Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 10/2014 | 1 (1) |
Opetusvirasto |
|
| |
Perusopetuslinja |
|
| |
| 25.06.2014 |
| |
Linjanjohtaja |
|
| |
|
|
|
24 §
Ecole Francaise Jules Verne vuokra-avustushakemus vuodelle 2014
HEL 2014-008347 T 02 05 01 00
Päätös
Perusopetuslinjan linjanjohtaja päätti hyväksyä Ecole Française Jules Vernelle vuokra-avustuksen 60 000 euroa vuodelle 2014.
Vuokra-avustus myönnetään ehdoin, että avustusvarat on palautettava, jos niitä käytetään muuhun kuin anottuun tarkoitukseen tai niiden käytölle asetettuja muita ehtoja ei noudateta.
Avustuksen saajan tulee suunnitella toimintansa ottaen huomioon, ettei kaupungilla ole mahdollisuuksia lisäavustusten myöntämiseen.
Päätöksen perustelut
Ranskalaisen Jules Verne -koulun vanhempainyhdistys ry anoo 26.3.2013 päivätyssä avustusanomuksessaan Helsingin kaupungilta 60 000 euron suuruista vuokra-avustusta.
Opetustoimen vuoden 2014 talousarviossa on varattu tilille 4 02 11 määrärahaa käytettäväksi Ranskalaisen pienkoulun, Ecole Française Jules Vernen, vuokrakustannusten avustamista varten.
Opetustoimen johtaja on päättänyt päätöksellään 28.8.2013 § 74 siirtää sopimuksiin perustuvista yksityisten oppilaitosten korvauksista päättämisen sekä yksityisille oppilaitoksille erikseen tehtyihin päätöksiin perustuvien avustusten myöntämisen perusopetuslinjan linjanjohtajan tehtäväksi.
Opetuslautakunta hyväksyi 10.12.2013 (§ 215) vuoden 2014 tulosbudjetin. Tulosbudjetissa on huomioitu talousarviokohdassa 4 02 11 korvaukset ja avustukset muiden tuottamiin palveluihin vuokra-avustusta Ecole Francaise Jules Vernelle 60 000 euroa.
Helsingin kaupunginhallituksen vuoden 2014 talousarvioon merkittyjen avustusmäärärahojen jako-ohjeiden 12.12.2011 § 1126 mukaan vuoden 2014 toimintaa varten myönnetyt yli 11 000 euron suuruiset avustukset maksetaan neljänä eränä. Avustusta koskevaa maksumääräystä ei saa antaa, ennen kuin avustuksen saannille asetetut ehdot on täytetty ja ellei avustuksen myöntänyt viranomainen ole saanut edellisen vuoden avustuksen käytöstä hyväksyttävää selvitystä.
Ranskalaisen Jules Verne -koulun vanhempainyhdistys on tehnyt selvityksen maksamistaan vuoden 2013 avustuksen perusteena olleista koulun toimitilavuokrista.
Lisätiedot
Elina Hurmekoski, taloussihteeri, puhelin: 310 86343
elina.hurmekoski(a)hel.fi
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Saaja | Päätösluonnosteksti |
Opetusvirasto | Päätösluonnosteksti |
.
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 3000 | Hämeentie 11 A | +358 9 310 8600 | 0201256-6 | FI2922661800003009 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 53 | Faksi |
| Alv.nro |
opetusvirasto@hel.fi | www.edu.hel.fi | +358 9 310 86390 |
| FI02012566 |
|
|