Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

34/2012

1 (1)

Yleisten töiden lautakunta

Ka/1

16.10.2012

§ 461

Yleisten töiden lautakunnan lausunto Tuomo Valokaisen ym. valtuustoaloitteesta koskien koirapuiston saamista Hermannin Rantatielle

HEL 2012-011869 T 00 00 03

Päätös

Yleisten töiden lautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Yleisten töiden lautakunta linjasi vuonna 2001 rakennusviraston koirapalveluiden periaatteet. Periaatelinjauksessa todetaan, että nykyinen koira-aitausverkosto on tyydyttävä, ja aitausten saavutettavuus on hyvä. Uusia koira-aitauksia rakennetaan harkiten painottaen uusia asuinalueita. Uusien aitausten rakentaminen on perusteltua, jos tiheästi asutulla alueella ei ole aitausta alle kolmen kilometrin päässä tai jos alueella ei ole muita koiranulkoilutukseen soveltuvia viheralueita. Hermannin alueella ei ole omaa koira-aitausta, mutta alle kahden kilometrin säteellä Hermannista on tällä hetkellä viisi koira-aitausta.

Rakennusvirasto on selvittänyt alueen koira-aitausten tarvetta. Toukolan rantapuiston eteläosa Kyläsaaren tuntumassa on sopivin uudeksi koira-aitauksen paikaksi, sillä se palvelee sekä Hermannin että Arabianrannan asuinalueita. Rantapuistossa on riittävästi tilaa laajalle aitaukselle, johon mahtuvat erilliset ulkoilutusalueet isoille ja pienille koirille sekä koirien uintipaikka. Koira-aitaus on tarkoituksenmukaisinta rakentaa alueen muun puistorakentamisen yhteydessä. Toukolan rantapuiston suunnittelu ja rakentaminen etenee asuinalueen asuntorakentamisen tahdissa. 

Yleisten töiden lautakunta puoltaa valtuustoaloitteen hyväksymistä edellä esitetyin huomautuksin.

Esittelijä

kaupunginarkkitehti

Jukka Kauto

Lisätiedot

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38440

petri.arponen(a)hel.fi

Liitteet

1

Tuomo Valokaisen valtuustoaloite Kvsto 29.8.2012 asia 32

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Kaupunginhallitus

Arkkitehtuuriosasto

Esitysteksti

Katu- ja puisto-osasto

Esitysteksti

Päätösehdotus

Yleisten töiden lautakunta päättänee antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginvaltuutettu Tuomo Valokainen ja kolme muuta valtuutettua esittävät valtuustoaloitteessaan koira-aitauksen toteuttamista Hermannin Rantatien varrella olevan Nylanderin puiston tuntumaan.  Aloitteen tekijät toteavat, että Hermannin alueella ei ole ainuttakaan koira-aitausta. Hermanni on kasvava asuinalue. Monella asukkaalla on lemmikkinään koira, joten Hermanniin tarvittaisiin oma koira-aitaus.

Kaupunginhallitus on pyytänyt yleisten töiden lautakunnan lausunnon 26.10.2012 mennessä.

Yleisten töiden lautakunnan vuonna 2001 hyväksymän linjauksen mukaan uusia koira-aitauksia voidaan rakentaa pääsääntöisesti uusille asuinalueille. Muilla alueilla koira-aitauspalvelun kattavuutta tarkastellaan kaupunginosittain laadittavien aluesuunnitelmien yhteydessä. Koira-aitausten tulisi mahdollisten meluhaittojen vuoksi sijaita mahdollisimman kaukana lähimmistä asuintaloista.

Koirapalvelulinjausten mukaan uusien aitausten rakentaminen on perusteltua, jos tiheästi asutulla alueella ei ole aitausta alle kolmen kilometrin päässä tai jos alueella ei ole muita koiranulkoilutukseen soveltuvia viheralueita.

Hermannin alueen läheisyydessä on useita koira-aitauksia. Aloitteessa ehdotetusta, Nylanderin puistoon toivotusta, uudesta koira-aitauksesta olisi noin 500 metriä lähimpään nykyiseen koira-aitaukseen. Lisäksi alle kahden kilometrin säteellä on neljä koira-aitausta. 

Rakennusviraston suunnitelmissa on perustaa uusi koira-aitaus Vanhankaupunginkosken itäpuolelle Pornaistenniemeen. Se sijoittuu kevyen liikenteen sillan läheisyyteen. Ajatuksena on, että aitaus tulee palvelemaan hyvin myös Arabianrannan puoleisia koiria. Pornaistenniemen koira-aitauksen perustaminen odottaa tällä hetkellä asemakaavan valmistumista. 

Rakennusvirasto seuraa jatkuvasti koira-aitausverkoston toimivuutta ja ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon kaikki aiheeseen liittyvät toivomukset. Koirapalveluiden järjestämisen yleisperiaatteet toimivat pääsääntöisesti hyvin. Ne tarkistetaan lähiaikoina osana rakennusviraston tuote- ja palvelulinjausten päivitys- ja kokoamistyötä.

Esittelijä

kaupunginarkkitehti

Jukka Kauto

Lisätiedot

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38440

petri.arponen(a)hel.fi

Liitteet

1

Tuomo Valokaisen valtuustoaloite Kvsto 29.8.2012 asia 32

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Kaupunginhallitus

Arkkitehtuuriosasto

Esitysteksti

Katu- ja puisto-osasto

Esitysteksti

.

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1530, (Kasarmikatu 21)

Kasarmikatu 21

+358 9 310 1661

0201256-6

FI0480001200058809

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 13

Faksi

Alv.nro

rakennusvirasto@hel.fi

http://www.hel.fi/hkr

+358 9 310 38655

FI02012566