| 07.04.2008 |
Bänditiloja nuorille kesäksi
|
| 07.04.2008 |
Kerjäläisiin liittyvien viranomaistoimien yhdenmukaistamista selvitetään |
| 07.04.2008 |
Mechelininkadun parannustyöt alkavat |
| 07.04.2008 |
Rajasaaressa vallattu rakennus on suunniteltu purettavaksi |
| 07.04.2008 |
Sosiaalijohtaja Voutilainen on KHO:n mielestä pätevä virkaansa |
| 06.04.2008 |
Raitiolinja 9:n rakentaminen sulkee osan Kaarlenkadusta
|
| 05.04.2008 |
Opetusvirasto kehittää koulujen turvallisuutta |
| 04.04.2008 |
Kuuntele Helsingin erilaisia ääniä!
|
| 04.04.2008 |
Korkeasaaren linja 11 kevätaikatauluihin
|
| 04.04.2008 |
Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri on ilmestynyt |
| 04.04.2008 |
Sähköenergian kulutuksen etäluenta laajenee |
| 04.04.2008 |
Suurten kaupunkien talous jatkoi entistä rataansa |
| 04.04.2008 |
Työ & Toiminta ry:lle Pekka Sauri -ympäristöpalkinto |
| 04.04.2008 |
Tyylit tutuksi kartanomuseossa |
| 03.04.2008 |
Hiekoitushiekkaa ei saa poistaa lehtipuhaltimilla |
| 03.04.2008 |
Junnuvimmaa Koskelan nuorisotalolla 4.-5.4. |
| 03.04.2008 |
Pääkaupunkiseudun jätteenkeräyspisteitä uudistetaan |
| 03.04.2008 |
Katujen kevätsiivous käynnissä |
| 03.04.2008 |
Kompostoi, älä polta!
|
| 03.04.2008 |
Kasvava väkiluku yhä suurempi seudullinen haaste |
| 03.04.2008 |
Risteilykesästä ennätysvilkas |
| 03.04.2008 |
Asenteissa suurin syy roskaamiseen |
| 02.04.2008 |
Eteläsataman alueelle suunnitellaan uudisrakentamista
|
| 02.04.2008 |
Pääkaupungin ilmanlaatu yhä heikko |
| 02.04.2008 |
Jääpuisto avoinna 6.4. asti |
| 02.04.2008 |
Kulosaaren metroaseman hissi pois käytöstä huhti-toukokuussa |
| 02.04.2008 |
Oppisopimustoimisto Helsingissä 50 vuotta |
| 02.04.2008 |
Kaupungintalon Peking-näyttely vie olympiatunnelmiin |
| 01.04.2008 |
Kaupunginmuseossa huhtikuussa |
| 01.04.2008 |
Kaupunki järjestää keskustelufoorumin kerjäläisongelmasta
|
| 01.04.2008 |
Keskustelutilaisuus itäisen Helsingin saaristoalueen kaavoista 2.4. |
| 01.04.2008 |
Länsimetron tiedotuspiste aukeaa Espoossa 2.4. |
| 31.03.2008 |
Uusia asuntoja valmistui yhteensä 3 300
|
| 31.03.2008 |
Helsinginkadun filharmonikoilla koko perheen ohjelmaa |
| 31.03.2008 |
Hoitotakuu Helsingin terveyskeskuksessa keväällä 2008 |
| 31.03.2008 |
Pekka Sauri -ympäristöpalkinnon saaja julkistetaan 4.4. |
| 28.03.2008 |
Nuorille tietoa kesätoiminnasta |
| 28.03.2008 |
Ääniä Stadista - kirjoituskilpailu on ratkennut |
| 28.03.2008 |
Kaksi kolmesta aikoo äänestää kuntavaaleissa
|
| 28.03.2008 |
Tilakeskus myy talon ja tontin Solakalliontiellä |
| 28.03.2008 |
Helsingin kaupungin tilinpäätös 2007 |
| 27.03.2008 |
Kaupunginkirjaston toimipisteiden esittelysarja alkaa Vuosaaresta |
| 27.03.2008 |
Kasiluokkalaisille kulttikortti |
| 27.03.2008 |
Terveyskeskus kysyy tupakoinnista 28.3. |
| 27.03.2008 |
Nettihaku suuressa suosiossa yhteishaussa |
| 27.03.2008 |
Pingviinibileet Jääpuistossa 29.3.
|
| 27.03.2008 |
Raitiovaunuja korjataan ja kokeillaan |
| 27.03.2008 |
Uusi sähköasema Pukinmäkeen |
| 27.03.2008 |
Valtio selvittää vaihtoehtoja Töölönlahden tonttien käytölle |
| 27.03.2008 |
Sörnäistenniemeen asunnot 2700:lle |
| 27.03.2008 |
Haku.hel.fi tehostaa tietojen löytymistä kaupungin verkkosivuilta |
| 26.03.2008 |
Lounais-Sipoosta uusi äänestysalue Helsinkiin |
| 26.03.2008 |
Kaupungin henkilöstömäärä kasvoi hieman viime vuoden aikana |
| 26.03.2008 |
Loistefestari keräsi yhteen 600 nuorta tanssin harrastajaa |
| 26.03.2008 |
Pysäköintimaksulaitteet uudistuvat
|
| 26.03.2008 |
Terveyslautakunnan avustukset vuodelle 2009 haettavana
|
| 26.03.2008 |
Tontinluovutuskilpailu Viikinmäen länsiosassa
|
| 26.03.2008 |
Sosiaalivirasto päivitti vammaispalveluoppaan sekä oppaan senioreille |
| 25.03.2008 |
Kouluissa lajitellaan jätteitä ahkerasti
|
| 25.03.2008 |
Kaupunginmuseo jalkautuu teatteriin
|
| 25.03.2008 |
Kevättalkoisiin ilmoittautuminen on alkanut |
| 25.03.2008 |
Kaupunginteatteriin no-no tanssiteos |
| 25.03.2008 |
Terveydenedistämisen ryhmä ja verenpaineen remonttiryhmä aloittavat
|
| 25.03.2008 |
Saukonpaaden puiston luonnokset esillä 4.4. asti |
| 25.03.2008 |
Siirtolapuutarhoille kaupunginumuseon nettisivuille oma palsta
|
| 25.03.2008 |
Tulorajat poistuvat vuokra-asuntojen asukasvalinnasta |
| 25.03.2008 |
Helsingin Vesi saneeraa Kaskisaaren vesijohtoja |
| 24.03.2008 |
Ammattikorkeakoulujen nuorten haku alkaa 25.3. |
| 20.03.2008 |
Pianomusiikkia romantiikan ajan Helsingistä |
| 19.03.2008 |
Pääkaupunkiseutu esittäytyy huhtikuussa Berliinissä |
| 19.03.2008 |
Euro<26-kortista tehdään tutkimus
|
| 19.03.2008 |
Halonen Ateneumissa ja Monet Emmassa |
| 19.03.2008 |
Haltialan tilalla pääsiäisenä avoimet ovet
|
| 19.03.2008 |
Länsimetrosta hankepäätös toukokuussa |
| 19.03.2008 |
Kaduilla kaivamiseen vaaditaan jatkossa kurssia |
| 19.03.2008 |
Helsingin autokanta kasvoi vuonna 2007 |
| 19.03.2008 |
Metrosiltoja korjataan jälleen kesällä |
| 19.03.2008 |
Päiväkodit ovat nyt monikulttuurisia |
| 19.03.2008 |
Stadia selvitti aikuiskoulutuksen työelämäyhteistyötä |
| 19.03.2008 |
Toimitilarakentaminen pääkaupunkiseudulla vilkasta |
| 18.03.2008 |
Vielä ehtii hakea yhteishaussa |
| 18.03.2008 |
Kaupunki tarjoaa hissineuvontaa |
| 18.03.2008 |
Kaupunkiarkeologinen sarjakuva sai palkinnon
|
| 18.03.2008 |
Energian kirjasarjan kolmas teos käsittelee kaupunkikuvaa |
| 18.03.2008 |
Pakilan yläasteelle voitto EU:n järjestämässä kilpailussa |
| 18.03.2008 |
Talvipuutarhassa pääsiäisenä noita-akka ja pupuja
|
| 17.03.2008 |
Pihlajamäki goes Blues julkisti kesän 2008 artistit |
| 17.03.2008 |
HKL kampanjoi Omat lähdöt -palvelua
|
| 17.03.2008 |
Korkeasaaren uroskarhu matkasi Sveitsiin |
| 17.03.2008 |
Ministeriö käynnistää ruuhkamaksuselvityksen |
| 17.03.2008 |
Lainaa retroa kirjastosta! |
| 14.03.2008 |
Pääkaupunkiseudun ilma oli talvikaudella melko puhdasta |
| 14.03.2008 |
Itäisten saarten asemakaavaa valmistellaan |
| 14.03.2008 |
Lähde retkelle pääkaupunkiseudun luontoon |
| 14.03.2008 |
Nuorten Ääni - kokouksissa jaettu yli 260 000 euroa kouluympäristön parantamiseen
|
| 13.03.2008 |
Helsinki 10 parhaan joukossa e-Government -tutkimuksessa
|
| 13.03.2008 |
Kivikko on Kiasman kummikaupunginosa
|
| 12.03.2008 |
Hernesaarelle suunnitteluohjelma |
| 12.03.2008 |
Helsingin Toimitilat kartoittaa omistamiensa kiinteistöjen jätehuoltoratkaisut |
| 12.03.2008 |
Kaupunki kehitti omakotitonteille ohjaus- ja toimintamallin
|
| 12.03.2008 |
Keskustakirjastosta tiedon, taitojen ja tarinoiden kohtauspaikka |
| 12.03.2008 |
Kuntapalvelut kuntalaisten arvioitavina |
| 12.03.2008 |
Leikkipuistoissa pääsiäistapahtumia
|
| 11.03.2008 |
Myllypuroon uutta asuinrakentamista |
| 11.03.2008 |
Helsinki esittäytyy Pariisissa 17.-27.4. |
| 11.03.2008 |
Kalliotien katusuunnitelma nähtävillä 27.3. asti
|
| 11.03.2008 |
Kuntaliitoksen vaikutukset oppilaiden koulunkäyntiin |
| 11.03.2008 |
Liikennevalojen määrä laskemassa ja liikenneympyröiden nousussa |
| 11.03.2008 |
Nuorten Foorumilla keskustellaan mediasta |
| 11.03.2008 |
Pasilan bussilinjoille poikkeusreitti myös toiseen suuntaan |
| 11.03.2008 |
Valtio osallistuu Länsimetron rahoittamiseen |
| 11.03.2008 |
Omaishoidossa kokeillaan sijaishoitajamallia
|
| 11.03.2008 |
Sosiaalivirasto toteutti turvalaiteprojektin |
| 11.03.2008 |
Talvisodan päättymisestä 68 vuotta |
| 11.03.2008 |
Tupakastavieroituskursseja Puistolan terveyseamalla |
| 10.03.2008 |
Kevyen liikenteen järjestelyjä muutetaan Mannerheimintien risteyksessä
|
| 10.03.2008 |
YTV:n maksuttomat kompostointikurssit alkavat |
| 10.03.2008 |
Metropolialueelle erillisratkaisu |
| 10.03.2008 |
Nuorisolle maaliskuussa sumopainia ja LANeja
|
| 10.03.2008 |
Kiinteistöviraston tilakeskusta esitetään muutettavaksi kunnalliseksi liikelaitokseksi |
| 10.03.2008 |
Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan |
| 10.03.2008 |
Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan |
| 09.03.2008 |
Rikhardinkatu muuttuu yksisuuntaiseksi 11.3.
|
| 08.03.2008 |
Voimajohdon siirto käynnistyy Viikinmäessä |
| 07.03.2008 |
Eteläisen kantakaupungin linjasto uudistuu syksyllä |
| 07.03.2008 |
Apulaiskaupungjnjohtaja Haatainen kiitti maahanmuuttajien yrityshalua |
| 07.03.2008 |
Sisäasiainministeriö: Helsingin hätäkeskuksen toiminta jatkuu entisissä tiloissa |
| 07.03.2008 |
Helsingin seutu hyväksyi 13000 asunnon tavoitteen |
| 07.03.2008 |
Korkeasaaren opintokäynnit esittelyssä
|
| 07.03.2008 |
Nuorisoasiainkeskus esittelee Koillis-Helsingin suunnitelmiaan
|
| 07.03.2008 |
Helsingin seudun sisäisessä kehityksessä eriytymistä |
| 07.03.2008 |
Sävellä biisi ja voita vuoden matkat
|
| 07.03.2008 |
Suutarilan pientalotontit kiinnostivat |
| 07.03.2008 |
Unelmien Helsinki -palkinto YTV:n Reittioppaalle |
| 07.03.2008 |
Yleisö tyytyväinen Kaupunginteatteriin |
| 06.03.2008 |
Eteläsataman ideasuunnitelma julkistettu |
| 06.03.2008 |
Helsingin seudun yhteistyökokous 6.3. |
| 06.03.2008 |
Kirjastoissa senioreille monenlaisia palveluja
|
| 06.03.2008 |
Korkeasaaren kesäleireillä sammakon silmin ja tiikerin jäljillä |
| 06.03.2008 |
Länsisataman katusuunnitelma nähtävillä 18.3. asti |
| 06.03.2008 |
Kesäpassi on nuorille tuhti aktiviteettien paketti
|
| 06.03.2008 |
Viron liikenteessä passi tai henkilökortti yhä tarpeen
|
| 06.03.2008 |
Kotihoidon siivouspalveluja saa myös palvelusetelillä |
| 05.03.2008 |
Valokuvanäyttely kertoo Kroatian merenalaisesta maailmasta |
| 05.03.2008 |
Valokuvanäyttely kertoo Kroatian merenalaisesta maailmasta |
| 05.03.2008 |
Ehkäisevä kotikäynti on uusi palvelu helsinkiläisille ikäihmisille |
| 05.03.2008 |
Keskustelutilaisuus Itäkeskuksen alueen kokonaistarkastelusta 11.3. |
| 05.03.2008 |
Kustavilaisia kakkuja Sederhomin talon juhlapöydässä |
| 05.03.2008 |
KesäStadi-sivustolle äänestettiin Logo Reaktorissa |
| 05.03.2008 |
Ruotsinkielinen perhekeskus avattu |
| 05.03.2008 |
SINETTI-arkistotietokanta avattu |
| 05.03.2008 |
Energian tulos ylitti ennakoidun tason |
| 05.03.2008 |
Helsingin Vedellä myönteisen kehityksen vuosi |
| 05.03.2008 |
VVO:lle kiinteistösähkön salkunhallintapalvelut Helsingin Energialta |
| 04.03.2008 |
Ilveskorven puisto esittelyssä viikolla 10 |
| 04.03.2008 |
Laakson sairaalan uusittu kappeli käyttöön |
| 04.03.2008 |
Koululaiskonferenssi pelastaa sammakoita |
| 04.03.2008 |
Liikennevaloja muutetaan myös palautteen perusteella |
| 04.03.2008 |
Maaliskuun helsinkiläinen yritys on Lindström Oy
|
| 04.03.2008 |
Nordenskiöldinpolulta kaadetaan hopeapajuja
|
| 04.03.2008 |
Talotiedoilla voidaan pelastaa ihmishenkiä |
| 03.03.2008 |
Ääni ja Vimma -bändikatselmuksen ilmoittautuminen alkaa |
| 03.03.2008 |
Raitioliikenteen nettisivut uudistuivat |
| 03.03.2008 |
Jämsänkatu yksisuuntaiseksi 4.3. välillä Kuortaneenkatu-Teollisuuskatu |
| 03.03.2008 |
Ilmoittaudu Kesäakatemian kursseille |
| 03.03.2008 |
Laajasalon ala-asteen koululla vanhempainilta kosteusongelmista 4.3. |
| 03.03.2008 |
Kaupunginteatterin lapsiavustajakurssille kiire ilmoittautua |
| 03.03.2008 |
Pysäkkisiirto Simonkatu 9:n kohdalta Annankadulle
|
| 03.03.2008 |
Tietokoneet ja viihde-elektroniikka sähkönsyöppöjä |
| 02.03.2008 |
Eiranrannan puistosuunnitelmia nähtävillä 3.-10.3. |
| 01.03.2008 |
Hakamäentien ylittävän Keskuspuiston sillan purku alkaa |
| 29.02.2008 |
Korkeasaaren Äkkilähdöt-kampanja ulkomainoskilpailun finaalissa |
| 29.02.2008 |
Rohkea AVAUS voitti Kaisa-talon arkkitehtuurikilpailun |
| 29.02.2008 |
Pasilan bussilinjoja poikkeusreitille |
| 29.02.2008 |
Pajunen: Homeongelmaan puututtava ripeästi |
| 29.02.2008 |
Ohjaaja Pekka Milonoff kirjavieraana Stoassa 3.3. |
| 29.02.2008 |
Päijänne-tunnelin korjaus käynnistyy huhtikuussa
|
| 29.02.2008 |
VALOON-näyttely kokoaa kuvataideopettajien töitä Kanneltalon Galleriaan |
| 28.02.2008 |
Tšehovin "Ivanovin" ensi-ilta kaupunginteatterissa 6.3. |
| 28.02.2008 |
YTV:n jätevoimalan ympäristövaikutukset selvitetty
|
| 28.02.2008 |
Kaupunkiballadeja Hakasalmen huvilassa 1.3. |
| 28.02.2008 |
Klaari Helsinki täyttää viisi vuotta |
| 28.02.2008 |
Kotipalvelun avulla kirjaston asiakkuus jatkuu pidempään |
| 28.02.2008 |
Helsinki-Vantaan lentoasema Euroopan kolmanneksi paras lentoasema |
| 28.02.2008 |
Loft-asuminen, kerrostaloasumisen kehittäminen ja Tukkutorin alue lautakunnassa |
| 28.02.2008 |
Kallion virastotalon yleisökassatiloja remontoidaan |
| 27.02.2008 |
Leikkipuistoissa järjestetään kesäruokailu |
| 27.02.2008 |
Kontulan ja Itäkeskuksen metroasemaremontit valmistumassa |
| 27.02.2008 |
Puunhoitotöitä asukaspuisto Lammen ympäristössä |
| 27.02.2008 |
Yhteispohjoismaisen Rahmaninov-festivaalin konsertti Finlandia-talossa 28.2. |
| 27.02.2008 |
Helsinki keskittää rakentamispalvelut?
|
| 27.02.2008 |
Vuoden 2009 talousarvion laatiminen
|
| 27.02.2008 |
Tyylit tutuksi -luentosarja tutustuttaa sisustustyylien historiaan |
| 26.02.2008 |
Kalasatama valmistuu kohde kerrallaan |
| 26.02.2008 |
Kierrätyskeskuksen keräysauto kiertää toreilla |
| 26.02.2008 |
Hernesaaren alustava maankäyttökaavio |
| 26.02.2008 |
Kulttuuriasiainkeskuksen toimipaikkojen verkkosivut uudistuivat |
| 26.02.2008 |
Vihreä pilvi Salmisaaren voimalaitosten yllä
|
| 25.02.2008 |
Taajamissa asuu 84 prosenttia Suomen väestöstä |
| 25.02.2008 |
Kaupat onnistuneet vähentämään pakkausjätettä |
| 25.02.2008 |
Kevään liikuntakursseilla vielä paikkoja |
| 25.02.2008 |
Marjaniemestä myydään kolme pientalotonttia tarjouskilpailulla |
| 25.02.2008 |
Reaktorissa kävi 13 000 nuorta |
| 25.02.2008 |
Helsingin Vesi saneeraa viikoilla 9 ja 10 |
| 24.02.2008 |
Vuoden ensimmäinen Helsinki-info ilmestyy 24.2. |
| 22.02.2008 |
Linjalla 70T pysäkkimuutos 25.2. alkaen
|
| 22.02.2008 |
Kuntien verkkosivut käytetyin julkinen verkkopalvelu |
| 22.02.2008 |
Näyttelyssä esillä puhelimen historiaa |
| 22.02.2008 |
Tekojääradat luistelukunnossa |
| 22.02.2008 |
Viikon 9 puisto on Leikkipuisto Viiri |
| 22.02.2008 |
Kaupungin työpaikkoja markkinoidaan yhteisilmoituksin |
| 21.02.2008 |
Harrastatko englanninkielistä kirjallisuutta? |
| 21.02.2008 |
Herttoniemen metroaseman ympäristöä halutaan parantaa |
| 21.02.2008 |
Kesäleirit kutsuvat |
| 21.02.2008 |
Laatuelokuvien sarja Sandelsissa |
| 21.02.2008 |
Lapsiperheiden varhainen tuki ja kotipalvelu |
| 20.02.2008 |
Kehä I:n parantaminen Leppävaarassa on alkamassa |
| 20.02.2008 |
Helsinki-pientaloja tuotantoon vielä kevään aikana |
| 20.02.2008 |
Sederholmin talossa muistellaan sydäntalven juhlia 21.2. |
| 20.02.2008 |
Suomalainen superauto tähtää tuotantoon |
| 19.02.2008 |
Peruskouluihin ilmoittautui 4 200 ekaluokkalaista |
| 19.02.2008 |
Aluekeräyspisteiden opasteiden suunnittelukilpailu ratkesi |
| 19.02.2008 |
Esteettömän asuminen teknologia esillä Toimivassa kodissa |
| 19.02.2008 |
Tonttimaan myyntiä kunnille kannustetaan verovapaudella |
| 19.02.2008 |
Kysy ympäristöneuvojalta |
| 18.02.2008 |
Kokousalan yhteistyö tiivistyy Helsingissä |
| 18.02.2008 |
Lämpökeskus turvaa kaupungin lämmönsaannin |
| 18.02.2008 |
Nuoria kaivataan ideoimaan nuorisoasiainkeskuksen viestintää |
| 18.02.2008 |
Teollisuuskadun bussipysäkkeihin muutoksia |
| 18.02.2008 |
Teoksia Tretjakovin gallerian kokoelmista |
| 18.02.2008 |
Helsinki-Malmin lentoasemalle ympäristölupa
|
| 18.02.2008 |
Yöpymiset kasvoivat Helsingissä |
| 15.02.2008 |
Valtion asuntopolitiikan painopisteenä Helsingin seutu ja erityisryhmät
|
| 15.02.2008 |
Tervetuloa uudistuneeseen Fallkullaan
|
| 15.02.2008 |
Verkkonäyttely esittelee mustaa ja valkoista juhlapuvuissa |
| 15.02.2008 |
Sydänmerkki-aterioita Palmian lounasravintoloihin |
| 15.02.2008 |
Veteraanien hyväksi järjestetty polkupyörähuutokauppa sai kunniamaininnan |
| 15.02.2008 |
Teollisuuskadun katutyöt etenevät |
| 15.02.2008 |
Uudenmaan rannikkoalueiden tulvavaarakartat valmistuneet |
| 14.02.2008 |
Kaupunginvaltuusto hyväksyi maankäytön ja asumisen toteutusohjelman |
| 14.02.2008 |
Tutustu Infopankkiin koulutustilaisuuksissa |
| 14.02.2008 |
Uudet kaupunginosat syntyvät yhteistyössä |
| 14.02.2008 |
Kaupunginvaltuusto käsitteli kansainvälistä strategiaa |
| 14.02.2008 |
Laakson sairaalaa kunnostetaan |
| 14.02.2008 |
Pääkaupunkiseudun kaupunkiohjelman hankkeiden tuloksista julkaisu |
| 14.02.2008 |
Vihervuonna pääkaupunkiseutu esittelee puistojaan |
| 14.02.2008 |
Kaupunki myy Toukorannasta asuinkerrostalotontin tontinluovutuskilpailulla
|
| 14.02.2008 |
Vuosaaren kirjasto avattu |
| 14.02.2008 |
YritysHelsinki aloitti Kaisaniemessä |
| 13.02.2008 |
Helsinki tututuksi Helsinki-kortilla |
| 13.02.2008 |
Kruunuvuorenrantaan kerrostaloja ja erilaisia pientaloratkaisuja |
| 13.02.2008 |
Liikuntalautakunta jakoi tapahtuma-avustuksia |
| 13.02.2008 |
Kaupunkilaisen mobiiliopas auttaa liikenteessä
|
| 13.02.2008 |
Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen? |
| 13.02.2008 |
Pajunen ehdottaa pidempiä aukioloaikoja |
| 13.02.2008 |
SOCCA ja Heikki Waris -instituutti yhdistyvät |
| 13.02.2008 |
Uutta tietoa vanhojenpäivän vaiheista 14.2. |
| 12.02.2008 |
Erityisopetuksen oppaasta uudistettu painos |
| 12.02.2008 |
Nimeä Suomen vanhimmat hiidenkirnut |
| 12.02.2008 |
Ikäihmisille uudenlaisia hyvinvointikeskuksia |
| 12.02.2008 |
Joukkoliikenne ja vesihuolto pääkaupunkiseudun neuvottelukunnassa |
| 12.02.2008 |
Tuetun työllistymisen palvelulle kunniakirja |
| 12.02.2008 |
Tietoturvapäivänä muistutetaan nettifiksuudesta |
| 12.02.2008 |
Pääkaupunkiseudun päättäjät hyväksyvät joukkoliikenteen uuden mallin
|
| 12.02.2008 |
Pääkaupunkiseudulla tarvitaan sijaisperheitä |
| 12.02.2008 |
Talousarvion laatimisohje jätettiin pöydälle |
| 12.02.2008 |
Helsinki muuttuu yritysmyönteiseksi kumppaniksi |
| 11.02.2008 |
Asumisoikeusasuntoja Latokartanoon |
| 11.02.2008 |
Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuista käynnistetään selvitys |
| 11.02.2008 |
Toimitilojen vuokrat nousseet |
| 11.02.2008 |
Joulukuun lopussa työttömänä reilut 18 900 helsinkiläistä |
| 11.02.2008 |
Helsinkiläisistä 6% on ulkomaan kansalaisia ja taustaltaan ulkomaalaisia 9% |
| 10.02.2008 |
Ajoneuvojen joutokäyntiä valvotaan tehostetusti 11.-17.2. |
| 09.02.2008 |
Pohjois-Haagassa aloitetaan luonnonhoitotyöt |
| 09.02.2008 |
Vauvaperheiden runoleikkityöpajat alkaneet kirjastoissa |
| 08.02.2008 |
Kantakaupunki laajenee Jätkäsaareen |
| 08.02.2008 |
Pääkaupunkiseudun lentokenttävaihtoehtojen ympäristövaikutukset arvioidaan |
| 08.02.2008 |
Kuulumisia Kontulasta nyt myös netti-tv:stä |
| 08.02.2008 |
Reaktorissa on tekemistä, kokemista ja näkemistä |
| 08.02.2008 |
Uudistettu veneilijän opas ilmestyi |
| 07.02.2008 |
Kaikki olivat tyytyväisiä Euroviisuihin |
| 07.02.2008 |
Vuotalon Flyygelikuu-sarjassa huippupianisteja |
| 07.02.2008 |
Pohjois-Karjala Senaatintorilla 13.-15.6. |
| 07.02.2008 |
Vietnamilainen uusivuosi Sederholmin talossa 7.2. |
| 06.02.2008 |
Hakamäentien rakennushanke puolivälissä
|
| 06.02.2008 |
Helsinki-tiedotuksen toiminta Jugendsalissa päättyy 31.8.2008 |
| 06.02.2008 |
Laajasalon ala-asteen koulurakennus remontoidaan |
| 06.02.2008 |
Kerro muistosi Kruunuvuoren huvilaelämästä |
| 06.02.2008 |
Valtiolta edellytetään riittävää resursointia maahanmuuttajakysymyksissä |
| 06.02.2008 |
Tero Saarisen uutuusteos Juhlaviikoilla |
| 06.02.2008 |
Vapaa pääsy lähes kaksinkertaisti kaupunginmuseon kävijämäärän |
| 06.02.2008 |
Pajunen: Pääkaupunkiseudusta yksi vaalipiiri |
| 06.02.2008 |
Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat 8.2. |
| 05.02.2008 |
Työt Aleksis Kiven kadulla jatkuvat |
| 05.02.2008 |
AV-viestintää Arabianrannassa |
| 05.02.2008 |
Avointa iltapäivätoimintaa koululaisille |
| 05.02.2008 |
Keksi nimet Pihlajamäen hiidenkirnuille |
| 05.02.2008 |
Tutustumiskiertoajelu Vuosaaren satamahankkeeseen 6.2. |
| 05.02.2008 |
Kaupungin numerot vaivattomasti internetistä |
| 05.02.2008 |
Autot jälleen normaalisti Suomenlinnaan |
| 05.02.2008 |
Helsingistä löytyy yli 30 vesipostia |
| 04.02.2008 |
Aistipäivässä voi tutustua heikentyvän kuulon ja näön apuvälineisiin |
| 04.02.2008 |
Helmikuun helsinkiläinen yritys on IVANAhelsinki |
| 04.02.2008 |
Helsinki ei suunnittele päiväkotikeittiöiden lakkauttamista |
| 04.02.2008 |
Kartat ohjaavat matkailijan perille pääkaupunkiseudulla |
| 04.02.2008 |
Suomen vetovoima työnteko- ja opiskelumaana lisääntyi |
| 03.02.2008 |
Ajoreitti laivoihin muuttuu Katajanokalla |
| 02.02.2008 |
Teollisuuskadun katutyöt laajenee |
| 01.02.2008 |
Ourvision laulukilpailun esikarsinnat alkavat Afroviisuilla 1.2. |
| 01.02.2008 |
Kevyen liikenteen reitteihin muutoksia Länsi-Pasilassa |
| 01.02.2008 |
Saila Machere on valittu tapahtumapäälliköksi |
| 01.02.2008 |
Arvokkaiden niittyjen ja ketojen kunnostus jatkuu |
| 01.02.2008 |
Töölön UKK-altaalla huoltokatkos |
| 31.01.2008 |
Kaupunginvaltuusto linjasi energiapolitiikkaa ja hyväksyi Kalastaman osayleiskaavan |
| 31.01.2008 |
Kerro mielipiteesi ilmansuojeluohjelmasta |
| 31.01.2008 |
Lumettomuus ei haittaa Haltialan laskiaista |
| 31.01.2008 |
Energiaselvitys rakennuslupahakemuksiin
|
| 31.01.2008 |
Helsingin seudun väkiluku ylittti 1,3 miljoonaa |
| 31.01.2008 |
Verkkosivustolta tietoa Suomenlahdesta |
| 30.01.2008 |
Animaatioita esittelevä näyttely ennispalatsissa |
| 30.01.2008 |
Nuorisomusikaalin lähtölaukaus on avoin kaikille |
| 30.01.2008 |
Ressun peruskoululle kansainvälinen IB-status
|
| 30.01.2008 |
Kannelmäen ostoskeskukseen suunnitellaan laajennusta
|
| 30.01.2008 |
Kaupunki vuokraa kaksi liiketilaa Unioninkadulta |
| 29.01.2008 |
Linjoille 17 ja 51 uusi pysäkki Hämeentielle |
| 29.01.2008 |
Helsingin merivesialue tyydyttävässä tilassa |
| 29.01.2008 |
Herttoniemessä tehdään metsätöitä Sopulitieltä Kivinokkaan |
| 29.01.2008 |
Puistoja ja katuja rakennetaan ennätystahtiin |
| 29.01.2008 |
Suomalaiset tyytyväisempiä sähköyhtiöihinsä |
| 29.01.2008 |
Helsingin Vesi saneeraa vesijohtoja |
| 29.01.2008 |
Helsingin villikanikannan säätelyä testataan |
| 29.01.2008 |
Luonnonhoitotyöt alkavat Vuosaaressa |
| 28.01.2008 |
Bussin 90 aikataulut muuttuivat |
| 28.01.2008 |
Kansakoulukadulla rakennetaan kaukokylmää 28.1. alkaen |
| 28.01.2008 |
Kävijäennätys Suomenlinnassa vuonna 2007 |
| 28.01.2008 |
Kiinteistövirasto valmistelee päättyvien maanvuokrasopimusten uusimista |
| 28.01.2008 |
Matkailijan opas esittelee kiinnostavimmat kohteet |
| 28.01.2008 |
Stoan kevätkauden kirjavieraina tunnettuja teatterilaisia |
| 25.01.2008 |
Ansio-kurssilta vinkkejä kesätyön hakuun |
| 25.01.2008 |
Käänteitä Helsingin erilaistumiskehityksessä |
| 25.01.2008 |
Pääkaupunkiseudulle oma ilmansuojeluohjelma |
| 25.01.2008 |
Jääpuiston kahvilapaviljonki avataan 26.1. |
| 25.01.2008 |
Koira- ja muutosilmoitus tehtävä viimeistään helmikuussa |
| 24.01.2008 |
Ysiluokkalaisista jatkoi opiskelua samana vuonna 93 prosenttia |
| 24.01.2008 |
Kaupunginvaltuusto jätti energiapoliittisen selonteon viikoksi pöydälle |
| 24.01.2008 |
Joka kymmenennen nuoren äidinkieli muu kuin suomi tai ruotsi |
| 24.01.2008 |
Liikennemelua torjutaan suunnitelmallisesti |
| 24.01.2008 |
Kaupunginjohtajan kunniakirja helsinkiläisille kaupunkitoimittajille |
| 24.01.2008 |
Pysäkkimuutoksia Kalliossa ja Alppiharjussa |
| 24.01.2008 |
Helsingin kaupungin viestintä täyttää 50 vuotta |
| 24.01.2008 |
Yleisellä alueella työskentelystä perittävät maksut muuttuvat |
| 23.01.2008 |
Asukastilaisuus Haagan Aino Acktén puiston suunnittelusta 23.1. |
| 23.01.2008 |
Stadiassa kehitetyt arviointityökalut käyttöön Suomen Kansallisoopperassa |
| 23.01.2008 |
Vuosaaren tietunneli avattiin uudelleen |
| 23.01.2008 |
Verkkolomakkeiden käyttö kasvoi, vuokra-asuntohakemus ladatuin kaupungin lomake |
| 23.01.2008 |
Vuoden 2008 ammattiin opiskeleva on Sami Paakkanen Heltechistä |
| 22.01.2008 |
Helsingin ensimmäisen kivitalon vaiheet koottiin kirjaksi |
| 22.01.2008 |
Kohtaamispaikan ja Kirjasto 10:n palvelutarjonta laajenee |
| 22.01.2008 |
Kerro mielipiteesi joukkoliikenteen tulevaisuuden taksajärjestelmästä |
| 22.01.2008 |
Korkeasaaren pääsymaksuhinnat nousevat 1.4. |
| 21.01.2008 |
Aiesopimus Helsingin seudun asunto- ja tonttitarjonnan lisäämisestä |
| 21.01.2008 |
Kroatialainen raitiovaunu matkustajaliikenteeseen |
| 21.01.2008 |
Lähikouluun voi ilmoittautua Internetin kautta |
| 21.01.2008 |
Musiikkitalon rakennusurakan valmistelua jatketaan |
| 21.01.2008 |
HelMet-kirjaston kehitysyhteistyöprojekti kukoistaa Namibiassa |
| 21.01.2008 |
Porthaninkadun ratikat ja bussit poikkeusreiteille |
| 21.01.2008 |
Koululaisten iltapäivätoiminnan toiminta-avustukset haettavissa
|
| 21.01.2008 |
Viikkiläiset halukkaita ehkäisemään jätteen syntyä |
| 20.01.2008 |
Lisää asuntotuotantoa Helsinkiin |
| 20.01.2008 |
Valitse Helsingin matkailun parhaita |
| 18.01.2008 |
Yhteisymmärrys pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä ja vesihuollosta |
| 18.01.2008 |
Kaupunkien talous pelottavan paljon liikelaitosten varassa |
| 18.01.2008 |
Palautetta eteläisen Helsingin linjastojärjestelyistä |
| 18.01.2008 |
Lukioilla avoimia ovia tammi-helmikuussa |
| 18.01.2008 |
Senioreille neuvontaa sosiaalipalveluista Pohjois-Helsingin terveysasemilla |
| 17.01.2008 |
Hämeenlinnanväylän varteen rakennetaan meluvallia |
| 17.01.2008 |
Nuorten Luontotalolla tilaisuuksia ilmastonmuutoksesta |
| 17.01.2008 |
Esitelmä juhlapukuetiketistä Sederholmin talossa 17.1. |
| 17.01.2008 |
Nou Hätä! -pelastustaitokampanja 7.-9.-luokkalaisille |
| 17.01.2008 |
Palveluseteli vanhusten palveluasumiseen |
| 17.01.2008 |
Kaupungin tilastollinen vuosikirja ilmestynyt |
| 17.01.2008 |
Helsinki perustaa Uuden musiikin orkesterille säätiön |
| 16.01.2008 |
Uudistettu HelMet-verkkopalvelu julkaistu |
| 16.01.2008 |
Joukkoliikenteen liikennevaloetuuksia ja matkustajainformaatiota kehitetään |
| 16.01.2008 |
Ilmoittautuminen työväenopiston kursseille jatkuu |
| 16.01.2008 |
Kaupungin kesätöiden haku on käynnistynyt |
| 16.01.2008 |
Pitkäaikaisasunnottomuus voidaan puolittaa 2011 mennessä
|
| 16.01.2008 |
Siltamäen palvelukotia laajennetaan ja naapuriin rakennetaan omakotitaloja |
| 15.01.2008 |
Bussimatkustajat pitävät matkakorttia helppokäyttöisenä |
| 15.01.2008 |
Yleisötilaisuuksia Kehä II:sta |
| 15.01.2008 |
Alueliitos tuo muutoksia osin jo ennen vuotta 2009 |
| 15.01.2008 |
Tunnelin louhintatöitä Koskelassa
|
| 15.01.2008 |
Kontulan ja Itäkeskuksen metroasemaremontit valmistumassa keväällä
|
| 15.01.2008 |
YritysHelsinki Kaisaniemeen |
| 14.01.2008 |
Annankatu muuttuu yksisuuntaiseksi 14.1. |
| 14.01.2008 |
Omaishoidon toimintakeskus Pohjois-Helsinkiin |
| 14.01.2008 |
Palmian toimisto muuttaa Kamppiin |
| 14.01.2008 |
Hannu Penttilä aloitti apulaiskaupunginjohtajana |
| 12.01.2008 |
Helsinki-konsernin kolme uutta tytäryhtiöitä |
| 11.01.2008 |
Lähiöliikunnan kevätkausi on jälleen alkanut |
| 11.01.2008 |
Nuorisolle uusitut sivut ruotsiksi ja englanniksi |
| 11.01.2008 |
Musiikkitalon alkuperäistä osakassopimusta ei jatketa |
| 11.01.2008 |
Viiskulman terveysasemalle uudet ajanvarausnumerot |
| 10.01.2008 |
14-18-vuotiaita nuoria kutsutaan tekemään Valtaamoa Reaktoriin |
| 09.01.2008 |
Iäkkäille tarjolla sosiaalipalvelujen tarpeen arviointi |
| 09.01.2008 |
Kaupunkisuunnittelu-lehden ensimmäinen numero jaetaan lauttasaarelaisille |
| 09.01.2008 |
Kestävää kaupunkiliikennettä kehittämässä |
| 09.01.2008 |
Puita poistetaan Kumpulan puutarhan liepeiltä |
| 09.01.2008 |
Liikennemäärän kasvu heikentää Helsingin ympäristön tilaa |
| 09.01.2008 |
Tupakastavieroituskursseja tupakkaklinikalla ja kolmella terveysasemalla |
| 09.01.2008 |
Terveyskeskus järjestää tupakastavieroituskursseja |
| 08.01.2008 |
Malminkartanon aseman läpikulkuun muutoksia 8.1. |
| 08.01.2008 |
Menneitä juhlia muistelemaan |
| 08.01.2008 |
Pääkaupunkiseudun nuorisotyön historiaa, käytäntöjä ja uusia haasteita |
| 08.01.2008 |
Helsingin väestöennuste vuosille 2008-2040 |
| 07.01.2008 |
Helsingin aikuislukioiden kevään kursseille ilmoittautuminen |
| 07.01.2008 |
Katupölyn vähentämistoimenpiteitä tutkittu |
| 07.01.2008 |
Loviisanpuiston kunnostus aloitetaan puiden poistamisella |
| 04.01.2008 |
Tapahtumayksikkö aloitti |
| 03.01.2008 |
Ekotehokkaan yhteistuotannon osuus kasvoi sähkön ja lämmön tuotannossa |
| 03.01.2008 |
Suomen euroviisufinaali 2008 Helsingissä |
| 03.01.2008 |
Ilmanlaatua mitataan Länsisatamassa tänä vuonna |
| 03.01.2008 |
Sataman tavaraliikenne huimassa kasvussa |
| 02.01.2008 |
Pidä huolta kirjastokortistasi! |
| 02.01.2008 |
Metropolian syksyllä alkavan koulutustarjonnan haku tammikuussa |
| 02.01.2008 |
Pekka Saurin ympäristöpalkinto jaossa |
| 01.01.2008 |
Kaupunginjohtajan puhe Senaatintorilla ja runo vuodelle 2008 |
| 01.01.2008 |
Satamalla positiivinen elinkeinopoliittinen merkitys Helsingin seudulle |
| 31.12.2007 |
Alvi-koti ja Elvi-koti muuttavat Koivulaan |
| 31.12.2007 |
Terveyskeskuksen Pukinmäen lähipalvelupiste muuttaa |
| 31.12.2007 |
Marian sairaalan sisätaudit terveyskeskukseen |
| 31.12.2007 |
Ympäristölaboratoriot yhdistyvät |
| 28.12.2007 |
3T:n yöliikenne alkaa vuodenvaihteessa |
| 28.12.2007 |
Lähellä sijaitseva nuorisotalo koetaan turvalliseksi |
| 27.12.2007 |
Joka kuudes helsinkiläinen on lapsi tai nuori |
| 27.12.2007 |
Marian sairaalan puhelinnumerot muuttuvat |
| 27.12.2007 |
Ruskeasuon bussivarikon uudisrakennus valmis |
| 21.12.2007 |
Kaupunginjohtajilla uudet blogit |
| 21.12.2007 |
Pysyvä ilmainen sisäänpääsy kaikkiin kaupunginmuseon museoihin |
| 21.12.2007 |
Juhlakirja metron merkkivuoden päätteeksi |
| 21.12.2007 |
Kaupunginteatterin lahjakortti tarjoaa saajalleen näyttämötaidetta |
| 21.12.2007 |
Sipoonkorven luonnonsuojelualue laajenee 250 hehtaarilla |
| 20.12.2007 |
Ehdotus Helsingin seudun vuokra-asuntotarjonnan turvaamiseksi |
| 20.12.2007 |
Nuoria auttava Luotsi-toiminta yhtenäistyy |
| 20.12.2007 |
Uudenlaista osaamista vanhustenpalveluihin |
| 20.12.2007 |
Kontulan uusi vanhustenkeskus valmistuu 2009 |
| 19.12.2007 |
Pieniä korotuksia joukkoliikenteen lippujen hintoihin |
| 19.12.2007 |
Opetuslautakunta päätti yhdistyvien koulujen nimistä |
| 19.12.2007 |
Paloheinässä pääsee hiihtämään 19.12. klo 16 |
| 19.12.2007 |
Liikuntavirasto pyytää tarjouksia lähisaarten vesiliikenteestä ja kahdesta kahvilasta |
| 18.12.2007 |
Helsingissä on vuodenvaihteessa noin 568 300 asukasta
|
| 18.12.2007 |
Keskustele verkkokirjastossa |
| 17.12.2007 |
Kaupunki myy Etelä-Hermannista neljä asuinkerrostalotonttia
|
| 17.12.2007 |
Laajasalon terveysasemalla kokeillaan uutta puhelinpalvelua |
| 17.12.2007 |
Uusia, vähäpäästöisiä autoja YTV:n bussiliikenteeseen |
| 14.12.2007 |
Emerald voitti Greater Helsinki Vision -ideakilpailun |
| 14.12.2007 |
Helsingin Energia nostaa sähkön vähittäishintoja 1.2.2008 |
| 14.12.2007 |
YTV päättää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä |
| 14.12.2007 |
Suutarilasta vuokrataan 20 omakotitonttia |
| 14.12.2007 |
Westön Finlandia-palkittu menestys Kaupunginteatteriin |
| 13.12.2007 |
Jätkäsaaresta kantakaupungin laajennus |
| 13.12.2007 |
Sauma-sivustolta tietoja nuorille töistä ja opiskelusta |
| 12.12.2007 |
Pääkaupunkiseutu kehittää yhdessä sähköistä asiointia |
| 12.12.2007 |
Huopalahdentien alikulun rakentaminen puolivälissä |
| 12.12.2007 |
Kuutoskaupungit tilastojen valossa |
| 12.12.2007 |
Merikylpylän puistoalue Lauttasaaressa kohenee |
| 12.12.2007 |
Nuorisolautakunnan asialistalla Avointen Foorumien antia |
| 12.12.2007 |
Sarjakuva-albumi Helsingin 1600-1700-luvun historiasta |
| 11.12.2007 |
Berliinin filharmonikot Suomeen 5.5.08 |
| 11.12.2007 |
Vielä ehtii vastaamaan melukyselyyn |
| 11.12.2007 |
Osa Mekaanikonkatua yksisuuntaiseksi |
| 11.12.2007 |
Selvitysmies Tarasti ehdottaa pääkaupunkiseudulle yhteistä yleiskaavaa |
| 11.12.2007 |
Tietohallinnon kehittäminen aiheena neuvottelukunnassa 11.12. |
| 09.12.2007 |
Kolme luonnonsuojelualuetta Nuuksioon ja yksi Jollakseen |
| 09.12.2007 |
Sederholmin talosta piparkakusta tehty pienoismalli |
| 08.12.2007 |
Vesijohtoveden laatua valvotaan Helsingissä jatkuvasti |
| 07.12.2007 |
Risteilytutkimus: Ystävälliset ja kielitaitoiset ihmiset Helsingin valtti |
| 07.12.2007 |
Liikennevälineet koetaan osin turvattomiksi |
| 07.12.2007 |
Työllisen työvoiman kasvuvauhti hidastumassa |
| 05.12.2007 |
Arabianrantaan automaattinen kiskojenrasvauslaite |
| 05.12.2007 |
Kivikon Sortti-aseman laajennus valmistui |
| 05.12.2007 |
Mellunkylän nähtävyydet koottu oppaaseen |
| 04.12.2007 |
Helsinki sitoutuu ilmastonmuutoksen hillintään |
| 04.12.2007 |
Nuorisoasiainkeskuksen juhlavuosi näkyy kesätoiminnassa |
| 04.12.2007 |
Koulutetut valikoituvat samoille asuinalueille |
| 04.12.2007 |
Nuorisoasiainkeskuksen uutiset RSS-syötteenä. |
| 04.12.2007 |
PISA 2006: Suomalaisoppilaiden tulokset ovat huipputasoa |
| 03.12.2007 |
Helsingin kaupunki myöntää avustuksia |
| 03.12.2007 |
Helsingin Energian sähköpostitunnukseksi helen.fi |
| 02.12.2007 |
Juhlatapoja ja kerrostaloasumisen uusia tuulia tiedotuslehdessä |
| 01.12.2007 |
Naxos musiikkikirjasto käytössä kirjastokortilla myös vuonna 2008 |
| 30.11.2007 |
Signe Branderin panoraamoja verkkonäyttelyssä |
| 30.11.2007 |
Jääpuiston avajaisia vietetään lauantaina 1.12. |
| 30.11.2007 |
Joulu tulee kaupunginmuseoon 2.12. |
| 30.11.2007 |
Vuosaaren tietunneli avataan liikenteelle tammikuun aikana |
| 29.11.2007 |
Linjat 58 ja 58B siirtyvät ajamaan Teollisuuskatua |
| 29.11.2007 |
Esittelyssä Helsinki-aiheista musiikkia |
| 29.11.2007 |
Metron kasvoja -teos Rautatientorin metroasemalle |
| 29.11.2007 |
Poikittaisliikennettä lisätään lähivuosina |
| 29.11.2007 |
Ritva Valkama sai kaupungin kulttuuripalkinnon |
| 28.11.2007 |
Järkevää energiankäyttöä mukavuudesta tinkimättä |
| 28.11.2007 |
Linjan 21V reitti keskustassa muuttuu 29.11. |
| 28.11.2007 |
Hakamäentiellä tehdään liikennejärjestelyjä |
| 28.11.2007 |
Kaupunginarkkitehdin virka täyttää 100 vuotta |
| 28.11.2007 |
Lunta voi tuoda kahdeksalle vastaanottopaikalle Helsingissä |
| 28.11.2007 |
Länsiväylään suunnitteilla muutoksia Salmisaaren kohdalla |
| 28.11.2007 |
Viikin Gardeniaan tuulimylly opetuskäyttöön |
| 28.11.2007 |
Helsinki valmis yhdistämään vesilaitokset vuoden 2009 alusta |
| 27.11.2007 |
Ehdotus: kadunhoitotehtävät kaupungin vastuulle koko Itä-Helsingissä |
| 27.11.2007 |
Rakennustaiteen museossa näyttely Musiikkitalosta |
| 27.11.2007 |
Puita karsitaan Länsi-Helsingissä |
| 26.11.2007 |
Opastetut Palmu-kierrokset ovat täynnä! |
| 26.11.2007 |
Kanneltalon remonttia lykätään |
| 26.11.2007 |
Kaupunginorkesterin kevään kausikortit myynnissä |
| 26.11.2007 |
Pukinmäen terveysasema muuttaa Malmille |
| 26.11.2007 |
Tilakeskus kilpailuttaa kaupungin ulkomainonnan |
| 26.11.2007 |
Yhteistyösopimus raitioliikennemuseosta |
| 25.11.2007 |
Taideteos tuo Itäkeskuksen metroasemalle positiivista energiaa |
| 23.11.2007 |
Ammatillisen ja lukiokoulutuksen valintaopas ensi lukuvuodelle ilmestynyt |
| 23.11.2007 |
Helsingin matkailun parhaat palkittiin |
| 23.11.2007 |
Julkaisu yhteisöverojen merkityksestä suurten kaupunkien verotuloissa |
| 23.11.2007 |
Kaukolämmön jakelu palautamassa normaaliksi Länsi-Pasilassa |
| 23.11.2007 |
Kolmosen raitiolinja 85 vuotta -kiertoajelu |
| 23.11.2007 |
Oulunkylän Mäkitorpantien suunnitelmaluonnos |
| 22.11.2007 |
Fallpakkaan omakoti- ja paritaloja |
| 22.11.2007 |
Kevyen liikenteen silta Nordenskiöldinkadun yli |
| 22.11.2007 |
Sörnäistenniemen suunnitelmat lautakunnassa |
| 22.11.2007 |
Työväenopiston käsityö- ja kuvataidekursseilla tilaa |
| 22.11.2007 |
Vuoden 2007 joulukuusenmyyntipaikat |
| 21.11.2007 |
Ikä ja koulutuserot vaikuttavat äänestämisaktiivisuuteen |
| 21.11.2007 |
Kuhlefeltin huvila Vuosaaressa vuokrataan |
| 21.11.2007 |
Infotilaisuuksia Metropolia Ammattikorkeakoulusta |
| 21.11.2007 |
Pk-seudulla etsitään uusia ideoita liityntäpysäköintiin |
| 21.11.2007 |
Tontinluovutuskilpailut Haagassa ja Viikissä |
| 21.11.2007 |
Veden hinta ei nouse ensi vuonna |
| 20.11.2007 |
Hautojen koristelua ympäristöystävällisesti |
| 20.11.2007 |
Mistä apua! -opas neuvoo nuoria |
| 20.11.2007 |
Patolan lämpökeskus maakaasukäyttöiseksi |
| 20.11.2007 |
Pirtelöiden laadussa toivomisen varaa |
| 20.11.2007 |
Tiloja vuokrattavana kauppahalleista |
| 19.11.2007 |
Aino Acktén puiston peruskorjauksen suunnittelu on alkanut |
| 19.11.2007 |
Joulu saapuu Aleksanterinkadulle 25.11. |
| 19.11.2007 |
Kadut ja puistot rakennetaan jatkossa esteettömiksi |
| 19.11.2007 |
Kaivutyö muuttaa reittejä Kampissa |
| 19.11.2007 |
Päijänne-tunnelin eteläosa peruskorjataan |
| 16.11.2007 |
Fallkullan kotieläintila suljettu yleisöltä loppuvuodeksi |
| 16.11.2007 |
Hyvä työvuorosuunnittelu edistää hoitajien työssä jaksamista |
| 16.11.2007 |
Katajanokan terminaalin edustalla kaapelityömaa |
| 16.11.2007 |
Pyöräilykypärää käytetään eniten työmatkoilla |
| 16.11.2007 |
Helsingin seudun kunnille yhteinen maankäytön ja asumisen ohjelma |
| 16.11.2007 |
Ympäristöasiat tärkeitä yliopisto-opiskelijoille |
| 15.11.2007 |
Pihlajamäessä tehdään arkkitehtuuripolkua |
| 15.11.2007 |
Kirjasto kutsuu ekaluokkalaisia tutustumiskäynnille |
| 15.11.2007 |
Uuden lämpökeskuksen piippua rakennetaan |
| 14.11.2007 |
Kirjallisuuspiirejä vauvoista vaareihin |
| 14.11.2007 |
Sähköistä asiointia kokeillaan neuvolassa |
| 14.11.2007 |
Uunisaareen pääsee talvikauden kävelyponttonisiltaa pitkin |
| 14.11.2007 |
S-infosta saa maksutonta neuvontaa |
| 14.11.2007 |
Vapaaehtoistyön neuvottelukunta jakoi tunnustuspalkintoja kansalaisaktiivisuudesta |
| 13.11.2007 |
DanceActionissa on hyvä yhteishenki |
| 13.11.2007 |
Tilastotietoja nuorista Helsingissä |
| 13.11.2007 |
Lentokentän ulkomaanterminaalia laajennetaan |
| 13.11.2007 |
Tunnustus Helsingin Energian kaukolämmölle |
| 12.11.2007 |
Vuosaaren kirjasto on suljettu remontin vuoksi |
| 09.11.2007 |
Lisää busseja aamuyön linjoille |
| 09.11.2007 |
Esityslistat ja pöytäkirjat helpommin selattaviksi |
| 09.11.2007 |
Jääpuisto avataan Rautatientorilla 1.12. |
| 09.11.2007 |
Työväenopistossa käyttöön käsittelymaksu |
| 09.11.2007 |
Kulosaaren puistoista poistetaan puita |
| 09.11.2007 |
Koskelan omahoitotarvikejakelupiste on kiinni |
| 09.11.2007 |
Satama tekee perusparannustöitä Katajanokalla |
| 09.11.2007 |
Musiikkitalon työmaa-aitaan tallentuu kuvioinnilla vähitellen kaupungin monet äänet |
| 08.11.2007 |
Tukea kouluille ja kodeille kriisitilanteissa |
| 08.11.2007 |
Kulosaaren raitiovaunun kunnostustyö valmis |
| 08.11.2007 |
Perhehoito hakee uusia tuki-, kriisi- ja sijaisperheitä |
| 08.11.2007 |
Kaupunginjohtajan surunvalittelut Jokelan tapahtumien johdosta |
| 07.11.2007 |
Isyysaiheisia luentoja Jugendsalissa |
| 07.11.2007 |
Oulunkylän tekojää avoinna 7.11. alkaen |
| 07.11.2007 |
Työmatkat pidentyneet edelleen Helsingin seudulla |
| 06.11.2007 |
Kallvikintien ja Itäväylän liittymä siirtyy idemmäs |
| 06.11.2007 |
Helsingin Energia korottaa kaukolämmön hintaa |
| 06.11.2007 |
Uusi kaupungin päivystyssairaala rakenteilla Meilahteen |
| 06.11.2007 |
Rakennan pientalon -sivusto rakentajan avuksi |
| 06.11.2007 |
Tietopaketti viittomakielisille päätöksenteosta, taloudesta ja vaikutusmahdollisuuksista |
| 05.11.2007 |
Länsisalmi-Vuosaari sähköjohtoyhteyden ympäristövaikutukset |
| 05.11.2007 |
Poltathan puuta puhtaasti! |
| 03.11.2007 |
Infopankki sai Euroopan komission laatuleiman |
| 02.11.2007 |
Uutelan Särkkäniemen grillipaikka poistetaan käytöstä |
| 02.11.2007 |
Kiinteistöjen verotusarvot ovat nousemassa |
| 02.11.2007 |
Musiikkitalon hallitus ehdottaa talon rakentamista osaurakoina |
| 02.11.2007 |
Uudenmaan ympäristökeskus: Helsingin seudun lentokenttäselvitys puutteellinen |
| 02.11.2007 |
Suvilahden energiatuotantoalue kulttuurikäyttöön |
| 01.11.2007 |
Muutoksia kirjastoauton reittiaikatauluihin |
| 31.10.2007 |
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen laajennusalue vihittiin käyttöön |
| 31.10.2007 |
Kirjavarastolla on avoimet ovet keskiviikkoisin |
| 31.10.2007 |
Liikennelaitoksen teemareiteillä tutustut lasten ja kummitusten Helsinkiin |
| 31.10.2007 |
Työttömien määrä pudonnut vuoden 1991 tasolle |
| 31.10.2007 |
Ulkomailta muutto kasvoi Helsingin seudulla |
| 30.10.2007 |
Mauno Koiviston aukio avattiin Kampissa |
| 30.10.2007 |
Vuotien turvallisuutta parantava korjaus valmistui |
| 29.10.2007 |
Kodin sähkönkulutusta voidaan pian tarkkailla tietokoneelta |
| 28.10.2007 |
Tiedotuslehdestä tietoa mm. Hernesaaren suunnittelusta ja talousarviosta |
| 28.10.2007 |
Kevyen liikenteen silta remonttiin Suutarilassa |
| 27.10.2007 |
Mika Waltarin juhlavuoden kirjoituskilpailu |
| 26.10.2007 |
Senaatintorin uudenvuoden tapahtuma 31.12. |
| 26.10.2007 |
Kosteikkolintujen määrä moninkertaistui lintuvesien kunnostuksen jälkeen |
| 25.10.2007 |
Erityisryhmien asunto-olojen parantamisen korkotukilainat ja avustukset haettavana |
| 25.10.2007 |
Lauttasaaren ja Lehtisaaren välillä uusitaan merenalitusvesijohto |
| 25.10.2007 |
Toimitilarakentaminen jatkui vilkkaana |
| 25.10.2007 |
Vanhanväylänpuistoon tehtiin perusparannuksessa tulvapenger |
| 25.10.2007 |
Yleisöopastuksia Yhtä juhlaa -näyttelyssä |
| 24.10.2007 |
Raitiolinja 9:n rakentaminen etenee Fleminginkadulle |
| 24.10.2007 |
Eritasoliittymän rakentamista Kivikkoon suunnitellaan |
| 24.10.2007 |
Kaivokadun risteykset keskustan vaarallisimpia |
| 24.10.2007 |
Helsingin Energian tuloskehitys jatkui myönteisenä |
| 24.10.2007 |
Hannu Penttilä Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi |
| 24.10.2007 |
Palvelu- ja virkistyskeskuksissa toimintaa eläkeläisille ja työttömille |
| 23.10.2007 |
Ampumaradan jälkiä siivotaan Viikinmäessä |
| 23.10.2007 |
Asfaltilla liikennemelua vastaan Tapaninvainiossa |
| 20.10.2007 |
Jätehuollon taksat nousevat ensi vuonna |
| 19.10.2007 |
Ekokilpailukykyä helsinkiläisille pk-yrityksille |
| 19.10.2007 |
Kävellen Helsingissä -opas uudistettu |
| 19.10.2007 |
Helsingiltä selvitys ilmanlaadun raja-arvojen ylittymisistä |
| 19.10.2007 |
S-infosta tietoa sosiaalipalveluista |
| 19.10.2007 |
Tiedelinja 506 kasvattaa suosiotaan |
| 18.10.2007 |
Neljän viisaan ryhmä: Asunnottomuudelle nollatoleranssi |
| 18.10.2007 |
Energiakeskuksella uudet tilat Sähkötalon 3.kerroksessa |
| 18.10.2007 |
Helsingin kaupunki vähentää paperinkulutustaan |
| 18.10.2007 |
Vanhemmat tyytyväisiä peruskouluihin |
| 18.10.2007 |
Talotyyppiselvitys kerrostalorakentamisen kehittämiseksi |
| 17.10.2007 |
Asuminen puhutti PKS-neuvottelukunnan seminaarissa |
| 17.10.2007 |
Liikuntalautakunta esittää maa-alueen varaamista Salmisaaresta liikuntahallia varten |
| 17.10.2007 |
Sally Mann ja Juhana Blomstedt Taidemuseo Tennispalatsissa |
| 17.10.2007 |
Sederholmin taloon juhlimaan |
| 17.10.2007 |
Helsinki sallii terassien ympärivuotisen käytön |
| 16.10.2007 |
Sovittelutoiminnalle uudet internetsivut |
| 15.10.2007 |
Syksyn influenssarokotukset terveysasemilla 12.-23.11. |
| 15.10.2007 |
Jakomäen kirjaston remontti alkaa |
| 15.10.2007 |
Katutyöt ja pöly harmittavat, puistot saavat kiitosta |
| 13.10.2007 |
Kaupunki myy kaksi toimitilatonttia Salmisaaresta |
| 12.10.2007 |
Eiranrannan ja Merisataman virkistysalueiden puistoympäristösuunnitelma |
| 12.10.2007 |
Kvartetti-näytelmän loppuvuoden näytökset peruttu |
| 12.10.2007 |
250-vuotias Sederholmin talo puhkeaa kukkaan |
| 12.10.2007 |
Sosiaaliviraston perheneuvontaa kehitetään |
| 11.10.2007 |
Jäteautojen ajo-opastusjärjestelmä lisännyt asiakastyytyväisyyttä |
| 11.10.2007 |
Kustaankartanon internetsivusto on uudistettu |
| 11.10.2007 |
Kampin kauppakeskus laajenee Sähkötaloon |
| 11.10.2007 |
Leikkipuistojen kesätoiminnan laajuuteen ollaan tyytyväisiä |
| 11.10.2007 |
Helsinki hankkii 40 uutta raitiovaunua |
| 11.10.2007 |
Uusi esite tutustuttaa terveyskeskuksen toimintaan |
| 10.10.2007 |
Itämeri palkittiin vuoden 2007 risteilykohteena |
| 10.10.2007 |
HKR-Rakennuttaja testaa matalaenergiarakentamista |
| 10.10.2007 |
John Storgårds kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi syksystä 2008 |
| 09.10.2007 |
Bussipysäkit saivat omat nelinumeroiset numerot |
| 09.10.2007 |
Kirjasto muistuttaa eräpäivästä 9.10. alkaen |
| 09.10.2007 |
Vuosaaren tietunneli avataan liikenteelle 9.10. |
| 08.10.2007 |
Äänestys toi 60 uutta cd-levyä kirjastoon |
| 08.10.2007 |
Käpyläntien ja Oulunkyläntien kiertoliittymä peruskorjattu |
| 08.10.2007 |
Verkko-opetuksella voidaan edistää koulujen yhteistyötä |
| 08.10.2007 |
Vuosaaren palvelulinjan sataman reitti muuttuu |
| 08.10.2007 |
Verohelpotuspäätös jouduttaa biopolttoaineen käyttöönottoa |
| 08.10.2007 |
Wilma on kodin ja koulun yhteistyökanava |
| 07.10.2007 |
Reittioppaan tarkennetulla haulla voit muokata hakuehtoja |
| 05.10.2007 |
Kinaporiin tulee ikääntyneiden hyvinvointikeskus |
| 05.10.2007 |
Linja 11 talviaikaan 6.10. |
| 05.10.2007 |
Monikielisyys koettiin tärkeäksi Infopankissa |
| 04.10.2007 |
YTV:n jätevoimalan hankinta etenee |
| 04.10.2007 |
Käpytikasta omat kodit kehitysvammaisille nuorille |
| 04.10.2007 |
Lisää vuoroja Jokeri-linjalle |
| 04.10.2007 |
Pääkaupunkiseudun yhteistyö rakennus- ja ympäristötoimissa tiivistyy |
| 03.10.2007 |
Tulevan Finlandiapuiston alueella tehdään rakennustöitä |
| 03.10.2007 |
Meilahden sairaalaan sisäänkäynti muuttunut rakennustöiden takia |
| 03.10.2007 |
Päihdepalvelujen opas päivitetty |
| 03.10.2007 |
Valiojoukko julkistettu Maaherranpuistossa |
| 01.10.2007 |
Satelliittipaikannus tulee kaikkiin pääkaupunkiseudun busseihin |
| 01.10.2007 |
Seurasaaren luonnonhoitotyöt jatkuvat |
| 01.10.2007 |
Päijänne-tunnelin eteläosan peruskorjaus alkaa huhtikuussa 2008 |
| 30.09.2007 |
Konalantielle istutetaan 82 lehmusta |
| 29.09.2007 |
Lähes 75 tahoa vastannut Itämeri-haasteeseen |
| 27.09.2007 |
Biopolttoaine vähentää bussiliikenteen päästöjä |
| 27.09.2007 |
Nuorille haetaan lastensuojelun tukihenkilöitä |
| 27.09.2007 |
Pihlajamäen 1960-luvun osa suojeltu |
| 27.09.2007 |
Viikki palkittiin kestävän kehityksen mukaisesta kaupunkirakentamista |
| 26.09.2007 |
Kallion-Koskelan palvelulinja tulee tilauksesta |
| 26.09.2007 |
Katulaboratorio varmistaa katu- ja maarakenteiden laadun |
| 25.09.2007 |
Helsingin hätäkeskuksen uudet toimitilat rakennetaan Katajanokalle |
| 25.09.2007 |
Merivesitunneli parantaa Töölönlahden veden laatua |
| 24.09.2007 |
Korttelitupa aloittanut toimintansa Siltamäessä |
| 24.09.2007 |
Lähiöasema lisää yhteisöllisyyttä ja tiedonsaantia |
| 23.09.2007 |
Juhlatapoja ja kerrostaloasumisen uusia tuulia tiedotuslehdessä |
| 21.09.2007 |
Merimaailmassa uusi sillikaruselli ja ankeriaiden leikkikenttä |
| 21.09.2007 |
Yleisöopastuksia Yhtä juhlaa -näyttelyssä |
| 20.09.2007 |
15-19-vuotiaat suomalaiset nuoret osallistuvat aktiivisesti koulutukseen |
| 20.09.2007 |
Helsinkiin valmistui uutta kerrosalaa jopa lamavuosia vähemmän |
| 20.09.2007 |
Risteilyvieraat tyytyväisiä Itämeren tarjontaan |
| 19.09.2007 |
Kokonaisselvitys Länsiväylän liikenteestä käynnistynyt |
| 19.09.2007 |
Pääkaupunkiseudun luokanopettajakoulutukseen lisäpaikkoja |
| 18.09.2007 |
Konserniyhteisöjen omistajapolitiikkaa linjattu |
| 18.09.2007 |
Uusi linja 52V vie suoraan poikittain |
| 17.09.2007 |
Eurooppalainen koulu aloittaa toimintansa syksyllä 2008 |
| 17.09.2007 |
Kaupunginjohtaja kuukauden kirjavieras Stoassa |
| 17.09.2007 |
Löydä nuorisotalot kätevästi karttahaun kautta |
| 17.09.2007 |
Urabaarista neuvoja ammatillisen osaamisen hankkimiseen ja päivittämiseen |
| 14.09.2007 |
Lasten päivähoitolaskun voi maksaa verkossa |
| 14.09.2007 |
Pasilaan pääkaupunkiseudun liikenteenohjauskeskus |
| 14.09.2007 |
Maahanmuutto pitää yllä väestönkasvua |
| 13.09.2007 |
Helsinki aloittaa uuden Eurovision laulukilpailun perinteen |
| 12.09.2007 |
Asemapäällikönkadun liikenne kiertoreitille loppuviikoksi |
| 12.09.2007 |
Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet |
| 12.09.2007 |
Tietoja Helsinkiin suunnitelluista omakotitonteista |
| 11.09.2007 |
Huoltokatko nettisivuilla klo 23-02 |
| 11.09.2007 |
Sähköinen asiointi laajenee hammashuollossa |
| 10.09.2007 |
Kiskotyöt ovat katkaisseet Arkadiankadun |
| 10.09.2007 |
Pajunen: huippuyliopisto tarvitsee johtajuutta |
| 10.09.2007 |
Valokuvanäyttelyt avaavat Pietarin Helsinki-päivät |
| 05.09.2007 |
Malminkartanon asema peruskorjataan |
| 04.09.2007 |
Helsingin seudulle uusi markkinointi-ilme |
| 03.09.2007 |
Asianajajapäivystykset Töölön kirjastossa |
| 03.09.2007 |
Helsingn seudun liikennetutkimus käynnistyy haastatteluilla |
| 03.09.2007 |
Työvoiman saatavuus ja ruotsinkieliset palvelut PKS-neuvottelukunnassa 4.9. |
| 02.09.2007 |
Hakamäentielle väliaikainen kiertoliittymä Veturitien risteykseen |
| 31.08.2007 |
3T:n pysäkki Arkadiankadulla pois käytöstä |
| 31.08.2007 |
Digineuvontaa Kolmen sepän patsaalla |
| 31.08.2007 |
Kasviplanktonia kohtalaisesti Helsingin edustalla ja lahtialueilla |
| 31.08.2007 |
Lauttasaaren lähiliikuntapaikka valmistunut |
| 31.08.2007 |
Testaa kuntosi Rautatientorilla 1.9. |
| 30.08.2007 |
Arabianrantaan suunnitellaan uusia asuintaloja tehtaan kupeeseen |
| 30.08.2007 |
Kierrätys lisääntynyt pääkaupunkiseudun kouluissa |
| 30.08.2007 |
Suomenlinnan lautta talviaikaan 1.9. |
| 29.08.2007 |
Helsingin työpaikkojen määrä kääntynyt kasvuun |
| 29.08.2007 |
Kannelmäen Soittajantorin suunnittelu käynnissä |
| 28.08.2007 |
3T poikkeusreitille tiistai-iltana |
| 28.08.2007 |
Helsingin ympäristötilasto on avattu netissä |
| 28.08.2007 |
Kaupungin koulujen ruokalistat uudistuivat |
| 28.08.2007 |
Kirjaston tilastot verkossa |
| 28.08.2007 |
Päiväkotien ruokalista vaihtunut |
| 28.08.2007 |
Kuutamouinti Töölönlahdella 28.8. |
| 27.08.2007 |
Taiteiden yössä 100 000 kävijää |
| 27.08.2007 |
Bussiliikenteessä kuljettajapulaa |
| 27.08.2007 |
Ekotempaus Kampin palvelukeskuksessa 28.-29.8. |
| 27.08.2007 |
Loput raitiolinjat ja bussi 11 syysaikaan |
| 24.08.2007 |
Kalliolan opistorakennusta korotetaan kahdella kerroksella |
| 24.08.2007 |
Kierros kaupungintalokorttelin tiloissa |
| 24.08.2007 |
Kuutamo ja lepakot Harakan saarella 25.8. |
| 24.08.2007 |
Sinilevien määrä vähentynyt Helsingin edustan merialueella |
| 24.08.2007 |
Taiteiden yö perjantaina 24.8. |
| 24.08.2007 |
Vanhankaupungin Koskipäivä 25.8. |
| 23.08.2007 |
Dianapuiston avajaiset 24.8. kello 13 |
| 23.08.2007 |
Linja 7A poikkeusreitillä viikonloppuna |
| 23.08.2007 |
Nattpäron-näyttelyssä leikitään kielellä ja rakennetaan tarinoita |
| 22.08.2007 |
Ikebanaa Talvipuutarhassa 24.8. |
| 22.08.2007 |
Jazzia Suomenlinnassa 22.-25.8. |
| 22.08.2007 |
Korkeasaaripäivänä 22.8. vapaa pääsy eläintarhaan |
| 22.08.2007 |
Kotimaiset artistit esiintyvät Amurin kissapetojen puolesta |
| 22.08.2007 |
Tapulikaupungin kaunein piha on valittu |
| 22.08.2007 |
Kova ukkosmyrsky aiheutti vaurioita Helsingissä |
| 21.08.2007 |
Omenamäen pientalot valmistumassa |
| 21.08.2007 |
Työmatkaseteleiden jakelu laajenee |
| 21.08.2007 |
Urheilupalkintotoimikunta jakoi stipendejä |
| 21.08.2007 |
Vuosaaren entisen telakka-alueen ympäristön puhdistus loppusuoralla |
| 20.08.2007 |
Liikuntaelämyksiä tytöille ja naisille 20.-26.8. |
| 20.08.2007 |
Paula Kokkoselle sosiaaliturvan kunniamitali |
| 20.08.2007 |
Etelä-Hermannin Tenhonkujan kutsukilpailun työt esillä |
| 20.08.2007 |
Terveydenhuollon kustannukset nousivat edelleen |
| 17.08.2007 |
Poliisi valvoo mopoilua pääkaupunkiseudulla |
| 17.08.2007 |
Rullaluistelutapahtuma 19.8. |
| 16.08.2007 |
HKL tuo runot raiteille |
| 16.08.2007 |
Kaupunkilaistestiin ehtii vastaamaan elokuun ajan |
| 16.08.2007 |
Pääkaupunkiseudun kaupunkisuunnittelulautakuntien yhteiskokous |
| 16.08.2007 |
Kymppiluokille otettiin yli 400 nuorta Helsingissä |
| 16.08.2007 |
Mikonkatu uudistuu Rautatientorin laidalla |
| 16.08.2007 |
Pääkaupunkiseudun tietyöt voivat aiheuttaa häiriöitä työmatkaliikenteelle |
| 15.08.2007 |
Helsingin Energia nostaa sähkön vähittäishintoja 1.11. alkaen |
| 15.08.2007 |
Laajennustyöt ruuhkauttavat Kivikon Sortti-asemaa |
| 15.08.2007 |
Kompassi muuttaa uusiin tiloihin Kamppiin |
| 15.08.2007 |
Taide menee kapakkaan |
| 15.08.2007 |
Tutustu suomalaiseen nykykirjallisuuteen |
| 15.08.2007 |
Uusi luonnonhoidon linjaus on valmistunut |
| 14.08.2007 |
4 800 ekaluokkalaista aloitti Helsingissä |
| 14.08.2007 |
Hanasaaren A-voimalaitoksen piiput puretaan elokuun aikana |
| 14.08.2007 |
Kari Noroviita Vuosaaren satamakeskuksen johtajaksi |
| 14.08.2007 |
Pienoisveistosnäyttely Stoan galleriassa |
| 14.08.2007 |
Puistokävely Kalliossa 15.8. |
| 14.08.2007 |
Sadevedet kuriin Roihuvuorentiellä |
| 14.08.2007 |
Vuosaaren sataman laiturielementit asennettu |
| 13.08.2007 |
Ammatilliset oppilaitokset ja lukiot tiivistävät työelämäyhteistyötään |
| 13.08.2007 |
Itäkeskuksen metroaseman remontti alkaa |
| 13.08.2007 |
Kirjastot siirtyvät normaaliaukioloaikoihin |
| 13.08.2007 |
Maanalainen yleiskaavaluonnos esillä |
| 13.08.2007 |
Oi maamme! -näyttely kasvaa Lasipalatsin aukiolle 14.8. |
| 13.08.2007 |
Pirkkolan plotin uimakautta jatketaan 17.8. asti |
| 13.08.2007 |
Suojateitä valvotaan tehostetusti koulujen alkaessa |
| 10.08.2007 |
Digi-tv-opastuksia kirjastoissa 13. - 17.8. |
| 10.08.2007 |
Joillakin uimarannoilla sinilevää |
| 10.08.2007 |
Kesäkukat parhaimmillaan Töölönlahdella |
| 10.08.2007 |
Lasten liikennekaupungin kesäaika päättyy viikonloppuna |
| 10.08.2007 |
Lämpimät säät lisänneet sinilevien määrää ulkomerellä |
| 10.08.2007 |
Muutoksia Viikin ja Latokartanon liikenteeseen |
| 10.08.2007 |
Pahoittelemme teknisiä häiriöitä sivuillamme |
| 10.08.2007 |
Taide- ja luontopäivä Harakan saaressa 12.8. |
| 10.08.2007 |
Uusi bussilinja 52V täydentää Jokeria 13.8. alkaen |
| 09.08.2007 |
Asuntojen hinnat ja vuokrat Helsingissä vuonna 2006 |
| 09.08.2007 |
Ilmoittautuminen syksyn ohjattuun liikuntaan alkaa 10.8. |
| 09.08.2007 |
Maahanmuuttajien koulutuspalveluja tehostetaan |
| 08.08.2007 |
Euroopan komission tutkimus: Helsingin joukkoliikenne Euroopan parasta |
| 08.08.2007 |
Kirjasto kaipaa palautettasi |
| 08.08.2007 |
Kontulan metroaseman peruskorjaus jatkuu |
| 08.08.2007 |
Raidat ja täplät vaarassa -näytelmä 9.8. |
| 08.08.2007 |
Röykän entinen sairaala myydään |
| 07.08.2007 |
Luontoretket Tullisaareen ja Harakkaan 8.8. |
| 07.08.2007 |
Syysliikenne alkaa 12.8. |
| 07.08.2007 |
Ulkoliikuntapaikkojen varaukset talvikaudeksi |
| 06.08.2007 |
Itäisen Helsingin yölinjasto uudistuu 12.8. alkaen |
| 06.08.2007 |
Malmin terveysaseman remontti jatkuu: pääovi suljetaan 6.8. |
| 06.08.2007 |
Nykykansanmusiikki valtaa Espan lavan elokuuksi |
| 06.08.2007 |
Opettajatilanne Helsingissä melko hyvä |
| 03.08.2007 |
Ankkarockiin lisäjunia 4. ja 5.8. |
| 03.08.2007 |
Kampin bussilinjoja tilapäisreiteillä |
| 03.08.2007 |
Kierrätyskeskuksen keräysauto kiertää toreilla |
| 03.08.2007 |
Kulosaaren puistotie kiertoreitillä lauantai-illasta sunnuntaiaamuun |
| 03.08.2007 |
Kuntaliiton tutkimus kuntien verkkopalveluista |
| 03.08.2007 |
Liikenne sujuu taas Sörnäisissä vesijohtovuotojen jälkeen normaalisti |
| 03.08.2007 |
Lisävuoroja ratikkalinjoille Selänteen vierailun aikana 3.8. klo 18 - 21 |
| 03.08.2007 |
Metro syysaikatauluihin 5.8. |
| 03.08.2007 |
Uimarannoilla ei sinilevää, merialueilla viileä ja tuulinen sää hillinnyt sinilevien muodostumista |
| 03.08.2007 |
Vesistöjen vedenpinnat heinäkuussa korkealla |
| 02.08.2007 |
Assembly kerää tuhansia nuoria 2.-5.8. |
| 02.08.2007 |
Helsingin metro 25 vuotta |
| 02.08.2007 |
Kohtaamispaikka palvelee jälleen |
| 02.08.2007 |
Kulttuuriareena Glorian syyskausi alkaa |
| 02.08.2007 |
Päiväkodin toimipaikkojen johtaminen uudistui |
| 02.08.2007 |
Työväenopiston syksyn opetusohjelma ilmestynyt |
| 01.08.2007 |
Hesperian esplanadin ja Liisanpuistikon historia kansissa |
| 01.08.2007 |
Kuljettajat valitsivat Vuosaaren vuoden metroasemaksi |
| 01.08.2007 |
Luontoretki Helsingin keskustaan klo 18 |
| 01.08.2007 |
Paasikivenaukion salavan kanto siirretään pois 2.8. |
| 01.08.2007 |
Tuula Haatainen aloittaa Helsingin apulaiskaupunginjohtajana |
| 01.08.2007 |
Urb-festivaali näkyy myös kaduilla 1.-12.8. |
| 31.07.2007 |
Kirjastoautot kulkevat jälleen |
| 31.07.2007 |
Leikkipuistoissa saa kesäruokaa vielä tämän viikon |
| 31.07.2007 |
Lisäliikennettä Rolling Stonesin konserttiin 1.8. |
| 31.07.2007 |
Vesijohtovesi on ympäristön kannalta järkevä valinta |
| 30.07.2007 |
Löydä kesätekemistä Kompassista |
| 30.07.2007 |
Munkan Rantanuta kutsuu nuoria |
| 30.07.2007 |
Pekka Korpinen siirtyy eläkkeelle |
| 30.07.2007 |
Raitiolinjat 3B ja 3T poikkeusreitillä tiistai-iltana 31.7. |
| 30.07.2007 |
Tulevaisuustiski vaille opiskelupaikkaa jääneille nuorille |
| 30.07.2007 |
Yökoripallo jatkaa Kaisaniemen kesätoimintaa |
| 27.07.2007 |
Bussilinjat palaavat alkukesän aikatauluihin 30.7. |
| 27.07.2007 |
Helsingin uimarantavesien laatu on hyvä |
| 27.07.2007 |
Irrottaudu päihteistä ja muista riippuvuuksista |
| 27.07.2007 |
Lasten seikkailu Harakan saarella 29.7. |
| 27.07.2007 |
Raitiotieseuran tapahtuma Kauppatorilla 29.7 |
| 26.07.2007 |
HKL:n syksyn aikataulukirja ilmestynyt |
| 26.07.2007 |
Kevyen liikenteen reittiopasta parannetaan |
| 26.07.2007 |
Kiskotyöt sulkevat ajoyhteyksiä Pasilassa 27.-30.7. |
| 26.07.2007 |
Kuntien toimet merkittäviä ilmastonmuutoksen hillinnässä |
| 26.07.2007 |
Puistojumppaa Uimastadionin edustalla |
| 25.07.2007 |
Espan puiston haisevat yhdisteet voihappoa ja sen johdannaisia |
| 25.07.2007 |
Helsingin Energian myönteinen tuloskehitys jatkui |
| 25.07.2007 |
Infopankki eGovernment Awards-kilpailun finaaliin |
| 25.07.2007 |
Joukkoliikenteen matkaliput edullisia pääkaupunkiseudulla |
| 25.07.2007 |
Talteenotetut ajoneuvot voi noutaa Tattarisuolta |
| 24.07.2007 |
3B poikkeusreitillä tiistaiyönä |
| 24.07.2007 |
Ekotekoja ja kesän rientoja Kompassissa |
| 24.07.2007 |
Ilmanlaatu pysynyt pääosin hyvänä |
| 24.07.2007 |
Melomaan Malmin melontarantaan |
| 24.07.2007 |
Tattarisuon liikennekoulutusalue ei hiljene heinäkuussakaan |
| 24.07.2007 |
Verkossa tietoa vaarallisista sääolosuhteista |
| 23.07.2007 |
Espan hajun syynä kirvojen mesikaste |
| 23.07.2007 |
Lisäkaista avataan Hietasaarenkujalla 24.7. |
| 23.07.2007 |
Mistä tietoa sinilevästä? |
| 21.07.2007 |
Vesijohtovuoto Asesepäntiellä |
| 20.07.2007 |
Esplanadin haju muhii puistokäytävien hiekkapinnoilla |
| 20.07.2007 |
Helsingin uimarantavesien laatu on hyvä |
| 20.07.2007 |
Kaupunginorkesterin syksyn kausikortit myynnissä |
| 20.07.2007 |
Tarkista kesän katutyökohteet verkosta |
| 20.07.2007 |
Vuotien valaisinpylväät suojataan kaiteilla |
| 19.07.2007 |
Helsinki otti ensimmäisenä käyttöön .mobi-tunnuksen |
| 19.07.2007 |
Kukkia ja herneitä poimimaan! |
| 19.07.2007 |
Omakotitalojen ja mökkien hinnat saa verkosta |
| 19.07.2007 |
Tietoa kirjaston aihepaketeista |
| 18.07.2007 |
Ilmaisia kohteita kesälomalaisille |
| 17.07.2007 |
Joukkoliikenteen tuki vähäistä YTV-alueella |
| 17.07.2007 |
Päivähoitopaikka säilyy perheen muuttaessa |
| 17.07.2007 |
Sotilassairaala Tilkka muutetaan yksityiseksi hoitokodiksi |
| 17.07.2007 |
Suomenlinnan huoltoliikenteessä poikkeusjärjestely |
| 16.07.2007 |
Joukkoliikenne pärjäsi eurooppalaisessa vertailussa |
| 16.07.2007 |
Kulttuurialan toimipaikat Helsingissä |
| 16.07.2007 |
Nuorisoasiainkeskus sai rahaa viidelle hankkeelle |
| 16.07.2007 |
Osallistu verkossa |
| 16.07.2007 |
Seniori-infolla uudet internetsivut |
| 14.07.2007 |
Falkullan kotieläintarhassa iloinen perhetapahtuma |
| 13.07.2007 |
Liikenneonnettomuudet lisääntyivät kesäkuussa |
| 13.07.2007 |
Lähetä kesäisiä nettikortteja |
| 13.07.2007 |
Tarkista missä vihreä aalto katkeaa |
| 12.07.2007 |
HKL järjestää lisäliikennettä sunnuntaina konsertin takia |
| 12.07.2007 |
Päiväkoti Savela muuttaa |
| 11.07.2007 |
Konsernitilin avulla paremmat tili- ja korkoehdot |
| 11.07.2007 |
Rakentamistapa- ja lähiympäristön suunnitteluohjeet |
| 11.07.2007 |
Uutta ilmaisintekniikkaa kokeillaan bussilinjalla 52V |
| 10.07.2007 |
Erityismenettely rakentamisen riskinhallintaan |
| 10.07.2007 |
Kaupungin henkilöstön työtapaturmat ja ammattitaudit 2006 |
| 10.07.2007 |
Lauttasaaren lähiliikuntapaikan rakentaminen |
| 09.07.2007 |
Etelä-Hermannin Tenhonkujan arkkitehtikilpailu ratkaistu |
| 07.07.2007 |
Kaupunginmuseon ystäväksi |
| 06.07.2007 |
Erillisurakalla säästöjä Musiikkitalon rakentamiseen |
| 06.07.2007 |
Paasikivenaukion kunnostustyöt alkaneet |
| 06.07.2007 |
Skedepaikat Helsingissä 2007 |
| 05.07.2007 |
Kontulan ostoskeskus kohta 40 vuotta |
| 05.07.2007 |
Näin käytät matkakortinlukijan painikkeita |
| 05.07.2007 |
Maanalainen yleiskaavaluonnos nähtävillä elokuussa |
| 05.07.2007 |
Yli puolet Helsingin maapinta-alasta rakennettua |
| 04.07.2007 |
Nordic Oddity -kampanja nuorille aikuisille |
| 04.07.2007 |
Pakkaamattoman biojätteen haju voi piintyä astiaan |
| 04.07.2007 |
Automaatit tulleet osaksi kirjastopalvelua |
| 03.07.2007 |
Tietoja asuntojen hinnoista uudesta verkkopalvelusta |
| 03.07.2007 |
Helsingin lammet luonto- ja virkistyskohteita |
| 03.07.2007 |
Kaupunginkirjaston lastensivuilta vinkkejä kesäisen luonnon tarkkailuun |
| 03.07.2007 |
Lähiöliikunnan suosio kestää |
| 03.07.2007 |
Muotia Kierrätyskeskuksen Trashion-kokoelmasta |
| 03.07.2007 |
Seitsemän kävelykierrosreittiä kaupunkiin |
| 03.07.2007 |
Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen aktiivihiilisuodatusta huolletaan |
| 02.07.2007 |
Keskitulot 27 390 euroa Helsingissä vuonna 2005 |
| 02.07.2007 |
Huopalahden alikulun rakentaminen alkaa |
| 02.07.2007 |
Pysäköinti sujuvaksi uuden oppaan avulla |
| 02.07.2007 |
Riikinkukko on Korkeasaaren paras laulaja |
| 01.07.2007 |
Sähkön siirtohinnat nousevat Helsingissä 1.7. |
| 29.06.2007 |
Helsingin uimarantavesien laatu on hyvä |
| 29.06.2007 |
Sähköistä asiointia kokeillaan hammashuollossa |
| 29.06.2007 |
Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia tarpeellinen |
| 29.06.2007 |
Kännykkälipun tilausnumero muuttuu 1.7. |
| 28.06.2007 |
Asukas ja kaupunki Kvartin aiheina |
| 28.06.2007 |
Esite Helsingin leikkipuistoista |
| 28.06.2007 |
Mannerheimintieltä kaadetaan puita |
| 28.06.2007 |
Poliisi tyhjensi vallatun kiinteistön Telakkakadulla |
| 28.06.2007 |
Tropicariossa kalkkarokäärmeellä 27 poikasta |
| 28.06.2007 |
Valtioneuvosto hyväksyi rajasiirrot |
| 27.06.2007 |
Kaupunkien pystyttävä houkuttelemaan luovia yksilöitä |
| 27.06.2007 |
Kissapedot kaipaavat nahkaisia palloja |
| 27.06.2007 |
Korkeasaari on myös upea puutarha |
| 27.06.2007 |
Rakennusvalvontaviraston lupaneuvonta suljettu kesälomien ajan |
| 27.06.2007 |
Siltamäen julkisivujen kuntokartoitus alkanut |
| 27.06.2007 |
Yhtiötä ehdotetaan kehittämään kaupungintalokorttelin kiinteistöjä |
| 27.06.2007 |
Ympäristömuutokset näkyvät merialueen kasviplanktonissa |
| 26.06.2007 |
Kaupungin asuntotonttien luovutustavat tutkittiin |
| 26.06.2007 |
Kesäduunarit täyttivät kaupungintalon |
| 26.06.2007 |
Töölön kisahallissa tulipalo 25.6. |
| 26.06.2007 |
Osat Runeberginkatua ja Hietaniemenkatua muuttuvat kaksisuuntaisiksi |
| 26.06.2007 |
Pysäkkikohtaiset aikataulut myös puhepalveluna |
| 26.06.2007 |
Työväenopiston syksyn ilmoittautuminen kaksivaiheinen |
| 26.06.2007 |
Vuosaaren sataman sähköistys ja tiedonsiirtoverkon suunnittelu |
| 25.06.2007 |
Kivikon Sortti-asema laajenee |
| 25.06.2007 |
Nopean lainauksen suosikkikirjat |
| 24.06.2007 |
Salmisaareen viihtyisä ranta, raitteja ja aukioita |
| 21.06.2007 |
Ilmianna pimeä katuvalo |
| 21.06.2007 |
Kaivopuiston peruskorjausluonnokset esillä |
| 21.06.2007 |
Kaupunginvaltuusto hyväksyi oppilaitosverkoston tarkistamisen |
| 21.06.2007 |
Lauttasaaren ja Koivusaaren metroasemien jatkosuunnittelulle hyväksyttiin ohjeet |
| 21.06.2007 |
Vuosaaren sataman rakentaminen ei ole vaikuttanut lintukantoihin |
| 20.06.2007 |
Apulaiskaupunginjohtajan valinta ja oppilaitosverkoston tarkistaminen kaupunginvaltuustossa |
| 20.06.2007 |
Asiakkaat tyytyväisiä Helsingin Veden toimintaan |
| 20.06.2007 |
Helsingin kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat |
| 20.06.2007 |
Helsinki-päivät Pietarissa syksyllä |
| 20.06.2007 |
Kaupungin vuosikertomus vuodelta 2006 |
| 20.06.2007 |
Keräysautoihin tuotiin runsaasti romua |
| 20.06.2007 |
Torju tarralla kesän mainostulva |
| 20.06.2007 |
Tuula Haatainen Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi |
| 19.06.2007 |
Kaupunginkirjaston historiateos valmisteilla |
| 19.06.2007 |
Pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustot Dipolissa |
| 19.06.2007 |
Pääkaupunkiseudun valtuustot hyväksyivät yhteisen kaupunkiseutusuunnitelman |
| 18.06.2007 |
Pääkaupunkiseutu haluaa aiesopimuksen liikenteestä |
| 18.06.2007 |
Ensimmäinen tuontilaivaus Vuosaaren satamaan |
| 18.06.2007 |
Ilmanlaatu heikkeni viime vuonna |
| 18.06.2007 |
Yhteisiä linjauksia pääkaupunkiseudun ruotsinkielisille palveluille |
| 16.06.2007 |
Pohjois-Karjala Senaatintorille ensi vuonna |
| 15.06.2007 |
Alppikatu katkaistaan liikenteeltä 18.6. |
| 15.06.2007 |
Kaupunginjohtaja: Helsinki kulttuuripääkaupunkien Lahnajärvi 2011 |
| 15.06.2007 |
YTV aloittaa jätevoimalan hankinnan |
| 14.06.2007 |
Hakaniemenrantaan lisää asukaspysäköintipaikkoja |
| 14.06.2007 |
HelMet-kirjastot kokeilevat klassisen musiikin Naxos-musiikkikirjastoa |
| 14.06.2007 |
HelMet-musiikkisivujen festarikone julkaistu |
| 14.06.2007 |
Kallvikintien ja Itäväylän liittymää siirretään |
| 14.06.2007 |
Länsimetron Lauttasaaren ja Koivusaaren asemien sijainti lautakunnassa 14.6. |
| 14.06.2007 |
Matkakortin itsepalvelulataus kiinnostaa matkustajia |
| 13.06.2007 |
Helsinki in Berlin -tapahtumakokonaisuus Saksassa ensi keväänä |
| 13.06.2007 |
Henkilöstökeskus muuttaa Ensi linjalle |
| 13.06.2007 |
Kirja Kulosaaren raitiotiestä |
| 13.06.2007 |
Opas kehitysvammahuollon asiakkaille |
| 13.06.2007 |
Sosiaalivirasto on lisännyt neuvontapalveluja |
| 13.06.2007 |
Cygnaeus-palkinto Roihuvuoren ala-asteelle |
| 12.06.2007 |
Helsinki varasi tontit 2 500 asuntoa varten |
| 12.06.2007 |
Helsinki-päivän vauva on tyttö |
| 12.06.2007 |
Mellunkylän alueportaali julkaistu |
| 12.06.2007 |
Metromusiikkikilpailun voitti Laamarodeo kappaleella Oranssi Käärme |
| 12.06.2007 |
Stadin friidu ja kundi sekä vuoden helsinkiläisurheilija valittu |
| 12.06.2007 |
Suurkaupunkien ominaispiirteillä vaikutuksia talouteen |
| 12.06.2007 |
Tiibetiläinen hengellinen johtaja vieraili kaupungintalolla |
| 12.06.2007 |
Uusi luonnonsuojelualue Laajasaloon |
| 11.06.2007 |
Asuntojen hintatiedot internetiin heinäkuun alussa |
| 11.06.2007 |
Työllinen työvoima ja avoimet työpaikat lisääntyivät Helsingin seudulla |
| 11.06.2007 |
Uusi ennätys YTV:n Reittioppaan kävijämäärässä |
| 09.06.2007 |
Kaupunkipyörät taas liikenteeseen 11.6. |
| 08.06.2007 |
Talvinen kuva Lauttasaaresta voitti Minun Helsinkini -kuvakilpailun |
| 08.06.2007 |
Yhteistyöllä Itämeri kuntoon |
| 07.06.2007 |
Tarkastuslautakunta arvostelee HUS-laskutuksen valvontaa |
| 07.06.2007 |
Entisten valtiomiesten kotitalo peruskorjataan asuinkäyttöön |
| 07.06.2007 |
Ympäristöasiat haltuun Kierrätyskeskuksen kummikoulussa |
| 07.06.2007 |
Monikulttuurinen kirjasto auttaa kotoutumaan Suomeen |
| 07.06.2007 |
Rakentamaan Helsingin uusia alueita |
| 07.06.2007 |
Vuosaaren Retkeilijänkadulle suunnitellaan asuinkerrostaloja |
| 06.06.2007 |
Aurinko ja tuuli -hanke tutustuttaa uusiutuvaan energiaan |
| 06.06.2007 |
Alppiruusupuistossa kukinta pian muhkeimmillaan |
| 06.06.2007 |
Helsingin luontotietojärjestelmä avattu |
| 06.06.2007 |
HKL:n kännykkälipun tilausnumero muuttuu 1.7. |
| 06.06.2007 |
Kaupunkiseutusuunnitelmaehdotus etenee valtuustoille |
| 06.06.2007 |
Sosiaalitoimen talousarvioehdotus vuodelle 2008 |
| 05.06.2007 |
Helsingin luontotietojärjestelmä avautuu 6.6. |
| 05.06.2007 |
Länsimetron rakentamisaikataulua ei tarpeen muuttaa |
| 05.06.2007 |
Petri Kaverman Silta-teos julkistetaan Kannelmäessä 6.6. |
| 04.06.2007 |
Kaupunkipäihdetyölle on löydettävissä uusia käytäntöjä |
| 04.06.2007 |
Uspenskin katedraalin kupolit palaavat paikallensa |
| 03.06.2007 |
Helsinki-info kertoo maakuntajuhlista ja Helsinki-päivästä |
| 03.06.2007 |
Juo vettä juhannuksena - viinalla on hintansa |
| 03.06.2007 |
Matkalippujen tarkastajat yhä useammin siviilivaatteissa |
| 01.06.2007 |
Helsingin uusi Matkailukartta ilmestynyt |
| 01.06.2007 |
Kemikaalivirasto aloittaa Helsingissä |
| 01.06.2007 |
Kaupunginorkesterin juhlakiertue Keski-Euroopassa tavoitti 12 500 kuulijaa |
| 07.11.2006 |
Suomenkielisten peruskoulujen määrää on tarpeen vähentää |