|
Rakennusvirastossa valmisteltu aluesuunnitelma Tammisalon alueelle vuosille 2012 - 2027 on hyväksytty yleisten töiden lautakunnassa tammikuussa 2012. Voit tutustua siihen alla olevasta linkistä. Aluesuunnitelman painettu raportti on nähtävillä myös rakennusviraston asiakaspalvelussa sekä Roihuvuoren kirjastossa.
Mikä on aluesuunnitelma?
Aluesuunnitelmaa laadittaessa selvitetään alueen katujen, puistojen ja muiden viheralueiden kunto sekä asukkaiden toiveet niiden hoidosta ja kehittämisestä. Valmiissa aluesuunnitelmassa esitetään muun muassa,
- miten alueen katuja, puistoja, metsiä ja muita viheralueita pitäisi hoitaa
- mitkä alueen kaduista ja viheralueista tarvitsevat kunnostusta
- mitä uusia palveluja (leikkipaikkoja, koira-aitauksia ym.) alueelle pitäisi rakentaa.
Tutustu aluesuunnitelmaan (4 Mt pdf).
Aluesuunnitelmaan liittyvät teemakartat (1,65 Mt pdf)
Katualueita koskeva teemakartta (2,2 Mt pdf)
Luonnonhoidon teemakartat ; kasvupaikat, hoitoluokitus, toimenpiteet ja hoitotyöt karttoina (1,69 Mt pdf)
Suunnittelun eteneminen
Suunnittelualueella tehtiin syksyllä 2009 käyttäjäkysely, jonka tuloksia hyödynnetään suunnitelman laadinnassa. Kyselyyn oli mahdollista osallistua ainoastaan internetin kautta ajalla 14.9.–31.10.2009.
Tutustu käyttäjäkyselyn tuloksiin:
1. Kyselyn yhteenveto raporttina (pdf 4,23 Mt)
2. Lyhyt yhteenveto (pdf 60 kt)
3. Liite 1, avovastaukset (pdf 187 kt)
Rakennusviraston asiantuntijat:
Viheralueet ja puistot: Birgitta Rossing, p. 09 310 38640
Kaupunkimetsät ja niityt: Antti Siuruainen, p. 09 310 75252
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@hel.fi
Postiosoite: PL 1530, 00099 Helsingin kaupunki
Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, 00130 Helsinki
Suunnitelmaan liittyvää aineistoa
Takaisin >> |