|
Vartioparaatit tuovat sotilassoittokunnat Helsingin keskustaan nyt 200-vuotisjuhlien merkeissä. Vartioparaatipäivinä Espan lavalla järjestetään myös viihteellinen MILEspa-konsertti.
Tulevan kesän vartioparaateissa juhlistetaan historian merkkivuosia. Tänä vuonna Helsinki on ollut maamme pääkaupunkina 200 vuotta, suomalaisen sotaväen perustamisesta on kulunut 200 vuotta ja Kaartin Pataljoona perustettiin ensimmäisenä suomalaisena joukko-osastona 200 vuotta sitten. Näin ollen Helsingissä on ollut oma varuskunta 200 vuotta.
Vartioparaatit noudattavat pääosin tuttua reittiä Senaatintorilta Kasarmintorille. Osa paraateista päättyy tutun Kasarmintorin sijaan myös muille Helsingin kantakaupungin vanhoille kasarmialueille. Näitä ovat Merikasarmi, Turun kasarmi ja Uudenmaan kasarmi. Näille kasarmeille sijoitetut joukot, ennen kaikkea Kaartin Pataljoona perinnejoukkoineen, ovat osallistuneet 200 vuoden aikana vartiopalvelukseen ja siten myös vartioparaateihin.
Vartioparaatit kesällä 2012
Kaikki vartioparaatit alkavat Senaatintorilta kello 12.30, jota edeltää viihdemusiikkiesitys.
Paraatireitti kulkee Unioninkadun kautta Esplanadille ja Päävartioon, missä tapahtuu vartionvaihto. Pääosa vartioparaateista kulkee Esplanadin puiston ympäri ja Kasarmikadun kautta Kasarmitorille. Suluissa mainituissa poikkeustapauksissa paraati jatkuu Päävartiosta Merikasarmille, Uudenmaan kasarmille tai Turun kasarmille. Espan lavalla järjestetään vartioparaatipäivinä MILEspa-konsertti klo 14.00 alkaen.
18.5. Kaartin Soittokunta
25.5. Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta (Turun kasarmille)
1.6. Panssarisoittokunta
8.6. Laivaston Soittokunta (Merikasarmille)
15.6. Pohjan, Kainuun ja Lapin Sotilassoittokunnat
29.6. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta (Uudenmaan kasarmille)
6.7. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta
13.7. Satakunnan ja Savon Sotilassoittokunnat
20.7. Pohjan Sotilassoittokunta ja Kaartin Soittokunta
27.7. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta
3.8. Ilmavoimien Soittokunta ja Pohjanmaan Sotilassoittokunta
10.8. Panssarisoittokunta
17.8. Kaartin Soittokunta (Merikasarmille)
24.8. Kaartin Soittokunta
31.8. Kaartin Soittokunta
|