Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  |  Mobiili  | 
|   På svenska   |   In English   |   Auf Deutsch   |   En français   |   По-русски   |   Selkokielellä   |   Muut kielet   |
 
Sofiankatu
Haku kaupungin sivuilta:
 
Sivukartta
Hae puhelinnumeroita
20.05.2013
 Sää
Hel.fi-etusivu >  Kansainvälinen >  Uutiset > 
 Eurooppa-koulu valmistaa kansainvälisyyteen
Kuuntele

Helsingin eurooppalaisessa koulussa oppilaat voivat opiskella kolmella eri kielellä ja suorittaa yhteiseurooppalaisen EB-tutkinnon. Bulevardilla Helsingissä sijaitsevassa koulussa on opiskelijoita 29 eri kansallisuudesta.

Helsingin eurooppalainen koulu perustettiin vuonna 2008 EU:n kemikaaliviraston työntekijöiden lapsia varten. Se on valtion ylläpitämä erikoiskoulu. Syksystä 2010 oppilaitokseen ovat saaneet hakea myös muut Suomessa asuvat lapset. Heiltä peritään kuitenkin noin 1 000–2 000 euron lukukausimaksu. Lisäksi kouluruoka maksaa.

Vaikka oppilaitos on Suomen valtion ylläpitämä, se noudattaa kaikkien Eurooppa-koulujen yhteistä opetussuunnitelmaa. Kansainvälisessä opinahjossa kielten opiskeleminen on tärkeää. Myös tiedeaineisiin syvennytään yläluokilla ja lukiossa perusteellisemmin kuin suomalaisissa kouluissa.

Kotitaloutta tai käsitöitä ei opeteta. Kuvataide, musiikki ja liikunta kuitenkin kuuluvat opetussuunnitelmaan.

Opetus jakaantuu kaksivuotiseen esikouluun, viisivuotiseen alakouluun ja seitsemänvuotiseen yläkoulu-lukioon.

Oppilaat suorittavat päättötutkintonaan European Baccalaureate eli EB-tutkinnon, kun tavallisissa suomalaiskouluissa suoritetaan ylioppilastutkinto. EB-tutkinto antaa samat oikeudet ja valmiudet hakeutua jatko-opintoihin. Helsingissä ensimmäiset valmistujaiset pidetään ensi vuonna.

Kemikaaliviraston henkilöstömäärä kasvaa sadalla työntekijällä parin seuraavan vuoden aikana. Helsingin eurooppalaisen koulun oppilasmääräkin siis väistämättä kasvaa nykyisestä 220:sta. Tilaa on enintään 300 oppilaalle.

Tähän asti Eurooppa-koulun perustamista on aina edellyttänyt jonkin EU:n viraston tai laitoksen sijainti paikkakunnalla. Nyt opintosuunnitelmaa ja EB-tutkintoa halutaan ryhtyä tarjoamaan myös muille halukkaille.

Jäsenvaltiot voivat hakea lupaa akkreditoidun Eurooppa-koulun perustamiselle. Hanke on vielä pilottivaiheessa, ja toistaiseksi vasta yksi koulu on perusteilla Saksaan.


 


15.03.2012




Lähde: Euroopan komission Suomen-edustuston verkkojulkaisu

Helsingin eurooppalainen koulu

Eurooppa-koulujärjestelmä 


 

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: verkkotoimitus / hallintokeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |
| © Helsingin kaupunki, p. (09) 310 1691, www.hel.fi | | www.helsinginseutu.fi | www.helsinki.fi |

Helsingin kaupunki