HKL uudistaa Helsingin metroa siirtymällä automaattiseen ohjausjärjestelmään. Samalla korvataan liikennettä ohjaavat ja turvaavat asetinlaitteet sekä niiden käytönohjausjärjestelmä, jotka jouduttaisiin ikääntymisen takia joka tapauksessa uusimaan. Osa nykyisistä laitteista on peräisin jo 1970-luvulta, ja niiden ylläpito on vaikeutunut muun muassa varaosien heikon saatavuuden vuoksi.
Uuden järjestelmän myötä junat kulkevat automaattisesti. Automaatiojärjestelmän toimittaa Siemens, jolla on kokemusta useista vastaavista hankkeista ympäri maailman.
Automaattimetrohankkeen toteutuminen oli vaakalaudalla keväällä 2012. Kesäkuuhun mennessä etenemissopimuksesta päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja projekti jatkuu. Lisätietoja uutiset-sivun tiedotteissa.
Turvallisuus paranee entisestään
Automaattijärjestelmä tekee jo nykyisellään erittäin turvallisesta metrosta vieläkin turvallisemman. Muun muassa nykyinen, pistemäinen kulunvalvonta korvataan jatkuvalla kulunvalvonnalla, joka valvoo keskeytyksettä esimerkiksi junan oikeaa tilannenopeutta.
Uusi järjestelmä poistaa inhimillisten virheiden mahdollisuuden, minkä lisäksi se myös reagoi moneen poikkeustilanteeseen ihmistä nopeammin.
Automaattimetro tuo mukanaan myös muita turvallisuusuudistuksia. Metrotunneliin ja metrojuniin tulee paloilmaisimet. Kaikki metrovaunut varustetaan tallentavilla valvontakameroilla, joiden kuvaa voidaan tarkastella myös reaaliaikaisesti valvomosta käsin.
Kaikki automaattimetron kriittiset toiminnot rakennetaan vikaturvallisiksi. Se tarkoittaa sitä, että junan kulku edellyttää järjestelmän häiriötöntä toimintaa, muutoin juna pysäytetään ja tilanne selvitetään.
Länsimetron sivuilla lisää metroliikenteen turvallisuudesta.
Lyhyemmät vuorovälit parantavat palvelua
Automaattijärjestelmä mahdollistaa junien turvallisen ja sujuvan liikennöinnin nykyistä lyhyemmillä vuoroväleillä. Aluksi tullaan käyttämään lyhimmillään 2,5 minuutin vuoroväliä, mutta teknisesti junia on mahdollista ajaa jopa 90 sekunnin välein.
Matkustajille aiempaa lyhyemmät vuorovälit tietävät lyhyempiä odotusaikoja, ja sitä kautta myös matkojen nopeutumista. Palvelutaso paranee erityisesti Mellunmäen ja Vuosaaren haaroilla, joilla pystytään jatkossa liikennöimään 5 minuutin välein.
Tiheämpi liikenne mahdollistaa myös ajamisen nykyistä lyhyemmillä junilla. Tästä puolestaan on etua uutta metrorataa rakennettaessa, sillä uudet asemat voidaan vastaavasti rakentaa lyhyemmiksi.
Lisätietoa
Klikkaamalla oikealla olevia linkkejä pääset tutustumaan automaattimetron tekniikkaan ja liikennöintiin sekä hankkeen etenemiseen.
|