Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

 

 

 

 

 

 

29.08.2019

 

 

 

 

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

 

 

 

 

44 §

Tarvepäätös toimitilojen käyttöönottamisesta kaupunkiympäristön toimialalta Narrin Näyttämöä varten

HEL 2019-008395 T 10 01 04

Päätös

Toimialajohtaja hyväksyi liitteenä olevan, kulttuurisen nuorisotyön Narrin Näyttämön tiloihin liittyvän tarveselvityksen ja oikeutti kaupunkiympäristön toimialan toimitilavuokrausyksikön vuokraamaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan käyttöön Kevalta yhteensä 428 m² toimitilat osoitteesta Sörnäisten rantatie 31.

Päätöksen perustelut

Narrin Näyttämö on teatteritoimintaan erikoistunut nuorisopalveluiden toimipiste Toimintakeskus Hapessa Sörnäisissä. Toiminnan keskeisenä tavoitteena on nuorten itseilmaisun ja hyvinvoinnin vahvistaminen teatteripedagogisin menetelmin. Narrin Näyttämöllä nuoret tekevät teatteriharjoitteita, mm. liike-  ja puheilmaisua, improvisaatiota ja rooliharjoitteita sekä harjoittelevat ja esittävät näytelmän, jonka esityskausi sijoittuu pääosin keväälle. Ryhmät myös puvustavat, lavastavat ja suunnittelevat valo-, sekä äänimaailman. Narrin Näyttämöllä toimii 19 vakituista nuorten teatteriryhmää. Näistä 13 harjoittelee Narrin Näyttämön tiloissa Sörnäisissä ja kuusi ryhmää muilla nuorisotaloilla Helsingissä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 18.12.2018, §233 irtisanoa Sörnäisissä sijaitsevan toimintakeskus Hapen tilojen vuokrasopimuksen päättymään 31.12.2019. Tilojen irtisanominen liittyi nuorisopalveluiden toiminnan uudelleenorganisointiin. Muutoksen tavoitteena on kulttuurisen nuorisotyön alueellistaminen, jolloin toimintoja siirretään lähemmäksi nuoria, tukemaan alueellista omaleimaisuutta ja aktiivista hyvinvoinnin edistämistä. Tarkoituksena on saada tasaisempi palveluvalikko koko Helsinkiin ja toteuttaa kulttuurista nuorisotyötä lähipalveluna, mikä mahdollistaa alueella tehtävän työn entistä paremman resursoinnin myös kulttuurisen nuorisotyön menetelmien ja henkilöstön avulla.

Narrin Näyttämön nykyiset tilat on rakennettu teatteritoimintaan sopiviksi näyttämötiloiksi. Korvaavia, teatteritoimintaan sopivia tiloja etsittiin Helsingin alueelta yhteistyössä kaupunkiympäristön tilapalveluiden kanssa, mutta soveltuvia tiloja ei tällä aikataululla löytynyt. Teatteritoiminnan jatkon kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi koettiin toiminnan jatkaminen nykyisissä tiloissa. Toimintakeskus Hapen muun toiminnan päättyessä teatteritiloihin on rakennettava esitystekniikan huoltotoiminnan varmistamiseksi portaat. Muutostöistä aiheutuvat kustannukset sisältyvät vuokrakustannuksiin.

Narrin Näyttämön toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa 1.1.2020 alkaen. Tilojen vuokrakustannukset ovat arviolta 6 850 euroa kuukaudessa ja 82 200 euroa vuodessa. Vuokrasopimus on mahdollista irtisanoa päättymään aikaisintaan vuoden 2022 lopussa. Tänä aikana selvitetään toiminnan sijoittumisen vaihtoehdot yhteiskäyttötiloihin muiden kaupungin toimijoiden kanssa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on siirtänyt 24.4.2018, § 90 toimivaltaansa tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä toimialajohtajalle hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin perusteella. Päätöksen mukaisesti toimialajohtaja päättää toimialan tarveselvityksistä hankkeen kokonaisarvon ollessa enintään 500 000 euroa. Hankkeen pääomitettu vuokra on alle 290 000 euroa.

Lisätiedot

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 310 23188

tiina.horkko(a)hel.fi

Matti Kuusela, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 87783

matti.kuusela(a)hel.fi

Elli Alho, suunnittelija, puhelin: 310 87967

elli.alho(a)hel.fi

Liitteet

1

Tarveselvitys

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Tiedoksi

Kymp

Kuva

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 25401

Paavo Nurmen kuja 1 C

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 25

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

+358 9 310 87770

 

FI02012566