Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kaupunginkanslia

 

 

Strategiaosasto

 

 

 

17.11.2022

 

 

 

 

Strategiajohtaja

 

 

 

 

76 §

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2022 hankkeelle ”Senior Safety”

HEL 2022-012684 T 02 05 02

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluiden eteläisen palvelualueen eteläiselle kotihoitoyksikölle 38 475 euroa vuodelle 2022 Euroopan unionin EIT Digital -ohjelmasta rahoitettavan hankkeen ”Senior Safety” (projektinumero 1098096001) kuntaosuuden maksamiseksi Forum Virium Helsinki Oy:lle.   

Päätöksen perustelut

Senior Safety- hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida ikääntyneiden asuinympäristöön asennettavaa vaaratilanteita ennakoivaa hälytysjärjestelmää, joka yhdistää kodin sensoreiden datan ja mahdollistaa ennakoimaan ikääntyneen hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia. Helsingin kaupunki osallistuu kuntarahoittajana ja yhteistyökumppanina Forum Virium Helsinki Oy:n osahankkeeseen, joka toteutetaan vuoden 2022 aikana.

Strategiajohtaja on päätöksellään 11.11.2022 § 75 hyväksynyt kaupungin osallistumisen hankkeeseen ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutilta (EIT).

Hanketta koordinoi teknologiayritys T.net SpA (Italia) ja osatoteuttajina mukana ovat Forum Virium Helsinki sekä Politecnico di Milano (Italia). Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 616 589 euroa, josta EU-tuen osuus on 431 612 euroa. Forum Virium Helsingin osuus hankkeesta on 128 250 euroa, jolle saadaan EU-tukea 89 775 euroa. Helsingin kaupungin vastinrahoitusosuus, joka maksetaan keskitettyyn talousarviokohtaan varatusta määrärahasta (ta 1 50 04), on enintään 38 475 euroa.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 32 § 6.2.2022 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Strategiajohtajan päätös on sidottu rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätiedot

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36685

anna.lehtovaara(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Forum Virium Helsinki Oy

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Sosiaali - ja terveystoimiala

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

 

 

FI02012566