Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Nuorisoasiainkeskus
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
 Summer Jam värittää Ruoholahden nuorisotalon tunnelmaa
Kuuntele

Kesäkuun ajan 9–18-vuotiailla nuorilla on mahdollisuus nauttia Ruoholahden nuorisotalolla Summer Jam -ohjelmasta. Tälle ajalle on kehitetty teemaviikkoja, jotka kulkevat nimillä Summer Jam -Sounds, -Sport, -Games ja -Sweet & Sour.

Sport-viikolla rokkarit ja hopparit mittelivät futiksessa

Teemakuukauden avasi Sounds-viikko, johon kuului Dj-musiikkia ja live-esityksiä. Lisäksi lapset pääsivät kokeilemaan perkussionistin taitojaan afrikkalaisen musiikin parissa. Tämän jälkeen päästiin temmeltämään hiki hatussa, kun vuoroon astui Sport-teema. Ohjelmaan kuului tanssi- ja hulaopetusta. Lisäksi pelattiin futista. Erityisen suosittu oli jalkapallo-ottelu, jossa rokkarit ottivat mittaa hopparijoukkueesta.
– Tapahtumat ovat olleet hyvin suosittuja ja paikalla on ollut tapahtumasta riippuen 60–160 ihmistä, kertoo nuoriso-ohjaaja Eric.
 

Futista Ruoholahdessa
 

Taitojaan voi kokeilla konsolipelien tai biljardin parissa

Parhaillaan meneillään oleva Games-viikko tarjoaa nuorille mahdollisuuden uppoutua konsolipelien maailmaan. Nutalle on juuri hankittu uusi Xbox, jonka lisäksi valikoimasta löytyy pleikkari. Pelejä on mahdollista pelailla miten lystää, mutta paikalla järjestetään myös peliturnauksia. Lisäksi viikkoon kuuluu biljardin ja pingiksen peluuta. Kesäisen kuukauden kruunaa viimeinen viikko 25.–29.6, jolloin teemana on Sweet & Sour.

Teksti: kesätoimittaja Alvar Tallskog
Kuva: nuoriso-ohjaaja Rozza Dragneva-Angelova


 


21.06.2012




 Lisätietoja

Etsi tekemistä Harrastushausta!

 

 

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Nuorisoasiainkeskus | Palaute sivusta | HOK-elanto logo | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Nuorisoasiainkeskus