaisuutena. Kaupungeista on paljon dataa, kuten tilastoja, julkaisuja, simulaatiomalleja, videotallenteita, kuvia, karttoja, paikkatietoa ja 3d-malleja. Datan avulla voi tutkia mennyttä, visualisoida nykyisyyttä ja ennakoida tulevaa.
Monet eurooppalaiset kaupungit painivat lisäksi muun muassa väestön ikääntymisen ja taloudellisten resurssien niukkuuden kanssa. Nämä yhdessä tulevaisuuden ennakoimattomien haasteiden kanssa edellyttävät kaupungeilta jatkuvaa uusiutumista ja osaamisen kehittämistä. Hyville ratkaisuille on maailmanlaajuinen kysyntä.

Kaupunkilaisten osallistuminen on tärkeää

Parhaimmillaan kaupunkilaisten osallistuminen tuottaa paremmin toimivan kaupungin, fiksumpaa hallintoa ja lisää ihmisten välistä luottamusta eli kaupunkiyhteisön sosiaalista pääomaa. Kun ihmiset ovat mukana yhteisten palveluiden suunnittelemisessa, testaamisessa ja toteuttamisesta, kokevat he myös palvelut omikseen.
 


06.06.2012




 Lisätietoja

Kim Viljanen, Antti Poikola ja Pekka Koponen sekä Helsingin kaupunki, Forum Virium Helsinki ja Fireball -hanke: Tietosuunnistusta kaupungissa (pdf)

Fireball-hanke

Helsinki EU-toimisto

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Talous- ja suunnittelukeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |
| © Talous- ja suunnittelukeskus, p. (09) 310 2505 |

Helsingin kaupunki - Talous- ja suunnittelukeskus