Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Sosiaali- ja terveystoimiala

 

 

Perhe- ja sosiaalipalvelut -palvelukokonaisuus

 

 

 

28.04.2022

 

 

 

 

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja

 

 

 

 

29 §

Koulutuksen suorahankinta

HEL 2022-005214 T 02 08 02 01

Päätös

Perhe-ja sosiaalipalvelujen johtaja päätti hankintalain 40 §:n perusteella hankkia MDFT-koulutuksen suorahankintana Stichting Jeugdinterventies-yritykseltä.

Hankinnan sopimuskausi on 2022-2023.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 90 000 euroa. Lisäksi maksettavaksi tulevat kouluttajien matka-ja majoituskulut, noin 1000 euroa.

Päätöksen perustelut

MDFT on intensiivinen ja jalkautuva perhe- ja systeemiorientoitunut näyttöön perustuva menetelmä. Menetelmää käytetään työskentelyssä monimuotoisilla käytös- ja päihdehäiriöillä oireileville nuorten kanssa. MDFT-menetelmän vaikutuksista on vahvaa näyttöä erityisesti päihdeongelmien vähentymisenä. Lisäksi näyttöä on myös koulunkäyntivaikeuksien, rikollisuuden, käytösongelmien ja sijoituksien vähentymisestä. Koulutushankinnalla lisätään nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten MDFT-osaamista.

Hankintalain (1397/2016) 40 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, mikäli teknisestä syystä vain tietty palveluntarjoaja voi toteuttaa hankinnan ja korvaavia ratkaisuja ei tarjoa mikään muu taho.

MDFT-koulutuksen hankinta voidaan toteuttaa suorahankintana, sillä tehdyn markkinakartoituksen perusteella Stichting Jeugdinterventies on ainut lisensioitua MDFT-koulutusta tarjoava palveluntuottaja.

Hankinnan suunniteltu sopimuskausi on 2022-2023.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialaa ja toimittajaa sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoajat ovat saaneet tai heidän katsotaan saaneen päätöksen ja valitusoikeuden tiedoksi.

Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali- ja terveystoimialalla 18.1.2022 § 7.

Lisätiedot

Saila Nummikoski, lastensuojelun johtaja, puhelin: 310 43439

saila.nummikoski(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Palvelun tuottaja

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta

Tiedoksi

Hankintapalvelut

Lastensuojelu ja perhesosiaalityö

Lastenkotitoiminta

Projektisuunnittelija

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566