Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

 

Perusopetuksen palvelukokonaisuus

 

 

 

17.06.2019

 

 

 

 

Perusopetusjohtaja

 

 

 

 

56 §

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2019-004792

HEL 2019-004792 T 13 02 01

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** väitöskirjatutkimukselle päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.5.2022 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa liittyen väitöskirjatutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena on kehittää kerronnan käytäntöjä ja narratiivisia menetelmiä, erityisopetuksen kontekstissa, osallistamalla ja kuuntelemalla lapsia. Tavoitteena on tukea sosioemotionaalisesti oireilevia oppilaita ja heidän hyvinvointiaan, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet saavuttaa eheämpi sosioemotionaalinen kompetenssi ja prososiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Tutkimus toteutetaan vuosina 2019-2022 osana luokkatyöskentelyä ja erityisluokanopettajan työtä. Tavoitteena on saada 10 erityisluokan oppilasta mukaan tutkimukseen. Tutkimuksen alkaessa oppilaat ovat 4.-5.-luokkalaisia. Tutkimusluvan hakija toimii lasten erityisluokanopettajana. Tutkimusaineisto koostuu lapsien kertomista saduista sekä lasten haastatteluista. Taustatietoina käytetään pedagogisia asiakirjoja (pedagoginen arvio, pedagoginen selvitys, oppimissuunnitelma, HOJKS), jos lapsen huoltaja antaa tähän suostumuksensa.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Oppilailta ja heidän huoltajiltaan pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumiselle. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto hävitetään tutkimuksen valmistuttua, viimeistään 31.12.2028.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen ajalla 1.8.2019-30.5.2022 koulun toiminta-ajat huomioiden.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen: kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätiedot

Elina Vismanen, arviointiasiantuntija, puhelin: 310 22174

elina.vismanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

2

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

3

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

4

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 21 k.)

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

hakija

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

 

+358 9 86390

 

FI02012566