Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (4)

Kaupunkiympäristön toimiala

 

 

Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus

 

 

 

08.07.2022

 

 

 

 

Tekninen johtaja

 

 

 

 

126 §

Johanneksenkentän huoltorakennus ja tekojäärata kokonaisurakan hankinta

HEL 2022-005496 T 02 08 03 00

Päätös

Tekninen johtaja päätti hylätä Johanneksenpuiston tekojääratahankkeen rakennustöistä Tärkeät Tekijät Oy:n tarjouksen, koska tarjous ei ollut tarjouspyynnön mukainen. Urakkatarjouksesta oli puuttunut kylmäjärjestelmä ja siihen liittyvät työt kokonaisuudessaan.

Tekninen johtaja päätti hyväksyä Unisport Infra Oy:n antaman kokonaishinnaltaan halvimman tarjouksen Johanneksenpuiston tekojääratahankkeen rakennusteknisistä töistä arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 4 060 000 euroa ja oikeuttaa tilat -palvelun hankeyksikön yksikön päällikön allekirjoittamaan hankkeeseen kohdistuvan urakkasopimuksen.

Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohde ja hankintamenettely

Hankinnan kohteena on Johanneksenpuiston tekojääratahanke, joka pitää sisällään tekojääradan huoltorakennuksen, kenttä ja puistoalueen sekä kylmätekniikan töineen.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 21.4.2022 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2022-005496. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä.  Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.

Hankinnasta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus 21.4.2022 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa.

Johanneksenpuiston tekojääratahankkeen kokonaisuuteen sisältyvä huoltorakennuksen 1.12.2021 laadittu hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa 16.12.2021 (107 §) siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 264 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 2 235 000 euroa joulukuun 2021 hintatasossa.

Johanneksenpuiston puistosuunnitelma on hyväksytty 5.11.2019 
(HEL 2019-002392) kaupunkiympäristölautakunnassa. Päätöksen yhteydessä hyväksyttyyn puistosuunnitelmaan ei kuulunut edellä mainittu huoltorakennus.

Tätä hankintasopimusta ei ole jaettu osiin, koska hankinta on palvelukokonaisuus, jonka jakaminen tekisi sopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa.

Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan 24.5.2022 klo 13:00 mennessä tarjouksen jätti neljä tarjoajaa:

Tärkeät Tekijät Oy  2 890 000 euroa

Unisport Infra Oy   4 060 000 euroa

VM Suomalainen Oy   4 241 000 euroa

Hallirakentajat Lappi Oy  5 240 000 euroa

Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.

Tarjoajilta pyydettiin erittelemään tarjouksissaan mm. taloteknisten töiden, maanrakentamisen, rakennustöiden ja kylmäjärjestelmän kokonaisuudet. Tärkeät Tekijät Oy:n tarjouksessa kylmäjärjestelmien töiden osuus oli merkittävästi alhaisempi, kuin muiden. Kylmäjärjestelmän osuus on hankkeessa merkittävä, ja Tärkeät Tekijät Oy:n tarjouksessa kustannusarvio oli epärealistinen. Tarjoaja myös erikseen ilmoitti jättäneensä kylmäjärjestelmän osittain huomioimatta, kun ei ollut saanut siitä realistista kustannusarviota.

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää tarjouslomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot.

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.

Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Tarjousten tarkastus

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Tarkastusvaiheessa todettiin, että Tärkeät Tekijät Oy:n tarjous on tarjouspyynnön vastainen, koska tarjoaja oli jättänyt pois kylmäjärjestelmän ja siihen liittyvät työt tarjouksestaan, jonka tarjoaja myös erikseen ilmoitti.

Näin ollen Tärkeät Tekijät Oy tulee hylätä tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi.

Kaikki muut tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu ja sopimustoimittajien valinta

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.

Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa.

Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Unisport Infra Oy

Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset ja on todettu, ettei hankintalaissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ilmennyt.

Rahoitus

Huoltorakennuksen rahoitus on talousarvion ja taloussuunnitelman talonrakentamis rakentamisohjelmassa vuosina 2022 - 2023 ja kentän rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2022 alkaen.

Kenttä- ja puistoalueen rakentaminen rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 02 Liikuntapaikat ja ulkoilualueet.

Toimivalta

Johanneksen kentän huoltorakennuksen osuus urakasta alittaa huoltorakennuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan ja tekojääkentän osuus urakasta alittaa ko. puistosuunnitelman enimmäishinnan.

Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 11.5.2021 § 248) mukaan teknisellä johtajalla on hankintavaltuudet hyväksyä urakat hyväksyttyyn hanke- katu- tai puistosuunnitelman arvoon asti. Tekninen johtaja on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätiedot

Juha Leoni, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 21430

juha.leoni(a)hel.fi

Liitteet

1

Johanneksenkenttä Huoltorakennus UKA 06072022

2

Johanneksenkenttä Jääkenttä UKA 06072022

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjouksen jättäneet

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta

Rya/Yleiset alueet

 

Tiedoksi

Tilat -palvelu

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 58220

Työpajankatu 8

 09 310 1691

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 58

Faksi

 

Alv.nro

Kaupunkiymparisto@hel.fi

https://www.hel.fi/

 

 

FI02012566