Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

 

Perusopetuksen palvelukokonaisuus

 

 

 

28.04.2021

 

 

 

 

Perusopetusjohtaja

 

 

 

 

52 §

Erityisavustus oppimisen tuen ja inkluusion kehittämiseen varhaiskasvatuksessa sekä esi-ja perusopetuksessa 2021-22

HEL 2021-003964 T 02 05 01 01

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetusjohtaja päätti hakea opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää erityisavustusta oppimisen tuen ja inkluusion kehittämiseen vuosille 2021-2022 yhteensä 1 700 000 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 2 125 000 euroa, josta omavastuun osuus on 20% eli 425 000 euroa. Omavastuuosuus katetaan perusopetuspalveluiden ja ruotsinkielisen palvelun sekä kehittämispalveluiden määrärahoista. Hakuilmoitus ja hakemus liitteenä.

Lisäksi perusopetusjohtaja päätti hakea opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää erityisavustusta lapsen kehityksen ja oppimisen tuen sekä inkluusion kehittämiseen varhaiskasvatuksessa yhteensä 475 000 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 593 750 euroa, josta omavastuun osuus on 20% eli 118 750 euroa. Omavastuuosuus katetaan kehittämispalveluiden määrärahoista. Hakuilmoitus ja hakemus liitteenä.

Perusopetusjohtaja päätti myös valtuuttaa projektipäällikkö ********** toimimaan opetus-ja kulttuuriministeriön sähköisessä hallintajärjestelmässä asiointiroolissa näiden hankehakemusten osalta.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut haettavaksi valtion erityisavustuksen oppimisen tuen ja inkluusion kehittämistyön jatkamiselle esi- ja perusopetuksessa vuosille 2021- 2022. Helsingille myönnettiin vuosille 2020-21 erityisavustusta oppimisen tuen ja inkluusion kehittämiseen 700 000 euroa. Haettavalla jatkorahoituksella on tarkoitus jatkaa ja laajentaa kehittämistä. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut haettavaksi erityisavustuksen varhaiskasvatuksen kasvun ja oppimisen tuen sekä inkluusion kehittämiselle. Myönnettävä erityisavustus varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukselle on yhteensä 22 miljoonaa euroa.

Tavoitteena varhaiskasvatuksessa on kehittää kolmiportaisen tuen käytänteet ja tukimuodot suomen- ja ruotsinkieliseen päiväkotihoitoon ja vuorohoitoon niin, että mahdollisimman moni lapsi saisi tarvitsemansa tuen omassa lähipäiväkodissaan.

Esi- ja perusopetuksen osalta tavoitteena Helsingissä on vahvistaa inklusiivista kasvatusta ja opetusta kaupunkitasoisesti niin, että mahdollisimman moni oppija saa tarvitsemansa tuen omassa lähipäiväkodissaan (esiopetus) tai lähikoulussaan (peruskoulu).

Tavoitteena on myös oppijan ja perheen tuen tarpeen tunnistaminen sekä monialaisten yhteistyörakenteiden kehittäminen tuen eri vaiheissa matalan kynnyksen palvelumallin mukaisesti. Tavoitteena on eri ammattilaisten toimiminen saman päämäärän eteen päällekkäisyyksien karsimiseksi ja yhteisen ymmärryksen luomiseksi.

Perusopetuksen osalta tavoitteena on myös kehittää edelleen kouluvalmentajatoimintaa, jolla vahvistetaan oppilaiden osallisuutta ja hyvinvoinnin tukea, oppimisen ja koulunkäynnin tukea sekä oppilaiden sosiaalista kiinnittymistä kouluyhteisöön. Tavoitteena on myös mallintaa kouluvalmentajatoiminta kansallisesti hyödynnettäväksi toimintamalliksi.

Rahoitusjohtaja on 10.12.2018 tehnyt päätöksen (103 §), jonka mukaan perusopetusjohtaja on toimivaltainen päättämään kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Lisätiedot

Taina Torniainen, projektipäällikkö, puhelin: 310 29960

taina.torniainen(a)hel.fi

Pasi Brandt, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 310 42527

pasi.brandt(a)hel.fi

Liitteet

1

hakuilmoitus esi- ja perusopetus 2021-22

2

Oikeus oppia_esi- ja perusopetus_hankesuunnitelma_2021_22

3

hakuilmoitus varhaiskasvatus

4

Oikeus oppia_varhaiskasvatus_hankesuunnitelma_2021_22

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566