Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (3)

Kaupunginkanslia

 

 

Strategiaosasto

 

 

 

24.08.2022

 

 

 

 

Strategiajohtaja

 

 

 

 

56 §

Osallistuminen EU:n rahoitushakuun hankkeessa ”URAOHJAIN+”

HEL 2022-006169 T 02 05 02

Päätös

Strategiajohtaja päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen Euroopan unionin Suomen rakennerahasto-ohjelman sosiaalirahasto plussan rahoitushakuun hankkeessa ”URAOHJAIN+”.

Samalla strategiajohtaja päätti valtuuttaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Stadin ammatti- ja aikuisopiston toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat todeten, että hankkeen kustannuksiin     297 500 euroa varaudutaan keskitetyssä hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Hankkeelle saadaan tukea enintään 223 125 euroa, jolloin Helsingin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 74 375 euroa.

Päätöksen perustelut

URAOHJAIN+ -hankkeen tavoitteena on luoda malli kestävään työllistymiseen. Hankkeessa kehitetään ohjauskäytänteitä kestävän työllistymisen ja asiakkaiden pidempikestoisten urapolkujen luomiseen lisäämällä erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja yhteistyömalleja yritysten, toisen asteen ja korkeakoulujen välillä. Helsingin kaupunki koordinoi Laurea Ammattikorkeakoulun ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteishanketta, joka on tarkoitus toteuttaa vuosien 2023–2024 aikana.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on esittänyt osallistumista Suomen rakennerahasto-ohjelman ESR+-hankkeeseen URAOHJAIN+.  Hankkeelle haetaan rahoitusta ESR+-haussa, toimintalinja 4. työllistävä, osaava ja osallistava Suomi, erityistavoite 4.1. Polkuja töihin. ESR+ on EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahasto, jonka avulla pyritään edistämään työllisyyttä, osaamista, osallisuutta, yhdenvertaisuutta sekä tasa-arvoa.

URAOHJAIN+-hankkeen tavoitteena on luoda uudenlainen kestävän työllistymisen malli. Mallia kehitetään neljällä toisiinsa limittyvällä painopisteellä: 1) asiakasohjauksen kehittämisellä nopeammin työllistymispolulle, 2) yritysyhteistyön kehittäminen kestävien kumppanuuksien pohjalta, 3) kokonaisvaltaisen ohjausmallin kehittäminen ja 4) jatkuva oppiminen työllistymisen tukena. Uudessa mallissa panostetaan samanaikaisesti tarjonnan monipuolistamiseen ja palvelupolun selkeyteen henkilöasiakkaan näkökulmasta. Mallissa eri oppilaitosten koulutustarjontaa ja ohjausosaamista yhdistelemällä räätälöidään henkilöasiakkaalle yhdistelmä osaamista ja tukea. Hankekumppanit luovat yhdessä saumattoman palvelukokonaisuuden, jossa työ- ja toimintakyvyn, työelämätaitojen ja substanssiosaamisen kehittäminen tapahtuu yhtäaikaisesti, jolloin työllistymispolkuja saadaan nopeutettua ja tehostettua.  Malli juurrutetaan hankkeen aikana osaksi Helsingin työllisyyspalveluiden palvelutarjontaa. Pilotoinnin jälkeen malli kuvataan yksityiskohtaisesti ja julkaistaan vapaasti käytettäväksi.

Hanke keskittyy osaavaa työvoimaa etsivään IT-alaan sekä moniosaamista vaativaan media-alaan ja hankkeen räätälöidyillä palveluilla vastataan ko. alojen työvoiman kohtaanto-ongelmiin, työnantajien rekrytointihaasteisiin sekä työntekijöille asetettaviin koulutus- ja osaamisvaatimuksiin. Hankkeen kohderyhmää ovat IT- ja media -alan koulutetut sekä alalle pyrkivät työttömät. Hankkeen toimenpiteitä kohdennetaan vaikeasti työllistyviin asiakasryhmiin (työllisyyden kuntakokeilun asiakkaat). Vaikka hankkeen kohderyhmänä ovat kaikenikäiset, kohdistuu se erityisesti seuraaviin alaryhmiin: aikuiset (yli 30v.)  pitkäaikaistyöttömät, iäkkäät (yli 50v.) työttömät, maahanmuuttajataustaiset työttömät, nuoret (alle 30v.) 2. asteen tutkinnon suorittaneet työttömät ja osatyökykyiset työttömät.

Helsingistä Stadin ammatti- ja aikuisopisto toimii hankkeen päätoteuttajana. Osatoteuttajina mukana ovat Laura Ammattikorkeakoulu sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lisäksi Stadin ammatti- ja aikuisopisto tekee hankkeessa yhteistyötä Helsingin työllisyyspalveluiden, TE-toimiston, Ohjaamon, yritysten, kaupungin muiden hankkeiden sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hankkeen suunniteltu kokonaisbudjetti on 873 206 euroa, jolle haetaan tukea 654 904 euroa. Helsingin osahankkeen kokonaisbudjetti on 297 500 euroa, josta tuen osuus on 223 125 euroa.  Hankkeen omarahoitusosuuteen, enintään 74 375 euroa, varaudutaan keskitetyn hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Hanke on tarkoitus toteuttaa ajalla 1.1.2023-21.12.2024.

Hanke tukee kaupunkistrategian kirjauksia, joiden mukaan Helsingin tavoitteena on olla kaupunki, joka nostaa työllistymisen todennäköisyyttä työllisyyspalvelujen siirtyessä kunnille, työllisyyspalvelut järjestetään kaikkia Helsingin palveluja hyödyntäen ja nostetaan Helsingin työllisyysastetta kaupungilla käytettävissä olevin keinoin. Lisäksi kaupunkistrategian mukaan Helsingissä luodaan aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpidekokonaisuus, joka sisältää esimerkiksi kotoutumispalveluiden ja ammatillisen koulutuksen hyödyntämisen sekä rakennetaan yhteistyössä korkeakoulujen, opiskelijoiden ja yritysten kanssa Helsingistä yhä parempaa opiskelukaupunkia ja innovaatiokeskittymää.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kansliapäällikkö tai määräämänsä viranhaltija päättää kaupungin puolesta Euroopan unionin rahoituksen hakemisesta. Kansliapäällikkö on päätöksellään 4.8.2021 164 § siirtänyt toimivallan strategiajohtajalle, joka tekee päätökset miljoonaan euroon asti.

Lisätiedot

Jaakko Hyytiä, projektiasiantuntija, puhelin: 310 28040

jaakko.hyytia(a)edu.hel.fi

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36685

anna.lehtovaara(a)hel.fi

Liitteet

1

Toimialajohtajan esitys URAOHJAIN+-hankkeesta

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

 

 

FI02012566