Tyylikästä-näyttely esittelee entisajan sisustustyylejä
Tuomarinkylän kartano 1790-luvulta sijaitsee peltojen keskellä kohoavalla mäellä Pohjois-Helsingissä. Päärakennuksen Tyylikästä-näyttely esittelee helsinkiläisiä sisustustyylejä barokista funkikseen.
Tyylikästä-näyttely johdattaa barokista funktionalismiin kaupunginmuseon hienosta huonekalu- ja sisustusesinekokoelmasta valikoiduin interiöörein ja yksittäisin tyylivalioin.

Näyttely tarjoaa runsaan ja monipuolisen otoksen helsinkiläiskotien sisustamiseen ja koristamiseen käytettyjä esineitä vuosisatojen varrelta. Huonekalujen lisäksi esillä on taidetta, käsitöitä, hopeaa, lasia, keramiikkaa, sisustustekstiilejä, muotikuvia ja suunnittelijoiden piirroksia. Tyylien peruspiirteiden lisäksi näyttelyssä esitellään myös sisustamiseen vaikuttaneita eri aikakausien uutuuksia ja keksintöjä.
Näyttelyn komeimpia interiöörejä on von Frenckellin perheen biedermeiertyylinen musiikkisalonki. Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:n tuella näyttelyä varten on konservoitu kauan varaston suojissa huonon kunnon vuoksi olleita loistohuonekaluja, joiden kunnostamiseen museon voimavarat eivät ole riittäneet.
Tyylikästä-näyttelyyn järjestetään ryhmille opastuksia tilauksesta. Lapsikävijöiden iloksi on tarjolla oma pieni huone, nukkekotien huonekaluista ja astioista koottu tyylihistoriallinen pienoismaailma.

Kävijöiden kommentteja:
"Viehättävä näyttely ja hieno ympäristö."
"On virkistävää katsella kauniita käsintehtyjä esineitä ja huonekaluja, ne lumoavat kauneudellaan. Toivon, että mahdollisimman moni voisi tutustua tähän paikkaan."
Tämän sivun osoite on www.helsinginkaupunginmuseo.fi/tuomarinkylanmuseo
|