116 §
OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSESTA
Terke 2011-194
Esityslistan asia TJA/12
TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä
mainitun henkilön oikaisuvaatimuksen kehittämisjohtajan päätöksestä
2.3.2011, 49 §, vahingonkorvausta koskevassa asiassa.
Perustelut:
Jo maksettua asiakasmaksua koskeva vaatimus on tulkittu
vahingonkorvausvaatimukseksi.
Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen
korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään
työssä aiheuttaa.
Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai
esinevahingolla on oltava syy-yhteys.
Kansanterveyslain 3 luvun 14 §:n 11 kohdan mukaan
kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee huolehtia siitä,
että kunnan asukas tai terveyskeskuksen potilas saa terveydentilaansa
koskevan todistuksen tai lausunnon silloin, kun sen tarve perustuu
lakiin taikka asukkaan tai potilaan hoidon, toimeentulon, opiskelun tai
muun vastaavan syyn kannalta välttämättömään perusteeseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 23
§:n mukaan lääkärin ja hammaslääkärin todistuksesta ja lausunnosta
voidaan periä todistuksen ja lausunnon laadusta riippuen enintään
33,80 euroa.
Maksua ei saa periä kansanterveystyössä hoitoon liittyvästä
todistuksesta tai lausunnosta eikä koulu- tai opiskeluterveydenhuollon
yhteydessä kerättyihin tietoihin perustuvasta terveystodistuksesta.
Potilas vetoaa vaatimuksessaan eduskunnan oikeusasiamiehen
päätökseen 16.8.2010, dnro 1739/4/09, jossa kantelija arvosteli
oikeusasiamiehelle lähettämässään kirjeessään Helsingin
terveyskeskuksen menettelyä maksun perimisessä
lääkärinlausunnosta, jota hän oli pyytänyt Kansaneläkelaitoksen
kuntoutusta varten. Terveyskeskuksen pysyväisohjeeseen
”Akuuttihoidon potilasmaksujen perintäohje” on ko. päätöksen
mukaisena toimenpiteenä kohtaan 2.6. tehty B-lääkärilausunnon
maksuttomuutta koskeva tarkennus.
Terveyskeskuksen nykyisen pysyväisohjeen mukaan lääkärintodis-
tuksen ja - lausunnon katsotaan liittyvän potilaan hoitoon, kun se on
annettu terveyskeskuksessa tutkittavana tai hoidettavana oleva-lle:
a) työnantajalta haettavaa sairauslomaa varten (vaikka sen perusteella
voisi hakea myös KELA:n päivärahaa, yleensä A –todistus, B -
lausuntokin voi olla tällä perusteella maksuton, lausunnon tarkoitus
on merkittävä lomakkeelle)
b) toiseen sairaanhoitolaitokseen pääsemistä varten (lähete).
c) sairauden hoidon vuoksi tarpeellisen hoidon suorittamista var-
ten.
Lain tarkoittamia maksullisia todistuksia eivät lisäksi ole:
§ joukkorokotuksen yhteydessä annettava to-distus
§ vanhemmille lapsen sairaudesta annettava kohdan a) mukainen
suppea todistus
§ neuvola- ja kouluterveydenhuoltotoimintaan liittyvä todis-tus
§ potilaan kuljetuksesta tai saattajan tarpeesta sairausvakuutuksen
korvauksen hakemista varten annettu todistus
Terveydenhuollon ammattihenkilön antamaa lääketieteellisesti
perusteltua kuntoutusta varten kirjoitettu B-lausunto on maksuton
kaikille.
Kivikon terveysasemalta saadun lausunnon mukaan potilaalle oli
kirjoitettu hänen pyynnöstään B-lausunto 3.3.2010 ilmaisen matkakortin
anomista varten.
Lausunnon mukaan seuraavan kerran saman asian vuoksi potilas oli
yhteydessä kesällä 2010, jolloin hän pyysi täydentämään B-lausuntoa
oltuaan fysiatrin vastaanotolla. Lääkäri kirjoitti B-lausunnon 4.8.2010.
Potilas oli yhteydessä Kivikon apulaisylilääkärin sijaisena toimineeseen
lääkäriin, jolta hän pyysi uutta B-lausuntoa vielä samaan asiaan liittyen.
Maksu on 4.8.2010 kirjoitetun todistuksen osalta poistettu ja lisäksi
Kivikon apulaisylilääkärin sijaisena toimineen lääkäriin kirjoittamasta
lausunnosta ei peritty maksua.
B-lausunnosta on 5.3.2010 peritty sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakasmaksuista annetun lain 23 §:n mukainen asianmukainen
todistusmaksu, joten laskun korvaamiselle ei ole vahingonkorvauslain
mukaisia perusteita.
Todettakoon tässä yhteydessä kuitenkin, että SATA-komitean
ehdotusten pohjalta hallitus on iltakoulussa linjannut, että sosiaali- ja
terveydenhuollon asiakasmaksusäännöksiä ja maksupolitiikkaa
kehitetään vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus korjata
maksujärjestelmän ilmeisimmät puutteet vuonna 2013 voimaan tulevilla
muutoksilla. Maksujärjestelmän kokonaisuusuudistus kokoamalla kaikki
maksusäännökset lakiin on tarkoitus toteuttaa vuosina 2014–2015.
Viimeistään näiden uudistusten yhteydessä tullaan uudistamaan
maksuttomien ja maksullisten lääkärintodistusten rajanvedon
selkeyttäminen. Jos maksusäännöksiä on tarpeen muuttaa jo ennen
edellä mainittuja SATA-komitean ehdotuksiin perustuvia uudistuksia,
ministeriö pyrkii selvittämään mahdollisuudet selkeyttää
lääkärintodistusten maksullisuutta koskevia säännöksiä näiden muiden
muutosten yhteydessä.
Pöytäkirjanote asianomaiselle kunnallisvalitusosoituksin,
terveysasemille, Kivikon terveysasemalle sekä Talpan
maksuliikenteelle.
Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee hylätä potilaan
oikaisuvaatimuksen kehittämisjohtajan päätöksestä 2.3.2011, 49 §,
vahingonkorvausta koskevassa asiassa.
Perustelut:
Jo maksettua asiakasmaksua koskeva vaatimus on tulkittu
vahingonkorvausvaatimukseksi.
Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen
korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään
työssä aiheuttaa.
Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai
esinevahingolla on oltava syy-yhteys.
Kansanterveyslain 3 luvun 14 §:n 11 kohdan mukaan
kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee huolehtia siitä,
että kunnan asukas tai terveyskeskuksen potilas saa terveydentilaansa
koskevan todistuksen tai lausunnon silloin, kun sen tarve perustuu
lakiin taikka asukkaan tai potilaan hoidon, toimeentulon, opiskelun tai
muun vastaavan syyn kannalta välttämättömään perusteeseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 23
§:n mukaan lääkärin ja hammaslääkärin todistuksesta ja lausunnosta
voidaan periä todistuksen ja lausunnon laadusta riippuen enintään
33,80 euroa.
Maksua ei saa periä kansanterveystyössä hoitoon liittyvästä
todistuksesta tai lausunnosta eikä koulu- tai opiskeluterveydenhuollon
yhteydessä kerättyihin tietoihin perustuvasta terveystodistuksesta.
Potilas vetoaa vaatimuksessaan eduskunnan oikeusasiamiehen
päätökseen 16.8.2010, dnro 1739/4/09, jossa kantelija arvosteli
oikeusasiamiehelle lähettämässään kirjeessään Helsingin
terveyskeskuksen menettelyä maksun perimisessä
lääkärinlausunnosta, jota hän oli pyytänyt Kansaneläkelaitoksen
kuntoutusta varten. Terveyskeskuksen pysyväisohjeeseen
”Akuuttihoidon potilasmaksujen perintäohje” on ko. päätöksen
mukaisena toimenpiteenä kohtaan 2.6. tehty B-lääkärilausunnon
maksuttomuutta koskeva tarkennus.
Terveyskeskuksen nykyisen pysyväisohjeen mukaan lääkärintodis-
tuksen ja - lausunnon katsotaan liittyvän potilaan hoitoon, kun se on
annettu terveyskeskuksessa tutkittavana tai hoidettavana oleva-lle:
d) työnantajalta haettavaa sairauslomaa varten (vaikka sen perusteella
voisi hakea myös KELA:n päivärahaa, yleensä A –todistus, B -
lausuntokin voi olla tällä perusteella maksuton, lausunnon tarkoitus
on merkittävä lomakkeelle)
e) toiseen sairaanhoitolaitokseen pääsemistä varten (lähete).
f) sairauden hoidon vuoksi tarpeellisen hoidon suorittamista var-
ten.
Lain tarkoittamia maksullisia todistuksia eivät lisäksi ole:
§ joukkorokotuksen yhteydessä annettava to-distus
§ vanhemmille lapsen sairaudesta annettava kohdan a) mukainen
suppea todistus
§ neuvola- ja kouluterveydenhuoltotoimintaan liittyvä todis-tus
§ potilaan kuljetuksesta tai saattajan tarpeesta sairausvakuutuksen
korvauksen hakemista varten annettu todistus
Terveydenhuollon ammattihenkilön antamaa lääketieteellisesti
perusteltua kuntoutusta varten kirjoitettu B-lausunto on maksuton
kaikille.
Kivikon terveysasemalta saadun lausunnon mukaan potilaalle oli
kirjoitettu hänen pyynnöstään B-lausunto 3.3.2010 ilmaisen matkakortin
anomista varten.
Lausunnon mukaan seuraavan kerran saman asian vuoksi potilas oli
yhteydessä kesällä 2010, jolloin hän pyysi täydentämään B-lausuntoa
oltuaan fysiatrin vastaanotolla. Lääkäri kirjoitti B-lausunnon 4.8.2010.
Potilas oli yhteydessä Kivikon apulaisylilääkärin sijaisena toimineeseen
lääkäriin, jolta hän pyysi uutta B-lausuntoa vielä samaan asiaan liittyen.
Maksu on 4.8.2010 kirjoitetun todistuksen osalta poistettu ja lisäksi
Kivikon apulaisylilääkärin sijaisena toimineen lääkäriin kirjoittamasta
lausunnosta ei peritty maksua.
B-lausunnosta on 5.3.2010 peritty sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakasmaksuista annetun lain 23 §:n mukainen asianmukainen
todistusmaksu, joten laskun korvaamiselle ei ole vahingonkorvauslain
mukaisia perusteita.
Todettakoon tässä yhteydessä kuitenkin, että SATA-komitean
ehdotusten pohjalta hallitus on iltakoulussa linjannut, että sosiaali- ja
terveydenhuollon asiakasmaksusäännöksiä ja maksupolitiikkaa
kehitetään vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus korjata
maksujärjestelmän ilmeisimmät puutteet vuonna 2013 voimaan tulevilla
muutoksilla. Maksujärjestelmän kokonaisuusuudistus kokoamalla kaikki
maksusäännökset lakiin on tarkoitus toteuttaa vuosina 2014–2015.
Viimeistään näiden uudistusten yhteydessä tullaan uudistamaan
maksuttomien ja maksullisten lääkärintodistusten rajanvedon
selkeyttäminen. Jos maksusäännöksiä on tarpeen muuttaa jo ennen
edellä mainittuja SATA-komitean ehdotuksiin perustuvia uudistuksia,
ministeriö pyrkii selvittämään mahdollisuudet selkeyttää
lääkärintodistusten maksullisuutta koskevia säännöksiä näiden muiden
muutosten yhteydessä.
Esittelijä Asian päätöshistoria ilmenee esityslistan tämän asian
liitteenä numero 2 olevasta kehittämisjohtajan päätöksestä 2.3.2011,
49 §.
Kehittämisjohtaja päätti, että potilaan vaatimus saada Kivikon
terveysasemalla 5.3.2010 kirjoitettu B-lausunto korvatuksi ei anna
aihetta toimenpiteisiin.
Potilas haki kehittämisjohtajan päätökseen oikaisua 14.3.2011
kaupungin kirjaamoon saapuneella oikaisuvaatimuksella, joka on
esityslistan tämän asian liitteenä numero 3.
Toimitusjohtajan kannanotot
Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa 14.3.2011.
Toimitusjohtaja katsoo, että kehittämisjohtajan päätöksen sekä edellä
esitettyjen perustelujen nojalla oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Lisätiedot:
Komulainen Joni, hallintolakimies, puhelin 310 69068
|
LIITE
|
Salassa pidettävä liite JulkL 24.1 § 25 kohta
|