Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kaupunginkanslia

 

 

Strategiaosasto

 

 

 

23.03.2020

 

 

 

 

Strategiajohtaja

 

 

 

 

19 §

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2020 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”JANE”

HEL 2017-011130 T 02 05 01 01

Päätös

Vt. strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikölle enintään 35 000 euroa vuodelle 2020 käytettäväksi hankkeen ”Jane, jalkautuva neuvonta” (projektinumero 1098046) kustannuksiin. Myönnetylle määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä arviolta 28 000 euroa. Määrärahassa on varauduttu hankepartnereiden EU-tukien välittämiseen.

Päätöksen perustelut

Jane on jalkautuvan neuvonnan hanke, jonka kohderyhmänä ovat kolmansista maista tulleet syrjäytymisvaarassa olevat maahanmuuttajat. Hankkeen tavoitteena on muun muassa luoda toiminta-alusta, jossa sekä maahanmuuttajien omat järjestöt että kuntatoimijat tuottavat yhdessä ja rinnakkain kolmansista maista tuleville palveluohjausta ja neuvontaa. Hanketta hallinnoi kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikkö. Hanke toteutetaan vuosina 2018–2020. Määrärahapäätökset, joissa varaudutaan myös partnerien tukiosuuksien välittämiseen, tehdään kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on hyväksynyt Jane-hankkeen hankehakemuksen päätöksellään 1.11.2017 139§ ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen sisäministeriön turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta 20.2.2018 hankekoodilla SM184026.

Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset vuonna 2019 ovat           28 000 euroa, jonka lisäksi Helsingin kaupunki varautuu välittämään hankekumppaneiden tukiosuuksia, joita on arviolta 7 000 euroa. Tukia määrärahalle saadaan arviolta yhteensä 28 000 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 839 995,27 euroa, josta EU-tuen osuus on                   629 996,45 euroa. Helsingin osuuden kokonaisbudjetti on 461 330 euroa, josta EU-tuen osuus on 345 998 euroa ja kaupungin                         omarahoitusosuus on 115 332 euroa.

Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero (1098046) ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toimijoille. Hankkeen kaikki menot ja tuet tulee kirjata annetuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia ohjeita ja määräyksiä.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 31§ 11.2.2020 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Vt. strategiajohtajan päätös on sidottu projektin rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätiedot

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36685

anna.lehtovaara(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566