Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kaupunginkanslia

 

 

Strategiaosasto

 

 

 

24.03.2020

 

 

 

 

Strategiajohtaja

 

 

 

 

27 §

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2020 hankkeelle ”6Aika - Kasvun ekosysteemit”

HEL 2018-000121 T 02 05 02

Päätös

Vt. strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle        1 558 063 euroa vuodelle 2020 hankkeen ”6Aika - Kasvun ekosysteemit: yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä” (projektinumero 109800100412) kustannusten maksamiseksi. Määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 1 365 983 euroa. Määrärahassa on myös varauduttu partnereille välitettäviin EU-tukiosuuksiin.

Päätöksen perustelut

Hanke toteuttaa kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategian avoimet innovaatioalustat -teemaa. Hankkeen tavoitteena on tukea kasvuhakuisia yrityksiä pääsemään kiinni niille sopiviin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa tukeviin verkostoihin ja ympäristöihin ja nostaa kuutoskaupunkien kasvuhakuisten yritysten määrää ja laatua sekä kehittää kansainvälisesti kilpailukykyistä kasvuyritystoimintaa tukevia innovaatioekosysteemejä. Elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö toimii hankkeen hallinnoijana ja kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa.  Hanke on käynnistynyt 2018 ja jatkuu vuoteen 2020. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on hyväksynyt hankehakemuksen päätöksellään 12.1.2018 § 17, ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan liitolta 20.6.2018 hankekoodilla A73976.

Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset vuonna 2020 ovat          582 062 euroa, jonka lisäksi Helsingin kaupunki varautuu välittämään hankekumppaneiden tukiosuuksia, joita on arviolta 976 001 euroa. Tukia määrärahalle saadaan arviolta yhteensä 1 365 983 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 4 416 087 euroa, jolle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 2 959 884 euroa. Helsingin osahankkeen budjetti on 1 065 826 euroa, josta EU:n ja valtion tuki on yhteensä enintään 714 103 euroa ja omarahoitusosuus on 351 723 euroa. Hanke toteutetaan vuosina 2018–2020. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 109800100412 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toteuttajille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö vastaa hankkeen toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen rahoittajalle sekä huolehtii rahoittajan maksamien tukiosuuksien välittämisestä hankkeen partnereille.

Vt. strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen Uudenmaan liitolta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätiedot

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36685

anna.lehtovaara(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566