Helsingin kaupunginhallitus

Pöytäkirja

16/2015

1 (1)

 

 

 

 

 

 

 

28.09.2015

 

Puheenjohtaja

 

 

 

 

 

 

 

21 §

Vanhusneuvoston kahden jäsenen osallistuminen Vanhuus ja sukupuoli -seminaariin 20.10.2015

HEL 2015-010460 T 01 03 00 00

Päätös

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti oikeuttaa vanhusneuvoston jäsenet Ritva Raution ja Pirkko Telarannan osallistumiaan Helsingissä 20.10.2015 järjestettävään Vanhuus ja sukupuoli-seminaariin.

Vanhusneuvoston jäsenten osallistumisesta aiheutuneet kustannukset ja luottamushenkilöiden palkkiosäännön mukaiset korvaukset maksetaan vanhusneuvostolle osoitetuista toimintamäärärahoista.

Päätöksen perustelut

Kaupunginjohtajan päätöksen 11.2.2014 (32 §) mukaisesti annetun virka- ja työtehtävien hoitamiseen liittyvän matkustamisen ja kuljettamisen ohjeen kohdan 5.2 mukaisesti kaupunginhallituksen puheenjohtaja päättää kaupunginvaltuutettujen ja kaupunginhallituksen jäsenten, kaupunginhallituksen asettamien tilapäisten toimikuntien sekä komiteoiden ja neuvottelukuntien jäsenten virkamatkoista Pohjoismaissa, Baltiaan, Venäjällä Pietariin ja Moskovaan.

Asia on käsitelty vanhusneuvoston 9.9.2015 kokouksessa, jossa vanhusneuvosto puolsi Ritva Raution ja Pirkko Telarannan osallistumista koulutukseen. Vanhusneuvoston perustelujen mukaan ikääntymisen ja sukupuolen välinen yhteys on tärkeä aihe, josta vanhusneuvostolla on toistaiseksi liian vähän tietoa.

Kaupunginjohtaja myönsi 26.5.2015 (69 §) 7 500 euroa käytettäväksi vanhusneuvoston toimintaan. Määräraha-anomuksessa osallistumisille maksullisiin tilaisuuksiin oli varattu 500 euroa.

Tilaisuuteen osallistumisesta syntyvät kustannukset ovat noin 40 € henkilöä kohden.

Lisätiedot

Lauri Menna, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012

lauri.menna(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Päätöksessä mainitut

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Vanhusneuvosto

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566