3

Yleisten töiden lautakunnan lausunto Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelmasta

HEL 2013-005814 T 10 05 01

Päätösehdotus

Yleisten töiden lautakunta päättänee antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelmasta:

Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelma on tärkeä avaus ylijäämämassoista aiheutuvan ongelman ratkaisemiseksi. Se antaa selkeän kuvan ylijäämämaiden hallinnan kestämättömästä nykytilanteesta, esittää perustellut visiovaihtoehdot ja niiden toiminnallisen ja kustannusvertailun ongelman ratkaisemiseksi lyhyellä (vuoteen 2020) ja pitkällä (vuoteen 2050) aikavälillä visiovaihtoehdoista sekä tavoitteista. Tarkastelun tekeminen koko pääkaupunkiseutua koskevana on ollut välttämätöntä, vaikka ongelma onkin kärjistynein Helsingissä.

Kehittämisohjelman visiovaihtoehdot on pelkistetty neljäksi toimintamalliksi kaivu- ja ylijäämämassojen sijoitukselle. Muodostetut vaihtoehdot ovat yhden keinon ratkaisuja, jotka on laadittu vaihtoehtotarkastelua varten. Esimerkiksi nykytilanteessa Helsingin ylijäämämassojen sijoitus perustuu vaihtoehtojen 0 ja 1 yhdistelmään. Vaihtoehtoja on vertailtu keskenään toteutettavuuden, ympäristövaikutusten, yleisen hyväksyttävyyden, materiaalitehokkuuden ja kustannusvaikutusten perusteella.

-        Vaihtoehto 0: sijoitusta ei koordinoida kokonaisvaltaisesti, sijoitus määräytyy markkinaehtoisesti sijoituspaikkatarjonnan mukaan

-        Vaihtoehto 1: hyötykäyttöaste on 100 %

-        Vaihtoehto 2: täyttö louhoksiin

-        Vaihtoehto 3: meritäyttö.

Kaivu- ja ylijäämämassojen sijoitus markkinaehtoisen sijoituspaikkatarjonnan mukaan (vaihtoehto 0) on käypä ratkaisu edellyttäen, että tarjonta lähiseudulla on kysyntään nähden riittävä. Vaikka tarjonnassa onkin nähtävissä kasvua, se ei ole riittävää ainakaan lyhyellä aikavälillä. Näin ollen toimintamalli johtaisi entistä suurempiin kustannuksiin sekä korkeiden vastaanottomaksujen että pitkien kuljetusetäisyyksien kannalta. Vaihtoehto ei myöskään tue kaivumaiden aktiivista hyödyntämistä eikä luo edellytyksiä koordinoida sijoitustoimintaa kokonaisvaltaisesti. Vaihtoehdon vertailukustannukset ovat 195 miljoonaa euroa/vuosi.

Kaivu- ja ylijäämämassojen hyötykäyttö 100 %:sti on (vaihtoehto 2) teknisesti mahdollista, mutta kustannuksiltaan kohtuutonta. Lisäksi vakiintuneet stabilointiratkaisut kalkkia ja sementtiä käyttäen ovat ekologisesti luontoa kuormittavia ratkaisuja (hiilidioksidipäästöt). Stabiloinnista teollisuuden sivutuotteilla saattaa aiheutua vaikeasti hallittavia ongelmia stabiloitujen alueiden maankäytön myöhemmälle kehittämiselle. Toisaalta suuri hyötykäyttö vähentää uuden kiviaineksen ottotarvetta. Hyötykäytön lisääminen tarjoaa suuria mahdollisuuksia etenkin käsittelyteknologian kehittyessä, ja on siten varteenotettava etenemispolku. Vaihtoehdon vertailukustannukset ovat 155 miljoonaa  euroa/vuosi.

Täyttö louhoksiin (vaihtoehto 2) on sukua vaihtoehdolle 0, jossa tarjoutuvat sijoituspaikat ovat tyypillisesti vanhoja, kiviaineksen oton osalta loppuunsaatettuja kalliolouhoksia. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin lähtökohtana kallioperän laaja-alainen syvälouhinta kaivu- ja ylijäämämassojen sijoittamiseksi. Toimintamalli edellyttää huomattavan suurta ennakkolouhintaa ja louhittavan kiviaineksen samanaikaista hyötykäyttöä louhetäyttöinä tai murskattuna materiaalina muussa rakentamisessa. Onnistuneesti järjestettynä se luo edellytykset ylijäämämassojen ja kiviaineksen kuljetusten ketjuttamiselle, jolla on saavutettavissa merkittäviä säästöjä kuljetuskustannuksissa. Täytettyä aluetta voidaan myöhemmin hyödyntää muuhun paikalle soveltuvaan maankäyttöön. Vaihtoehdon vertailukustannukset ovat 170 miljoonaa euroa/vuosi.

Meritäyttö kaivu- ja ylijäämämassoilla (vaihtoehto 3) on ollut historiallisesti vakiintunut toimintatapa Helsingissä ja sitä tehdään tälläkin hetkellä huomattavasti satamakäytöstä vapautuneilla projektialueilla. Meritäytöt asutukseen liittyvillä tai luonnonmukaisilla rannoilla ovat sen sijaan ongelmallisia niiden yleisen hyväksyttävyyden kannata ja saattavat tulla kysymykseen vain paikallisesti. Menettelyä tulee kuitenkin arvioida ennakkoluulottomasti kaikissa mahdollisissa kohteissa. Vaihtoehdon nettovertailukustannukset ovat 140 miljoonaa euroa/vuosi.

Lautakunta toteaa esitettyjen vaihtoehtojen kuvaavan kaivu- ja ylijäämämassojen hyödyntämisen ja loppusijoituksen mahdollisuudet kattavasti. Tehty vertailu ei osoita yhtään ylivertaista ratkaisua, mutta antaa tarvittavan perustan kaivu- ja ylijäämämassojen hyödyntämistä ja loppusijoitusta koskevien tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittelemiselle.

Kaivumaiden määrän vähentäminen on keskeinen tavoite, johon tulee pyrkiä johdonmukaisesti ja tavoitteellisesti sekä kaavoituksessa että rakennushankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa toiminnan kaikilla tasoilla. Tavoitteeseen pääsemistä tukee toiminnan tuloksellisuuden mittaaminen. Esimerkiksi rakennusviraston toimintaa on ohjannut tehokkaasti ylijäämämassojen puolittamista koskeva sitova talousarviotavoite.

Keskeinen osa määrän vähentämistä on kaivumaiden hyötykäyttö rakennusmateriaalina sellaisenaan tai jatkojalostettuna. Kaupungin omien rakennuskohteiden osalta menettely toimii jo kohtuullisen hyvin. Yksityisistä rakennuskohteista kertyvien massojen osalta markkinaehtoinen maapörssipalvelu on parantanut selkeästi tilannetta. Hyvälaatuisten massojen uudelleenkäyttö on vakiintunut käytäntö. Huonolaatuisten massojen käyttöä edistää uusien käsittelytekniikoiden käyttöönotto, jota tulee tukea aktiivisesti. Toimintaan tulee liittää myös purkumateriaalien, kuten asfaltin ja betonin uusiokäyttö, mikä tuottaa merkittäviä kustannussäästöjä ja vähentää ympäristöhaittoja.

Kaivu- ja ylijäämämassojen täysimääräisen hyötykäytön aikaansaaminen on pitkäkestoinen prosessi, ja vaatii vuosia ennen kuin se toimii täysipainoisesti. Lisäksi osa kaivumassoista on niin huonolaatuista, ettei sen hyödyntämiselle ole realistisia edellytyksiä. Tämän vuoksi on jatkossakin luotava riittävä kapasiteetti massojen loppusijoitukseen pääkaupunkiseudulla. Uusien sijoituspaikkojen avaaminen Helsingin alueelle on käytännössä mahdotonta lukuun ottamatta Östersundomin aluetta. Paikat tuleekin osoittaa eri puolille pääkaupunkiseutua yhteistyössä sekä kuntien että erityisesti myös alueen kiviainesteollisuuden kanssa siten, etteivät kuljetusetäisyydet kasva kohtuuttomiksi. Ylijäämämassojen vastaanotto tulee materiaali- ja palveluhankinnoissa yhdistää osaksi kiviaineksen tuotantoa ja uusiomateriaalien jalostusta siten, että materiaalien kuljetukset voidaan ketjuttaa ja minimoidaan tarpeeton tyhjien kuorma-autojen ajaminen ristiin rastiin pääkaupunkiseutua.

Lautakunta toteaa, että kehittämisohjelmaan sisältyvät toimenpide-ehdotukset ovat perusteltuja ja niiden voimakas edistäminen on välttämätöntä. Erityisesti toiminnan kaupunkitason organisointi tulee vakiinnuttaa ja koordinointia voimistaa. Rakennusviraston resursseja toimintaan tulee vahvistaa ehdotuksen mukaisesti viipymättä.

Massataloustarkastelut tulee tehdä systemaattisesti ja yhdenmukaisesti alueiden ja hankkeiden eri suunnitteluvaiheissa siten, että niiden yhteensovittaminen massatalouden kokonaisohjausta varten mahdollistuu. Menettelystä on jo hyviä kokemuksia.

Kaivumaiden välivarastointi- ja käsittelypaikkojen osoittaminen pysyväiskäyttöön kaupungin alueelta on vaikeaa, ja tulee selvittää käynnissä olevan yleiskaavatyön yhteydessä. Jopa väliaikaiset järjestelyt esimerkiksi Tattarisuolla ja Kivikossa ovat kohdanneet voimakasta vastustusta. Käytännössä niiden sijoittaminen onkin mahdollista ainoastaan väliaikaisjärjestelyinä suurissa rakennuskohteissa. Kaivu- ja ylijäämämassojen hyötykäytön järjestämisessä onkin panostettava erityisesti materiaalivirtojen reaaliaikaiseen ohjaukseen ja paikalliseen käsittelyyn rakennuskohteissa. Pysyvät välivarasto- ja käsittelypaikat joudutaan perustamaan varsinaisten loppusijoituspaikkojen yhteyteen.

Ylijäämämaiden loppusijoituspaikkojen järjestäminen tulee tehdä seudullisena yhteistyönä kuntien ja alan teollisuuden kanssa. Tavoitteena tulee olla kiviaineksen hankinnan, purkumateriaalien uusiokäytön ja ylijäämämassojen sijoituksen mahdollisimman kattava integrointi. Palvelujen tuotanto tulee hankkia pääsääntöisesti ulkoisilta markkinoilta. Kaupunki, mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä pääkaupunkiseudun muiden kuntien kanssa, vastaa palvelun järjestämisestä (sisällön määrittely, kilpailuttaminen, palvelutuotannon ohjaus ja valvonta).

Esittelijä

Hallintokeskus on pyytänyt yleisten töiden lautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle Kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelmasta 30.9.2013 mennessä.

Rakentamisen yhteydessä Helsingissä irrotettavan maa- ja kiviaineksen sijoitus on tullut ongelmalliseksi sijoituspaikkojen puuttumisen vuoksi sekä kaupungin toimesta tehtävälle että yksityiselle rakennustoiminnalle. Tilanne kärjistyi Vantaan Pitkäsuon vastaanottopaikan sulkeuduttua Helsingistä tuotavilta ylijäämämassoilta vuoden 2011 alussa. Yksityisille vastaanottopaikoille ajettujen massojen kokonaiskustannukset ovatkin keskimäärin nelinkertaistuneet vuoden 2010 tasosta vastaanottomaksujen ja kuljetuskustannusten kasvun seurauksena.

Helsingissä rakentamisen yhteydessä muodostuvien ylijäämämaiden hallinta on ajautunut haastavaan tilanteeseen. Tällä hetkellä heikkolaatuisille ylijäämämaille, joiden hyötykäyttö ei ole mahdollista, ei ole osoittaa vastaanottopaikkaa. Kaivumaita joudutaan toimittamaan useisiin etäisiin ja kapasiteetiltaan pieniin vastaanottopaikkoihin, joiden vastaanottomaksut ovat keskimäärin nelinkertaistuneet vuoden 2010 tasosta.

Kaupungin alueella muodostuvien maa- ja kiviainesten hyötykäyttöön ja loppusijoittamiseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi laaditaan pitkän tähtäimen tavoiteohjelma siitä, miten kaupungin alueella muodostuvat kaivumaat käsitellään. Ohjelman laadinnasta vastaa kaupunginjohtajan asettama maankäytön muutosalueiden maamassoja koordinoiva työryhmä eli massatyöryhmä. Rakennusviraston edustajana työryhmässä on projektinjohtaja Mikko Suominen. Työryhmän laatima Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelma valmistui huhtikuussa 2013.

Rakennustyömaiden ylijäämämassat ovat rakennustöiden vuoksi poistettavia pilaantumattomia maita, joita ei voi sijoittaa muualle rakennuspaikalle tai sen lähialueelle. Noin kaksi kolmannesta näistä massoista ovat routivaa silttiä ja savea ja yksi kolmannes kitkamaita. Helsingissä syntyy vuosittain noin 600 000 m³ kaivumassoja, joista Helsingin kaupungin työmailta (kadut, puistot ja yleiset rakennukset) tulee noin puolet.

Vuoteen 1997 asti Helsinki sijoitti kaivumassansa pääosin oman hallintoalueensa rantatäyttöihin ja täyttömäkiin. Tämän jälkeen kaupunki on tehnyt selvityksiä uusien täyttöalueiden osoittamiseksi, mutta ne eivät ole johtaneet positiiviseen lopputulokseen. Viimeksi kaupunki luopui Malminkartanon täyttömäen laajennuksesta, vaikka hanke jo oli suunniteltu pitkälle ja sen YVA-tarkastelu oli tehty. Vaihtoehtojen puuttuessa Helsinki solmi Vantaan kaupungin kanssa sopimuksen, joka vuoden 2011 alkuun asti mahdollisti yhteensä noin 5 500 000 m³:n kaivumassojen sijoittamisen Vantaan Pitkäsuolle. Vantaa irtisanoi täyttymässä olevan sijoituspaikan sopimuksen omien tarpeidensa vuoksi.

Rakennusvirastolla on ollut vuodesta 2012 alkaen käytössä tulospalkkiotavoitteena ylijäämämaiden määrän puolittaminen vuoden 2010 tasosta. Tavoite saavutettiin vuonna 2012 ja saavutettaneen myös 2013 ylijäämämaiden hyötykäyttöä lisäämällä. Osa kaivumassoista on kuitenkin jouduttu kuljettamaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Yksityisten hankkeiden kaivumassoille Helsingillä ei ole ollut osoittaa vastaanottopaikkaa ja omienkin hankkeiden kaivumassojen sijoittamisen mahdollisuudet ovat nopeasti heikkenemässä muun muassa Jätkäsaaren ja Kalasataman välivarastokenttien pienentyessä rakentamisen edistymisen myötä. Nykytilanne on niin ekologisesti kuin taloudellisesti huono. Maamassojen turha kuljettaminen pääkaupunkiseudun läpi heikentää niiden aiheuttamien päästöjen muodossa taajaman asukkaiden elinoloja.

Massatyöryhmän valmistelema kehittämisohjelma vaihtoehtotarkasteluineen ja tavoitteineen antaa hyvän pohjan sitovan virastokohtaisen toimenpideohjelman ripeään laatimiseen. Erityistä painoa on syytä antaa kaivumassojen määrää vähentäville toimenpiteille sekä vastaanottopaikkojen varmistamiselle.

Esittelijä

osastopäällikkö

Osmo Torvinen

Lisätiedot

Mikko Suominen, projektinjohtaja, puhelin: 310 39232

mikko.suominen(a)hel.fi

Liitteet

Otteet

.