Helsinki edelläkävijä terveyden edistämisessä Helsingin kaupunki pitää terveyden edistämistä strategisesti tärkeänä, kaikkia hallintokuntia koskevana asiana, totesi apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen kaupungin osastopäällikköpäivillä 5.9.2008. Näissä asioissa kaupunki etenee etujoukoissa ja on lähtenyt toimimaan jo ennen kuin asia on valtakunnallisesti nostettu näyttävästi esiin. Terveyden edistäminen on perinteisesti nähty terveydenhuollon ammattihenkilöiden antamana terveyskasvatuksena, jossa ihmisellä itsellään ja yhteiskunnan muilla sektoreilla ei ole ollut näkyvää roolia. Tänä päivänä puhutaan laaja-alaisemmin terveyden edistämisestä. Siinä ovat ihmisen itsensä lisäksi mukana perheet, yhteisöt, valtio, kunnat, järjestöt ja elinkeinoelämä. Kuntien avainrooli korostuu, ja kaikilla hallinnonaloilla on oma tehtävänsä. Valitettavasti tämä tulee usein esiin vasta vahinkojen jo satuttua, kuten viime aikojen vesi- ja elintarvikekriiseissä, saastuneissa maa-alueissa ja ilmastokysymyksissä. Terveyden edistäminen koskee kaikkea kaupungin toimintaa Terveyden edistämisestä säädetään useissa kunnan toimintaa ohjaavissa laeissa ja asetuksissa perustuslaista alkaen. Myös nykyisessä hallitusohjelmassa terveyden edistäminen on saanut vahvan poliittisen tuen. Terveydenhuoltolainsäädäntöä ollaan uusimassa, ja siinä terveyden edistäminen on nostettu näkyvästi esiin. Kaikissa kansallisissa säädöksissä ja ohjeissa korostetaan kuntien ja niiden kaikkien hallinnonalojen osuutta terveyden edistäjinä. Helsingin kaupunki on terveyden edistämisessä edelläkävijä. Jo vuoden 2006 alussa kaupunginhallitus antoi talousarvion laadintaa koskevan linjauksen, jonka mukaan ”terveyden edistämistä korostetaan kaikessa kaupungin toiminnassa.” Sama linjaus sisältyy myös vuoden 2009 – 2011 suunnitteluohjeisiin kaikkia hallintokuntia koskevana velvoitteena. Helsingin kaupungilla on tällä hetkellä käynnissä kaksi tärkeää kaikkia hallintokuntia koskevaa terveyden edistämisen hanketta, joilla molemmilla on poliittisten päättäjien ja kaupungin johdon tuki. Savuton Helsinki -ohjelma on ollut käynnissä jo kohta pari vuotta. Ohjelman tavoitteiden läpivienti vaatii hallintokunnilta pitkäkestoista sitoutumista. Juuri nyt on ajankohtaista kiinnittää huomiota siihen, että toimipaikkoihin tai niiden lähettyville ei enää järjestetä tupakointitiloja. Kaikkia hallintokuntia koskeva uudempi asia on Terveysvaikutusten arviointi päätösesitysten valmistelussa. Kaupunginjohtaja on lähettänyt asiasta kirjeen kaikkiin virastoihin ja henkilöstökeskus järjestää virastojen johdolle ja lautakuntien valmistelijoille koulutusta. Terveysvaikutusten arviointia helpottaa lisäksi terveyskeskuksen kehittämä ohje. Kolmas tärkeä usean hallintokunnan hanke on nimeltään Terveellinen kaupunginosa. Helsingin kaupunki, Forum Virium Helsinki ja veturiyritykset toteuttavat sitä vuosina 2008 - 2011 Herttoniemen kaupunginosassa yhdessä asukkaiden kanssa. Tavoitteena on luoda asukkaille aiempaa paremmat edellytykset edistää omaa terveyttään mm. uusia digitaalisia hyvinvointipalveluja kehittämällä ja kokeilemalla.
|