Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (1)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

 

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelukokonaisuus

 

 

Lukiokoulutus

08.01.2019

 

 

 

 

Lukiokoulutuksen päällikkö

 

 

 

 

1 §

Lukiokoulutuksen päällikön pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä

Päätös

Lukiokoulutuksen päällikkö päätti, että lukiokoulutuksen päällikön pöytäkirja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.hel.fi.

Päätöksen perustelut

Kuntalain (410/2015) 107 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta. Lain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä. Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 2 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä siten kuin kuntalaissa säädetään, jos päätöksen tekijä katsoo sen tarpeelliseksi. Pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä on tarpeellista päätösten tiedoksiantamiseksi kunnan jäsenelle.

Lisätiedot

 

Tarja Nousiainen, johdon assistentti, puhelin: 310 86852

tarja.nousiainen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

 

 

+358 9 86390

 

FI02012566