Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kaupunginkanslia

 

 

Strategiaosasto

 

 

 

27.03.2020

 

 

 

 

Strategiajohtaja

 

 

 

 

48 §

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2020 Sitran Demokratiakokeilut        -hankkeelle

HEL 2019-009013 T 02 05 02

Päätös

Vt. strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 500 4 voidaan myöntää kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikölle 100 000 euroa ja kaupunkiympäristön toimialan viestintäpalveluille 50 000 euroa vuodelle 2020 Sitran Demokratiakokeilut -hankkeen "Venäjänkielisen väestön äänen vahvistaminen kaupungin palveluiden kehittämisessä ja päätöksenteossa" kustannusten maksamiseksi. Myönnetylle määrärahalle saadaan tukea arviolta 80 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hankkeella tavoitellaan demokratiaa vahvistavia innovatiivisia yhteishankkeita, joilla edistetään demokraattista osallisuutta, osallistumista ja vuoropuhelua. Hankkeesta vastaa kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikkö, ja se on tarkoitus toteuttaa vuosina 2020–2021.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 9.12.2019 § 245 hyväksynyt kaupungin osallistumisen Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hankehakuun. Hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Sitralta, ja lisäksi Ympäristöministeriö on myöntänyt valtionavustusta Kestävä kaupunki            -ohjelman kokeiluihin.

Hankkeessa tehtävien kokeilujen toivotaan pohtivan keinoja, joilla voitaisiin vahvistaa erityisesti niiden väestöryhmien osallistumista ja osallisuutta, jotka ovat syrjäytyneet tai vaarassa syrjäytyä demokraattisesta osallistumisesta. Hanketta toteutetaan kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikössä sekä kaupunkiympäristön toimialan viestintäpalveluissa. Hanke tukee kaupunkistrategian ja osallisuus- ja vuorovaikutusmallin mukaista yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien luomista niille asukkaille, joilla on haasteita osallistua kaupungin kehittämiseen tavanomaisia osallistumiskanavia hyödyntäen.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 170 000 euroa, josta Sitra rahoittaa           88 000 euroa ja ympäristöministeriö 20 000 euroa, jolloin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 62 000 euroa. 142 000 euroa hankkeen kuluista on varauduttu maksamaan keskitetyistä hankemäärärahoista, ja tukea tälle osuudelle saadaan 108 000, jolloin omarahoitusosuudesta 34 000 euroa katetaan keskitetyistä hankemäärärahoista. Lisäksi kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikkö budjetoi käyttömenoistaan hankkeeseen 28 000 euroa vuodelle 2020. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1095117 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toteuttajille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 31§ 11.2.2020 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Lisätiedot

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36685

anna.lehtovaara(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Kaupunkiympäristön toimiala

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566