Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (3)

Kaupunginkanslia

 

 

Talous- ja suunnitteluosasto

 

 

Hankinnat ja kilpailuttaminen

10.02.2021

 

 

 

 

Hankintajohtaja

 

 

 

 

12 §

Erityistyölasien ja niihin liittyvien optikkopalveluiden yhteishankinta

HEL 2020-011273 T 02 08 02 00

H086-20

Päätös

Hankintajohtaja päätti hyväksyä Silmäasema Optiikka Oy:n (1827711-2) ja Synsam Group Finland Oy:n (2446347-2) tarjoukset kolmeksi (3) vuodeksi kokonaistaloudellisesti edullisimpana.

Lisäksi hankintaan kuuluu yhden (1) vuoden optiokausi, jonka käyttöönotosta hankintayksikkö päättää erikseen suoraa hankintaa käyttäen ennen perussopimuskauden päättymistä.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo on 400 000 euroa.

Hankintasopimusta ei voida tehdä ennen kuin tarjoaja on toimittanut hankintayksikölle tarjouspyynnössä mainitut hankintalain 88 §:n mukaiset otteet rikosrekisteristä. Hankintayksikkö tutkii otteista koskeeko tarjoajaa jokin hankintalain 80 §:n mukainen pakollinen poissulkemisperuste. Poissulkemisperusteen ilmetessä ratkaistaan hankintaa koskeva päätös uudelleen oikaisemalla tätä päätöstä hankintalain 132 §:n mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunginkanslian 10.12.2020 päivättyyn tarjouspyyntöön H086-20, HEL 2020-011273. Hankinta on toteutettu avoimella menettelyllä.

Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 12.12.2020 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 21.1.2021. Määräaikaan mennessä saapui 5 tarjousta: Instru optiikka Oy, Malmin Optiikka Oy, Silmäasema Optiikka Oy, Specsavers Finland Oy sekä Synsam Group Finland Oy.

 

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen:

Tarjouspyynnön kohdassa ”Muut ehdot” sekä liitteessä ESPD on esitetty tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset ja selvitysvelvollisuudet.

Kaikki tarjoajat täyttivät soveltuvuudelle asetetut vaatimukset.

Tarjoajien soveltuvuutta koskevat edellytykset on tarkastettu lukuun ottamatta pakollisia poissulkemisperusteita, jotka tarkastetaan päätöksenteon jälkeen ennen mahdollisen sopimuksen tekemistä tarjoajan toimittamien rikosrekisteriotteiden perusteella.

 

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen:

Tarjouspyynnössä on asetettu tarjoukselle ja sen sisällölle sekä hankinnan kohteelle vähimmäisvaatimukset. Vähimmäisvaatimuksissa on asetettu hankittaville tuotteille ja palveluille laadullisia vaatimuksia (laatukriteereitä), jotka tarjottavien tuotteiden ja palveluiden on pitänyt täyttää. Jos laadulliset vähimmäisvaatimukset eivät ole täyttyneet, on tarjous hylätty tarjouspyynnön vastaisena.

Hankintayksikkö on 25.1.2021 pyytänyt Silmäasema Optiikka Oy:ltä hankintalain 96 §:n mukaisen selvityksen annetun tarjouksen hinnoista ja kustannuksista. Hankintayksikkö on vastaanottanut selvityksen 27.1.2021 ja todennut, vastaus selvittää riittävästi tarjouksen hintarakennetta eikä yhtiö ole vastauksen perusteella myöskään rikkonut ympäristö-, sosiaali- tai työlainsäädännön velvoitteita.

Määräajassa saapuneet tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

 

Tarjousten vertailu:

Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin hinnaltaan halvinta tarjousta.

Tarjousten vertailu hintapisteineen ja perusteluineen on tämän päätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa. Vertailu osoittaa, että hinnaltaan halvimmat laadulliset kriteerit täyttävät tarjoukset on tehnyt: Silmäasema Optiikka Oy ja Synsam Group Finland Oy.

 

Sovellettavat säännökset ja päätöstoimivalta:

Hankintalain (1397/2016) 123 §:n mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava.

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Kansliapäällikkö päätti yhteishankintojen toimivallan siirrosta hankintajohtajalle päätöksellään 15.6.2017, 37 §.

Lisätiedot

Krista-Marilla Foudila, Palvelupäällikkö, puhelin

krista.foudila(a)hel.fi

Liitteet

1

vertailutaulukko

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosaiset

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunginhallitus
Liite 1

Tiedoksi

Asianosaiset

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566