Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  |  Mobiili  | 
|   På svenska   |   In English   |   Auf Deutsch   |   En français   |   По-русски   |   Selkokielellä   |   Muut kielet   |
 
Sofiankatu
Haku kaupungin sivuilta:
 
Sivukartta
Hae puhelinnumeroita
25.05.2013
 Sää
Hel.fi-etusivu >  Kansainvälinen >  Uutiset > 
 Uudenmaan yrittäjyysaluevuosi edistää nuorta yrittäjyyttä
Kuuntele

Euroopan unionin alueiden komitea on nimennyt Uudenmaan Euroopan yrittäjyysalueeksi 2012. Uudellamaalla vuoden teema on Nuori yrittäjyys. Uudenmaan erityinen vahvuus on yritysten, oppilaitosten ja julkisen sektorin hyvä keskinäinen kumppanuus. Uudenmaan liitto haki yrittäjyysalueen tunnustusta yhdessä osaamiskeskus Culminatum Innovation Oy:n, Aalto-yliopiston ja Uudenmaan ammattikorkeakoulujen kanssa.

Seitsemälle hankkeelle rahoitusta maakunnan kehittämisrahasta

Uudenmaan maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa 2011-2012 Euroopan yrittäjyysalue 2012-vuosi on elinkeinojen kehittämisen keskeinen hanke. Vuonna 2011 järjestettiin maakunnan kehittämisrahahaku, jossa myönnettiin seitsemälle hankkeelle rahoitus. Lisätietoja hyväksytyistä hankkeista.

Nuoren yrittäjyyden edistäminen Uudellamaalla

Yrittäjyysaluevuoden toteutuksen tueksi on perustettu Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama projekti Nuoren yrittäjyyden edistäminen Uudellamaalla.Projektin tehtävänä on verkottaa ja kannustaa keskeiset toimijat yhteistyöhön luovien alojen yrittäjyyden edistämiseksi Uudellamaalla. Projektin kesto on 1.1.2011-31.7.2013 ja kokonaisbudjetti 1 122 100 €.

Projektin ensi sijaisena kohderyhmänä ovat päättövaiheessa olevat opiskelijat, jotka miettivät yritystoiminnan aloittamista. Lisätietoja projektista.


29.02.2012




Yrittäjyysaluevuoden nettisivut

Uudenmaanliitto
 

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: verkkotoimitus / hallintokeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |
| © Helsingin kaupunki, p. (09) 310 1691, www.hel.fi | | www.helsinginseutu.fi | www.helsinki.fi |

Helsingin kaupunki