Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (2)

Kaupunginkanslia

 

 

Talous- ja suunnitteluosasto

 

 

Hankinnat ja kilpailuttaminen

27.04.2020

 

 

 

 

Hankintajohtaja

 

 

 

 

142 §

Matkapuhelimet ja niihin liittyvät palvelut minikilpailutus

HEL 2017-010578 T 02 08 01 00

Päätös

Hankintajohtaja päätti hyväksyä Atea Finland Oy:n tarjouksen Matkapuhelimista ja niihin liittyvistä palveluista kokonaistaloudellisesti edullisimpana. Atea Finland Oy on ensisijainen toimittaja seuraavaan minikilpailutukseen asti.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo on noin 4 miljoonaa euroa.

Päätöksen perustelut

Minikilpailutus perustuu ”Matkapuhelimet ja niihin liittyvät palvelut” – puitejärjestelyyn, jonka hankintapäätös on tehty 8.3.2018. Puitejärjestelyssä on sovittu, että Helsingin kaupunginkanslia minikilpailuttaa vakiotuotteiksi valittavat tuotteet 1-4 kertaa vuodessa.

Minikilpailutus perustuu Helsingin kaupunginkanslian 1.4.2020 päivättyyn tarjouspyyntöön H031-20 
HEL 2017-010578. Minikilpailutus toteutettiin sähköisenä huutokauppana.

Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 17.4.2020 Määräaikaan mennessä saapui kolme tarjousta: Atea Finland Oy, Fujitsu Finland Oy ja Telia Inmics.nebula Oy (ent. DataInfo Oy). Varsinainen huutokauppa alkoi 27.4.2020 klo 9:00 ja päättyi klo 12:00.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Tarjoajien kelpoisuus on tarkistettu puitesopimuksen kilpailutuksen
H108-17, HEL 2017-010578 Matkapuhelimet ja niihin liittyvät palvelut yhteydessä sekä normaalin sopimusseurannan mukaisesti.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin hinnaltaan halvinta tarjousta.

Tarjousten vertailu perusteluineen on tämän päätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa. Vertailu osoittaa, että hinnaltaan edullisimman tarjouksen on tehnyt Atea Finland Oy.

Lisätiedot

Sirkka Hiltunen, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 31501

sirkka.hiltunen(a)hel.fi

Liitteet

1

vertailutaulukko

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, minikilpailutus, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosaiset

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, minikilpailutus, kaupunginhallitus
Liite 1

Tiedoksi

Asianosaiset

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566