Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (1)

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

 

 

Hallinto

 

 

 

23.10.2017

 

 

 

 

Hallintojohtaja

 

 

 

 

12 §

Valtionavustushakemus Aikakone 2.0 ja Hackathon – VR-teknologiaa ja uusia yhteisöjä museotyöhön kehittämishankkeeseen

HEL 2017-011291 T 02 05 01 01

Päätös

Museovirastolta haetaan ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin suunnattua avustusta hankehaussa yhteensä 65 000 euroa ajalle 4/2018 – 4/2019 (hakuaika 15.9.2017 – 31.10.2017). Avustusta haetaan Aikakone 2.0. ja Hackathon – VR-teknologiaa ja uusia yhteisöjä museotyöhön kehittämishankkeeseen.

Haettava avustus käytetään hankesuunnitelman mukaisesti edistämään museon innovatiivista työtä yhdessä uusien kumppanien ja yhteisöjen kanssa uusilla menetelmillä. Erityisesti keskitytään museon jo aiemmin toteuttamien virtuaalitodellisuusteknologian sovelluksien uudenlaisen version kehittämiseen ja VR-osaamisen vahvistamiseen museoissa yleensä. Hankkeen koordinointi tulee sijoittumaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle kulttuuripalvelukokonaisuuteen, kaupunginmuseon kulttuuriperintö-yksikköön. Hankeavustusta tullaan käyttämään koordinaattorin/tuottajan tms. palkkakustannuksiin, hankkeeseen sisältyviin ostopalveluihin sekä hankkeessa tapahtuvaan palveluiden kehittämiseen liittyviin muihin kustannuksiin.

Mikäli museoviraston rahoituspäätös on myönteinen, hankkeelle avataan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan laskentajärjestelmään oma projektitunniste hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi.

Avustushakemuksen museovirastolle laatii kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kulttuuripalvelukokonaisuuden kaupunginmuseo-palvelu, joka vastaa mahdollisesta hakemuksen täydentämisestä, mahdollisista lisäaikojen hakemisista, avustuksen käytön raportoinnista ja muusta projektiin liittyvästä viestinnästä museoviraston kanssa.

Hakemuksen allekirjoittaa kaupunginmuseon museonjohtaja toimintasäännön 11 § 1 momenttiin perustuen.

Päätöksen perustelut

Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Lisätiedot

Tiina Merisalo, museonjohtaja, puhelin: 310 36485

tiina.merisalo(a)hel.fi

Riitta Kela, intendentti, puhelin: 310 36847

riitta.kela(a)hel.fi

Paula Mantila, sihteeri, puhelin: 310 87721

paula.mantila(a)hel.fi

Liitteet

1

Hakuilmoitus, Valtionavustushakemus Aikakone 2.0 ja Hackathon-VR-teknologiaa ja uusia yhteisöjä museotyöhön, kehittämishanke

2

suunnitelma 0.4

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Liite 1
Liite 2

Tiedoksi

Rahoitusjohtaja

Toimialajohtaja

Kulttuuripalvelukokonaisuus

Taloushallinto

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 4800

Paavo Nurmen kuja 1 C

+358 9 310 8771

0201256-6

FI7880001501583513

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 25

Faksi

 

Alv.nro

liikuntavirasto@hel.fi

http://www.hel.fi/liikunta

+358 9 310 87770

 

FI02012566