Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

 

Perusopetuksen palvelukokonaisuus

 

 

 

26.01.2021

 

 

 

 

Perusopetusjohtaja

 

 

 

 

5 §

Avustuksen hakeminen, Valtion erityisavustus sairaalaopettajien palkkaamiseen konsultatiivisen sairaalaopetuksen lisäämiseksi vuosille 2021-2022

HEL 2020-013955 T 02 05 01 01

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti hakea ajalle 1.8.2021-31.12.2022 opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtion erityisavustusta sairaalaopettajien palkkaamiseen konsultatiivisen sairaalaopetuksen lisäämiseksi 400 000 €, josta rahoituksen omavastuuosuus on 20 % (80 000 €). Omavastuuosuus katetaan palvelukokonaisuuden sekä sairaalaopetusta antavan yksikön määrärahoista että vaativan erityisen tuen ohjauspalvelujen resurssista.

Lisäksi perusopetusjohtaja päätti valtuuttaa kasvatuksen ja koulutuksentoimialan pedagogisen asiantuntijan

**********

toimimaan ko. valtionavustuksen hakemisen sähköisessä hallintajärjestelmässä asiointiroolissa.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti haettavaksi valtion erityisavustusta sairaalaopetuksen järjestämiseen velvoitetuille sairaaloiden sijaintikunnille (perusopetuslaki 4 a §) sairaalaopettajien palkkaamiseen vuosille 2021-2022. Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enintään 3,5 miljoonaa euroa vuosille 2021-2022 opetus-ja kulttuuriministeriön pääluokan momentilta 29.10.20.

Valtionavustuksen tavoitteena on sairaalaopettajia palkkaamalla lisätä konsultatiivista sairaalaopetusta nykytilanteeseen verrattuna. Palkattavien opettajien työnä on lähikoulujen osaamisen vahvistaminen, ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen juurruttaminen koulujen toimintakulttuuriin, vahvaa tukea tarvitsevien oppilaiden monialaisen työn ja rakenteiden vahvistaminen ja siten inkluusion toteutumisen tukeminen.

Tavoitteena on, että jokainen sairaalaopetusyksikkö tarjoaa yksikön koosta riippumatta konsultatiivista sairaalaopetusta alueellisen tasa-arvon vahvistamiseksi. Avustuksen käytön tulee kohdistua koko sairaalaopetusyksikön toiminta-alueeseen, ei vain sairaalaopetuksen ylläpitäjäkaupungin oppilaisiin. Avustuksella vahvistettavan toiminnan kohteena ovat oppilaat, joiden pulmat kytkeytyvät muun muassa kiusaamiseen, mielenterveyden haasteisiin, itsetuhoisuuteen, masentuneisuuteen ja kouluakäymättömyyteen edellä mainituista syistä.

Lisätiedot

Heidi Roponen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 310 71927

heidi.roponen(a)hel.fi

Liitteet

1

Hankehakemus

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566