Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (1)

Sosiaali- ja terveystoimiala

 

 

Hallinto

 

 

Hallintopalvelut

27.07.2018

 

 

 

 

Hallintopäällikkö

 

 

 

 

154 §

Vahingonkorvausvaatimus koskien Kallion fysioterapiassa sattunutta takin likaantumista

HEL 2018-002547 T 03 01 00

Päätös

Hallintopäällikkö päätti, että ********** korvataan 29 euroa Kallion fysioterapiassa sattuneesta takin likaantumisesta.

Samalla hallintopäällikkö päätti, että vahingosta aiheutuneet kulut jäävät vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n nojalla kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveystoimialan kustannukseksi, koska työntekijän viaksi on katsottava vain lievä tuottamus.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa.

Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-yhteys.

Käytettävissä olevan selvityksen mukaan (korvaushakemus ja puhelimessa Heidi Norrmannilta saatu lisäselvitys) hakija oli laittanut untuvatäytteisen päällystakkinsa Kallion fysioterapian naulaan. Työntekijä oli vaihtanut desinfiointiainepullon vieressä olevasta telineestä ja tässä yhteydessä siitä oli roiskahtanut desinfiointiainetta takin päälle.

Näin ollen todetaan, että sosiaali- ja terveystoimiala on vahingonkorvausvelvollinen hakijan takin puhdistamisesta, joka esitetyn kuitin mukaan maksoi 29 euroa.

Lisätiedot

Ahti Vaaja, lainopillinen avustaja, puhelin: 310 74018

ahti.vaaja(a)hel.fi

Liitteet

1

Vahingonkorvausvaatimus, 7.2.2018

2

Joutsen Finland Oy, kuitti 29.1.2018

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosainen

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Talpa

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-7

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012567