Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kaupunginkanslia

 

 

Strategiaosasto

 

 

 

09.03.2020

 

 

 

 

Strategiajohtaja

 

 

 

 

11 §

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2020 EU:n rahoittamalle hankkeelle "SHOPS2HUBS"

HEL 2019-009764 T 02 05 02

Päätös

Vt. strategiajohtaja päätti, että keskitetylle hanketoiminnalle varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Stadin ammatti- ja aikuisopistolle vuodelle 2020 enintään 10 000 euroa (projektinumero 1098076001) hankkeen ”SHOPS2HUBS” kuntaosuuden maksamiseksi Green Net Finland ry:lle.

Päätöksen perustelut

SHOPS2HUBS-hankkeessa kehitetään kohteena olevista kierrätyskeskuksista kiertotalouden innovaatiokeskittymiä ja kiertotaloushubeja, jotka mahdollistavat uuden kiertotalouden liiketoiminnan syntymistä, tehostavat verkottumista ja lisäävät materiaalien uudelleenkäyttöä. Helsingin kaupunki osallistuu Green Net Finland ry:n koordinoimaan hankkeeseen osatoteuttajana ja kuntarahoittajana. Hanke ajoittuu vuosille 2019–2022 ja hankkeelle tehdään määrärahapäätökset kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 7.10.2019 § 188 hyväksynyt kaupungin osallistumisen osatoteuttajana ja kuntarahoittajana SHOPS2HUBS-hankkeeseen ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan liitolta 14.10.2019 hankekoodilla A75417.

SHOPS2HUBS-hanke on Green Net Finland ry:n, Helsingin kaupungin, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy:n yhteishanke. Hanketta koordinoi Green Net Finland ry ja Helsingin kaupungin Stadin ammatti- ja aikuisopisto toimii hankkeen osatoteuttajana. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään       472 685 euroa, josta EU-tuen osuus on 330 879 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen kustannukset ovat enintään 114 200 euroa, josta EU:n ja valtion tuen osuus on 79 940 euroa ja omarahoituksen osuus on 34 260 euroa. Lisäksi Helsingin kaupunki on sitoutunut maksamaan Green Net Finland ry:n osatoteutukselle enintään 15 000 euroa kuntarahoitusosuutta. Kuntarahoitusosuuden ensimmäinen erä 10 000 euroa maksetaan alkuvuodesta 2020 ja toinen erä 5 000 euroa alkuvuodesta 2021. Hanke toteutetaan ajalla 1.9.2019–31.12.2021.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 31§ 11.2.2020 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Vt. strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätiedot

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36685

anna.lehtovaara(a)hel.fi

Liitteet

1

SHOPS2HUBS rahoituspäätös

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Green Net Finland ry

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566