Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

 

1 (1)

Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

 

 

 

 

 

 

09.01.2017

 

Toimitusjohtaja

 

 

 

 

 

 

 

1 §

Toimitusjohtajan pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä vuonna 2017

Päätös

Toimitusjohtaja päätti, että toimitusjohtajan tai hänen sijaisensa pöytäkirja pidetään vuonna 2017 yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13) päätöksen tekemisestä seuraavana perjantaina tai, jos se on pyhäpäivä niin päätös on nähtävänä seuraavana arkityöpäivänä.

Päätöksen perustelut

Kuntalain (365/1995) 62 §:n 2 momentin mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta. Lain 63 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 9a §:n 3 momentin mukaan viranhaltijan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä päätöksentekijän päättämänä aikana ja paikassa siten, kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on kaupunginhallituksen määräämällä tavalla ilmoitettu.

Lisätiedot

Maiju Kinnunen, controller, puhelin: 09 310 54041

maiju.a.kinnunen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 5600 (Helsinginkatu 24)

Helsinginkatu 24

 

 

 

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 00099

Faksi

 

Alvnro

tyoterveyshelsinki@hel.fi