Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (1)

Sosiaali- ja terveystoimiala

 

 

Hallinto

 

 

Hallintopalvelut

19.07.2018

 

 

 

 

Hallintopäällikkö

 

 

 

 

149 §

Vahingonkorvausvaatimus koskien työntekijän pilaantuneita työkenkiä Laakson sairaalassa

HEL 2018-001717 T 03 01 00

Päätös

Hallintopäällikkö päätti, että hakijalle korvataan 80 euroa Laakson sairaalan osastolla 10 pilalle menneistä työkengistä.

Samalla hallintopäällikkö päätti, että vahingosta aiheutuneet kulut jäävät vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n nojalla kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveystoimialan kustannukseksi.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa.

Käytettävissä olevan selvityksen mukaan hakija on ollut työssä osastolla 10 Laakson sairaalassa vahingon tapahtuessa 24.1.2018.

Hakija oli ollut työssä toisen hoitajan kanssa mainitulla osastolla, kun potilaan ulosteavannepussi oli rikkoutunut ja pussin sisältö oli lentänyt hoitajien päälle ja kengille. Hakijan kengät olivat niin täynnä ulostetta, ettei niitä enää voinut pestä, vaan hänen oli ostettava uudet kengät.

Saadun selvityksen perusteella todetaan, että sosiaali- ja terveystoimiala on korvausvelvollinen vahingonkorvauslain perusteella hakijan pilaantuneista työkengistä Laakson sairaalassa.

Lisätiedot

Ahti Vaaja, lainopillinen avustaja, puhelin: 310 74018

ahti.vaaja(a)hel.fi

Liitteet

1

Korvaushakemus 29.1.2018

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosainen

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Talpa

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-7

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012567