Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

 

Hallinto- ja tukipalvelut

 

 

 

12.10.2021

 

 

 

 

Hallintojohtaja

 

 

 

 

23 §

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vailla käyttöä olevan irtaimiston lahjoittaminen Kansallisgalleriaan

HEL 2021-011134 T 02 07 02

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallintojohtaja päätti lahjoittaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vailla käyttöä olevaa irtaimistoa Kansallisgallerialle.

Lahjoituksen taloudellisen arvon arvioidaan olevan noin 555 euroa. Hallintosäännön 10 luku 1 § 2 mom. mukaan lautakunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita. Lautakunta on siirtänyt toimivaltaansa 27.8.2019 § 296 siten, että palvelukokonaisuuden johtaja päättää irtaimen omaisuuden luovuttamisesta, kun arvo on enintään 10 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kansallisgalleriasta oltiin yhteydessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilapalveluiden sisustusarkkitehtiin ja esitettiin toive saada käyttöönsä 37 kpl vanhoja oppilastuoleja. Oppilastuolit tulisivat olemaan osana heidän Kiasman vuoden 2022 ARS-näyttelyn teosta.

Käytöstä poistetut oppilastuolit ovat kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varastosta ja kalusteita on nyt esitetty lahjoitettaviksi Kansallisgallerialle. Lahjoituksen myötä varastoon voidaan sijoittaa muita hankkeiden yhteydessä hyödynnettäviä kierrätettäviä kalusteita. Lisäksi toimialan käyttöön jää riittävä määrä kierrätettäviä kalusteita lahjoituksesta huolimatta. Kansallisgalleria on halukas vastaanottamaan ehdotetut oppilastuolit tulevaan teokseensa.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan sisustusarkkitehti on selvittänyt tuotteiden hintaa nettihuutokauppojen perusteella. Hinnan arvioidaan olevan noin 555 euroa.

Lisätiedot

Leena Tamminen, suunnittelija, puhelin: 310 80277

leena.tamminen2(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Lahjoituksen vastaanottaja

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Tiedoksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566