Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

 

Perusopetuksen palvelukokonaisuus

 

 

 

26.06.2019

 

 

 

 

Perusopetusjohtaja

 

 

 

 

65 §

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2019-006428

HEL 2019-006428 T 13 02 01

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.8.2020 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa liittyen tutkimushankkeeseen. Kyseessä on Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen toteuttama hanke, jossa tarkastellaan perusopetuksen toiminta-alueittain järjestetyn opetuksen nykytilaa ja kehitetään sen pedagogista toimintaa. Tavoitteena on selvittää toiminta-alueittain järjestetyn opetuksen kansallista tilaa ja toiminta-alueittaisten opetussuunnitelmien käytön nykytilannetta sekä arvioida toiminta-alueittain järjestetyn opetuksen käytännön mahdollisuuksia vastata oppilaiden opetustavoitteisiin ja inkluusion haasteeseen. Hankkeessa kerätään valtakunnallisesti tutkimusaineistoa kyselylomakkeilla, haastatteluilla ja havainnoimalla. Kerätyn aineiston pohjalta valmistuu pro gradu-tutkielmia, väitöskirja sekä laajempi tutkimusjulkaisu.

Helsingissä tutkimusaineisto kerätään haastattelemalla kasvatuksen ja koulutuksen toimialan henkilökuntaa (n=8) ajalla 1.8.2019-31.8.2020. Haastattelut kestävät tunnin ja niitä tehdään yhden kerran/henkilö. Haastatteluihin osallistuminen on vapaaehtoista. Aineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto hävitetään tutkimushankkeen päätyttyä, viimeistään vuonna 2024.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen ajalla 1.8.2019-31.8.2020.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen: kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätiedot

Elina Vismanen, arviointiasiantuntija, puhelin: 310 22174

elina.vismanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

2

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

3

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

4

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

5

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

6

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

7

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

8

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

9

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Hakija

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

 

+358 9 86390

 

FI02012566