Helsingin kaupunki | Esityslista | 10/2012 | 1 (1) |
Terveyslautakunta |
|
| |
|
| Tja/13 | |
| 29.5.2012 |
| |
|
|
| |
13
Terveyslautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta sisäisen valvonnan ja palvelujen toteutumisesta
Pöydälle 22.05.2012
HEL 2012-004332 T 00 00 03
Päätösehdotus
Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta kaupunginhallitukselle seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
"Terveyskeskuksen johdon vastuulla on huolehtia, että terveyskeskuksessa on sen talouden ja toiminnan laajuuteen ja sisältöön nähden toimiva sisäinen valvonta. Terveyskeskuksen sisäinen valvonta on järjestetty kaupungin ohjeiden mukaisesti. Terveyskeskuksessa sisäinen valvonta on osa toiminnan ohjausjärjestelmää.
Terveyskeskuksessa toimii palvelujen valvonnan jatkuva itsearviointiprosessi, jolla on jo pitkät perinteet. Terveyskeskus toteuttaa palvelujen laadun valvontaa jatkuvasti vuosittain mm. laatumittausten, työhyvinvointikyselyjen ja johdon katselmusten avulla. Terveyskeskuksen johtoryhmä päättää vuosittain, mihin seuranta kohdistetaan ja mitä seurantatietoa kootaan. Laatumittausten lisäksi terveyskeskuksessa kerätään paljon eri tyyppistä palvelujen määrään, kustannuksiin ja kohdentumiseen liittyvää tietoa.
Palvelujen hankinnoissa pyritään aina kiinnittämään huomiota laatuun. Sopimuksilla on vastuuhenkilö, jonka tehtäviin kuuluu palvelun laatuun liittyvien asioiden seuranta ja reagointi tarvittaessa, mikäli siihen ilmenee aihetta.
Varsinaisen mitattavan omavalvonnan ohella terveyskeskus kerää palautetta annetuista palveluista säännöllisillä asiakas- ja väestökyselyillä. Lisäksi terveyskeskus kerää myös ns. spontaania palautetta.
Terveyskeskuksen vuoden 2013 talousarvioesitys on laadittu kaupunginhallituksen hyväksymän talousarvion laatimisohjeiden mukaiseen raamiin. Terveyskeskuksen vuoden 2013 talousarvioraami ei mahdollista toimintojen lisäresursointia eikä terveyskeskuksen vuoden 2013 talousarvioesityksessä ole varausta aloitteessa esitettyyn sisäisen valvonnan lisäresursointiin.
Esittelijä
Valtuutettu Lilli Autti on tehnyt seuraavan talousarvioaloitteen:
"Kaupunki järjestää kuntalaisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä omana toimintana että ostopalveluina. Toiminnan ja palveluiden kehittäminen, laadun ja kustannusten seuranta vaatii myös aktiivista omavalvontaa. Varsinkin niiden palveluiden osalta, jotka kohdistuvat erityisesti heikoimpien ja haavoittuvampien henkilöryhmien kuten vanhusten, kehitysvammaisten, vammaisten, mielenterveyskuntoutujien ja päihteidenkäyttäjien hoidon- ja hoivan järjestämiseen, tulee virastojen sisäistä omavalvontaa kehittää.
Sopimuskausien aikana tulisikin aiempaa säännöllisemmin valvoa, täyttyvätkö annetut palvelulupaukset ja henkilöstömitoitukset vuoden aikana ja saavatko näihin palveluihin ohjatut ja sijoitetut henkilöt heille tarpeellisia ja luvattuja palveluja riittävästi. Useimmissa palveluissa niiden saajalle tulee tehdä yksityiskohtainen hoito- ja palvelusuunnitelma, joiden toteutumista tulisi valvoa tehokkaasti vuoden aikana myös konkreettisten valvontakäyntien avulla.
Usein toiminnan puutteisiin kiinnitetään huomiota vasta siinä vaiheessa, kun palveluja saava henkilö tai hänen omaisensa tekevät asiasta kantelun ulkopuoliselle laillisuusvalvojalle, vaikka kunnalla on velvollisuus itse valvoa palvelujensa toteutumista. Sosiaalivirastossa eri vastuualueiden työntekijöiden on oman työnsä ohella myös valvottava asiakkaidensa saaman palvelun toteutumista ja reagoitava esille tuleviin epäkohtiin. Riittävä valvonnan mahdollisuus ja intensiivisyys vaihtelee kuitenkin työtilanteen mukaan.
Edellä esitetyn perusteella esitän, että vuoden 2013 talousarvioon vartaan riittävä määräraha, jonka turvin uudessa sosiaali- ja terveysvirastossa voidaan kehittää sisäistä valvontaa ja varmistaa palvelujen toteutuminen luvatussa muodossa ja tarvittaessa palkattava henkilökuntaa konkreettisen omavalvonnan suorittamiseen esim. turvaamalla säännölliset tarkastuskäynnit palveluja tarjoaviin yksiköihin."
Terveysvaikutusten arviointi
Esitetyllä päätösvaihtoehdolla ei ole kielteisiä terveysvaikutuksia."
Aloitteesta on pyydetty kaupunginhallitukselle lausunto 25.5.2012 mennessä terveyslautakunnalta ja sosiaalilautakunnalta.
Esittelijä
toimitusjohtaja
Matti Toivola
Lisätiedot
Jussi Lind, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 42246
jussi.lind(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
|
|
|
|
|
|
| Faksi |
| Alv.nro |
|
|
|
|
|
|
| |||