Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kaupunginkanslia

 

 

Strategiaosasto

 

 

 

06.04.2021

 

 

 

 

Strategiajohtaja

 

 

 

 

47 §

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2021 hankkeelle ”BSR WATER”

HEL 2018-002300 T 02 05 02

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluille enintään 15 000 euroa (projektinumero 1098055) vuodelle 2021 hankkeen ”BSR WATER” kustannusten maksamiseen. Määrärahalle saadaan EU:n tukea yhteensä enintään 11 250 euroa.

Päätöksen perustelut

 

BSR WATER -hankkeen tavoitteena on EU:n Itämeristrategian lippulaivahankkeiden tulosten jatkohyödyntäminen ja jalostaminen lainsäädännön ja HELCOMin suositusten kehittämiseksi sekä poikkisektoraalisen ja monikansallisen yhteistyön lisäämiseksi vesihuollon ja vesiensuojelun saralla Itämeren alueella. Kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa ja vastaa Helsingin osahankkeen toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen rahoittajalle ja hankkeen koordinaattorille. Osahankkeelle tehdään määrärahapäätökset kalenterivuosittain. Hanke on käynnistynyt 2018 ja jatkuu vuoteen 2021.

Kansliapäällikkö on hyväksynyt ”BSR WATER” -hankkeen hakemuksen päätöksellään 28.2.2018 § 56 ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta. Hankkeen muutoshakemus on hyväksytty 17.7.2020.

Hankkeen pääpartnerina toimii Itämeren kaupunkien liitto ja hankkeen kokonaisbudjetti on 994 731 euroa, jolle saadaan EU:n tukea 75 prosenttia. Helsingin kaupungin osahankkeen kokonaisbudjetti on 95 129 euroa, josta EU:n tuki on enintään 71 347 euroa ja omarahoitusosuus on 23 782 euroa. Helsingin osahankkeen kustannusarvio vuodelle 2021 on 15 000 euroa, jolle saadaan tukea enintään 11 250 euroa. Osahankkeen kaikki kustannukset ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata niitä varten avatuille projektirakenneosille, jotka on annettu tiedoksi hankkeen vastuutaholle. Osahankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Hanke päättyy vuoden 2021 aikana.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 62§ 11.3.2021 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätiedot

Kajsa Rosqvist, erityissuunnittelija, puhelin: 310 32058

kajsa.rosqvist(a)hel.fi

Liitteet

1

Hankkeen muutoshakemus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Kaupunkiympäristön toimiala

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566