Helsingin kaupunki

Esityslista

40/2015

1 (1)

Yleisten töiden lautakunta

 

 

 

 

Ko/3

 

15.12.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3

Taidemaalarinpuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen, Kaarela, nro VIO 5762/1

HEL 2015-012104 T 10 05 02

Päätösehdotus

Yleisten töiden lautakunta päättää hyväksyä Taidemaalarinpuiston puistosuunnitelman nro VIO 5762/1.

Esittelijän perustelut

Lähtökohdat

Taidemaalarinpuisto sijaitsee Kaarelan (33.) kaupunginosassa. Taidemaalarinpuisto on voimassaolevissa asemakaavassa 12150A VP merkinnällä.

Suunnittelualue rajautuu asemakaavassa erilaisiin rakentamattomiin asuinrakennusten korttelialueisiin ja pohjoisessa autopaikkojen korttelialueeseen. Suunnittelualueen ulkopuolelle puiston eteläpuolelle sijoittuu opetus- ja tutkimustoimintaa palveleva korttelialue ja julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue.

Suunnittelualue on vanhaa teollisuusaluetta. Alue on pääosin asfalttia, puustosaarekkeita ja kallioalueita.

Tavoitteet

Tavoitteena on suunnitella vahvasti toiminallinen ja viihtyisä puisto, joka samalla on osa Kuninkaantammen luonnonmukaisen hulevesien hallinnan pilottialuetta.

Kaupunkiviljelyn mahdollistaminen osana rakennettua puistoa on Taidemaalarinpuistossa keskeinen tavoite.

Suunnitelman sisältö

Taidemaalarinpuisto on suunniteltu alueen asukkaiden monipuoliseen käyttöön. Suunnittelussa on panostettu erityisesti hulevesien käsittelyyn sekä kaupunkiviljelyn toimivuuteen myös esteettisesti, osana puistosommittelua.

Puiston keskiosassa on viljelypalstoja, jotka rajataan viereisestä raitista matalalla pensasaidalla. Viljelypalsta-alueen yhteyteen sijoittuu vesipiste (palstojen kastelua varten) sekä bio- ja sekajätepisteet. Viljelypalstojen pohjoispuolella on kaupunkiviljelyn ja yhteisöllisyyden keskuspisteeksi suunniteltu ”kyläkaivo” -vesipiste sekä tammenlehden muotoinen katos. Puiston eteläosassa on pieni peli-kenttä. Pelikenttä aidataan noin 2 metriä korkealla aidalla.

Puiston hulevedet johdetaan painanteita pitkin puiston kaakkoisosassa sijaitsevaan matalaan hulevesialtaaseen.

Raittien pintamateriaaleina on kivituhka ja kiveys. Puiston keskeisin lounas-koillinen suuntainen raittiyhteys kivetään maatiilellä. Väylän alla kulkee hulevesi-, jätevesi- ja vesijohtolinjat, jotka ovat osaltaan rajoittaneet puiden istuttamista väylän varteen. Puiston itäpäädyssä kulkeva raitti kivetään yhtenäisyyden vuoksi samalla noppakivellä kuin liittyvät katualueet. Pelikentälle tulee tekonurmi.

Puistoalueelle sijoittuu 4 ympäröivien korttelialueiden pelastuspaikkaa.

Alueella säilyy nykyistä mäntyvaltaista puustoa viljelypalstojen pohjoispuolella sekä eteläisen kallioalueen yhteydessä.

Valaistus

Puiston valaistus muodostuu toiminnallisesta valaistuksesta sekä korostusvalaistuksesta. Puistokäytävät valaistaan energiatehokkailla LED-valaisimilla ja sen lisäksi puiston yksityiskohtia valaistaan korostusvalaisimilla. 

Vuorovaikutus

Taidemaalarinpuiston puistosuunnitelma on laadittu rakennusviraston katu- ja puisto-osaston toimeksiannosta. Puiston suunnittelu on tehty yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston, Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) ja Helsingin Energian kanssa.

Puistosuunnitelmaluonnos on ollut esillä rakennusviraston internetsivuilla 11.11.−24.11.2015 välisen ajan. Asukastilaisuutta ei pidetty.

Suunnitelmasta ei ole esitetty palautetta.

Kustannukset ja aikataulu

Taidemaalarinpuiston suunniteltu ja rakennettava pinta-ala on 7 903 m².

Puiston ympäristörakentamisen kustannukset ovat noin 880 000 euroa, 111 euroa/m² (alv 0 %).

Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 11 000 euroa, 1,40 euroa/m² (alv 0 %).

Puiston hoitoluokat ovat A2 (käyttöviheralue) sekä C1 (lähimetsä).

Puiston rakentamiseen on varauduttu katu- ja puisto-osaston vuosien 2017−2020 talousarvioehdotuksessa. Puiston rakentaminen ajoitetaan huomioiden tonttien sekä katujen rakentamisen aikataulut.

Hanke rahoitetaan talousarviotililtä 8 06 30 Projektialueiden puistot.

Esittelijä

osastopäällikkö

Silja Hyvärinen

Lisätiedot

Katriina Arrakoski-Mäkinen, projektipäällikkö, puhelin: 310 64382

katriina.arrakoski-makinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Suunnitelmaselostus nro VIO 5762/1

2

Suunnitelmapiirustus nro VIO 5762/1

3

Suunnitelmapiirustus nro VIO 5762/2

Muutoksenhaku

Hallintovalitus, katusuunnitelman tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksyminen

Otteet

Ote

 

Rakennusviraston arkisto

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1515

Elimäenkatu 5

+358 9 310 1661

0201256-6

FI0480001200058890

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

rakennusvirasto@hel.fi

http://www.hel.fi/hkr

+358 9 310 38674

 

FI02012566