Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |   По-русски   |
 
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
02.09.2014
Kaupunginmuseo >  Kokoelmat ja tutkimus >  Työn alla >  Ranskalainen manikyyri mallinukeille > 
 Ranskalainen manikyyri mallinukeille
Kuuntele

Kaino ja Vinkura 
Ranskalainen manikyyri mallinukeille

”Enemmän funkista, Reino!” -näyttelyssä on esillä neljä viehättävää mallinukkea vuonna 1920 perustetusta helsinkiläisestä Takalan alusvaatteiden erikoisliikkeestä. Vanhin niistä, polkkatukkainen art déco -tyylinen Vinkura, on valmistettu 1920-luvun lopulla. Muut mallinuket, realistisemmat mutta samalla filmitähtimäisemmät, ovat 1930-luvulta. Mallinuket tulivat kaupunginmuseon kokoelmiin, kun liike lopetettiin vuonna 1981.

Ranskalainen manikyyri 

Mallinukkien kasvojen hienostuneet yksityiskohdat ovat pitkälti alkuperäisiä, mutta osin sävyltään muuttuneita. Nuket on valettu kipsistä, joka on vahvistettu säkkikankaalla. Konservoinnin tavoitteena oli paitsi säilyttää Takalan mallinukkien pitkä käyttöhistoria, saada ne sekä esteettisesti että rakenteellisesti näyttelykuntoisiksi. Konservointi vei kuukauden nukkea kohti.

Takalan alusvaateliikkeen 1920–1930-luvun mallinuket konservoitiin ”Enemmän funkista, Reino!” -näyttelyyn täydellisesti, manikyyria unohtamatta.

Nukeille tehtiin sekä konservoivia että restauroivia toimenpiteitä. Vaativasta konservointiprojektista vastannut Tarja Viitala aloitti työn puhdistamalla ensin kaikki maalipinnat. Tämän jälkeen hauraat, halkeilevat maalipinnat vahvistettiin ja silmiinpistävimmät vanhat korjaukset sävytettiin uudelleen.

Konservointiprojektin viimeinen vaihe oli kuljetus- ja säilytyslaatikoiden suunnittelu. Jokaiselle mallinukelle teetettiin laatikko, jonka konservaattori pehmusti ja johon hän teki yksilöllisesti muotoillut tukiosat sekä turvavyöt kuljetuksia varten.  

Jokaiselle konservoidulle mallinukelle teetettiin oma laatikko, jossa on yksilöllisesti muotoillut tukiosat sekä tietenkin turvavyö kuljetuksia varten.

Mannekiini mallinukke muotinukke 

”Enemmän funkista, Reino!” -näyttelyssä mallinuket on puettu Aalto-yliopiston pukusuunnitteluopiskelijoiden suunnittelemiin iltapukuihin, joihin menneiden vuosikymmenien elokuva-asut ovat antaneet inspiraation. Aikakauden mallinuket antavat iltapuvuille juuri oikean 1920- ja 1930-lukujen glamourin.

Luonnollisen kokoinen mallinukke edustaa aikansa kauneusihannetta – tai kaupallista, seksualisoitua ja vääristynyttä kuvaa naisesta. Kauneusihanteet ja muoti näkyvät mallinukkien tyylissä, asennoissa ja mittasuhteissa, sillä muodikas puku on upeimmillaan ihannevartaloisen mallinuken päällä.

Sana mallinukke tai mannekiini on peräisin hollannista, jossa mannekijn (manneken, mannequin) tarkoitti pientä miestä. Manikin voi tarkoittaa taidemaalareiden käyttämiä puisia, liikkuvanivelisiä nukkeja tai lääketieteen ja anatomian opetuksessa käytettyjä nukkeja. Ompelijoiden ja vaatturien käyttämät sovitusnuket sekä eurooppalaiset, muotia hovista ja maasta toiseen välittäneet pienikokoiset muotinuket ovat mallinuken esiäitejä.

Mallinuket antavat ”Enemmän funkista, Reino!” -näyttelyssä Aalto-yliopiston pukusuunnitteluopiskelijoiden suunnittelemille, suomalaisten elokuvien inspiroimille iltapuvuille juuri oikean 1920- ja 1930-lukujen glamourin.

Väsymätön kauppias

Varsinaiset mallinuket syntyivät ensimmäisenä 1800-luvun Ranskassa kasvavan vaateteollisuuden tarpeisiin. Kun suurten ikkunalasien valmistus tuli mahdolliseksi ja kaupunkeja sähköistettiin, alkoivat uuden ajan tavaratalojen suuret näyteikkunat vaatia luonnollisen kokoisia ja näköisiä mallinukkeja. Ranska pysyi melkein sata vuotta mallinukkien valmistuksen kärkimaana.

Ensimmäiset visuaalisen markkinoinnin kirjat painottivat 1900-luvun alussa mallinukkien tärkeyttä asiakkaiden houkuttelemisessa. Mallinukkeja luonnehdittiin hiljaisiksi mutta väsymättömiksi kauppiaiksi ja tehokkaiksi tuote-esittelijöiksi, jotka toivat loistoa tarjolla oleviin massatuotteisiin.

Vahasta muoviin 

Mallinukkien valmistusmateriaaleihin ovat vaikuttaneet saatavuus ja hinta sekä muokattavuus ja kestävyys. Mallinukeissa on hyödynnetty vaha- ja paperimassaesineiden sekä toisaalta rakennusten kipsi- ja stukkokoristeiden valmistustapoja. Erilaisten maalaustekniikoiden avulla on kasvoihin saatu eloisuutta.

Vahasta valmistetut, uskomattoman luonnolliset mallinuket olivat suosittuja sata vuotta sitten, vaikka ne olivat kalliita ja painavia. Niiden vartalo oli valmistettu verhoilemalla korsettimainen muoto puu- tai metallirakenteen ympärille. 1920- ja 1930-luvuilla kehitettiin kestävämpiä vahasekoituksia ja sekoite- ja paperimassoja, kun yhä suurempien näyteikkunoiden läpi paistava aurinko ja yleistyvä sähkövalo saivat vahan sulamaan.

Kipsistä valetut ja maalatut mallinuket yleistyivät 1920-luvun lopulla. Ontto, kipsinen mallinukke oli vahanukkeen verrattuna kevyt. Toisen maailmansodan jälkeen kokeiltiin useita eri materiaaleja, joista kaikki eivät olleet kestäviä tai toimivia. Jotkut 1940-luvun muovit muuttuivat vihreiksi näyteikkunoiden lämmössä.

Kipsi väistyi vieläkin keveämpien ja kestävien lasikuituisten nukkien tullessa 1950-luvulla. Muovi vakiintui valmistusmateriaaliksi lasikuidun rinnalla seuraavalla vuosikymmenellä. Nykyiset mallinuket valmistetaan edelleen lasikuidusta tai muovista.

Vuosikymmenestä ja vartaloihanteesta toiseen 

Mallinukkien tyyli oli 1920-luvulla ylimielisen elegantti, kuten Vinkuralla.  Rohkeasti veistetyissä vartaloissa oli usein metalloitu tai yksisävyinen pinta. Mallinuken ilme, eleet ja asento välittivät selkeää viestiä, joka näkyi myös sanomalehtien rakeisissa mainoskuvissa.

Mallinukkien suunnittelijoiksi kutsuttiin 1920–1930-luvuilla muotoilijoita ja kuvanveistäjiä, koska nuket nähtiin populaareina veistoksina. Surrealistit innostuivat mallinukeista ja hyödynsivät niitä valokuvissa ja maalaustaiteessa.

Yhdysvaltalaiset realistiset, mutta glamouria tihkuvat mallinuket valtasivat markkinoita 1930-luvulla. Näyteikkunat olivat kuin pysäytyskuvia elokuvista. Yhä useammin hymy paljasti hampaat, ja kasvot ilmaisivat aikaisempaa enemmän tunteita.

1940-luvun nuket olivat aiempaa luonnollisempia mutta yhä tyyliteltyjä. Muodissa oli hyväkuntoinen vartalo, joka näytti ilman korsettia yhtä hyvältä kuin korsetissa.

Sodan jälkeen eurooppalaiset näyteikkunat ja mallinuket heijastivat enemmän ajan henkeä kuin kauneusihannetta. Mallinuket olivat pienikokoisempia ja lyhytjalkaisempia. Materiaaleja säännösteltiin eikä vaatteissa ei ollut paljon yksityiskohtia. Vuonna 1948 Diorin New Look muutti mallinukkefiguurin yhä naisellisemmaksi. 1950-luvun tyyli oli aistikas, ja mallinuket olivat sofistikoituneita aikuisia tai nuorekkaan solakoita.

Teini-ikäisten huomioiminen omana kuluttajaryhmänään alkoi 1950-luvulla, mikä heijastui hitaasti mallinukkeihin. Vielä 1960-luvun alussa teinin ja aikuisen erotti vain kampaus. Vähitellen tyylikkäät rouvat antoivat tilaa nuoren näköisille, vauhdikkaille nukeille kuten suositulle Twiggy-mallinukelle. 1960-luvulla tuli myös ensimmäinen afroamerikkalainen mallinukke Donyale Luna.

Mallinukkeja on aina ajanmukaistettu liikkeissä meikkaamalla ja kampaamalla. Ne on voitu lähettää myös valmistajalle muotoiltavaksi, jotta nukke saa uuden sävyn tai vaikka Wonderbra-rinnat. Nykyiset mallinuket voivat olla anorektisia, atleettisia, superluonnollisia tai taiteellisesti tyyliteltyjä ja kaikenikäisiä. Näyteikkunoissa käytetään myös kasvottomia mallinukkeja ja torsoja.

Muoti ja vartaloihanne ovat muokanneet mallinukkeja, mutta myös mallinuket ja niiden muotoilijat ovat vaikuttaneet muotiin ja naisten ulkonäköön.

Ikkunaprinsessat

Siitä seppo Ilmarinen,
takoi kullaista kuvoa,
takoi yön levähtämättä,
päivän pouahuttamatta.

Jalat laati neitoselle,
jalat laati, käet kuvasi:
eipä jalka nousekana,
käänny käet syleilemähän.

Takoi korvat neiollensa:
eipä korvat kuulekana.
Niin sovitti suun sorean,
suun sorean, sirkut silmät.
Saanut ei sanoa suuhun
eikä silmähän suloa.

Osia Kalevalan 37. runosta

I'm in love with a dolly named Glendora
She works in the winda' of a big department store-a
Eyes of blue, hair like gold
Never been young, but she'll never get old
Oh, Glendora, I wanna see more of you

Glendora, säv. Ray Stanley, es. Perry Como (1956)
 

Teksti ja valokuvat:
Tarja Viitala
esinekonservaattori

09.08.2012





 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Kaupunginmuseo | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Kaupunginmuseo