Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (1)

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

 

 

Hallinto

 

 

 

30.10.2017

 

 

 

 

Hallintojohtaja

 

 

 

 

18 §

Valtionavustuksen hakeminen Asiantuntijaksi monikielisessä kirjastoympäristössä -hankkeelle

HEL 2017-011587 T 02 05 01 01

Päätös

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä haetaan valtionavustusta Asiantuntijaksi monikielisessä kirjastoympäristössä –hankkeelle.

Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan maahanmuuttajien kanssa työskentelevälle kirjastohenkilökunnalle 3 moduulin koulutuskokonaisuus, kestoltaan 9 päivää.

Hanke on valtakunnallinen. Hankkeessa ovat mukana Helsingin kaupunginkirjaston ohella yhteistyökumppaneina tulevat alueellista erityistehtävää hoitavat kirjastot: Joensuun, Kuopion Lahden, Oulun, Porvoon, Rovaniemen, Tampereen, Turun ja Vaasan kaupunginkirjastot. Välittömänä kohderyhmänä on mainituissa kirjastoissa se kirjastohenkilökunta, jonka työtehtäviin kuuluu maahanmuuttajille suunnatut kirjastopalvelut. Välillisenä kohderyhmänä ovat muut näiden kirjastojen toiminta-alueella olevat kirjastot sekä kirjastojen maahanmuuttajataustainen asiakaskunta.

Hankkeen kesto: 1.5.2018 - 31.12. 2019.

Kokonaiskustannukset: 65 230 euroa.

Haettava avustus: 51 430 euroa.

Omarahoitusosuus: 21 %, joka muodostuu osallistujien koulutukseen käyttämästä työajasta, osallistujakirjastojen maksuista sekä kaupungin hallinnollisista kuluista.

Mikäli opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituspäätös on myönteinen, hankkeelle avataan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan laskentajärjestelmään oma projektitunniste hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi.

Kaupunginkirjasto laatii hankkeeseen liittyvät asiakirjat ja vastaa hankeen toteutumisesta. Hankeasiakirjat on vietävä Ahjo-järjestelmään päätöksessä mainitulle diaarinumerolle.

Hankeasiakirjat allekirjoittaa kaupunginkirjastossa kirjastopalvelujen johtaja Helsingin kaupungin toimintasäännön 11 § 1 momenttiin perustuen.

Päätöksen perustelut

Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Lisätiedot

Helena Pättiniemi, hallintosihteeri, puhelin: 310 85516

helena.pattiniemi(a)hel.fi

Anne Ojanperä, projektipäällikkö, puhelin: 310 79485

anne.ojanperä(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

 

Lautakunta

 

Kuva

 

Tiedoksi

Rahoitusjohtaja

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 4800

Paavo Nurmen kuja 1 C

+358 9 310 8771

0201256-6

FI7880001501583513

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 25

Faksi

 

Alv.nro

liikuntavirasto@hel.fi

http://www.hel.fi/liikunta

+358 9 310 87770

 

FI02012566