Helsingin kaupunki

Esityslista

10/2012

1 (1)

Terveyslautakunta

 

 

 

 

Tja/32

 

29.05.2012

 

 

 

 

 

 

32

Terveyslautakunnan lausunto aloitteesta oikeuspsykiatristen potilaiden hoitamisesta Kellokosken sairaalassa

HEL 2012-005204 T 00 00 03

Päätösehdotus

Terveyslautakunta päättänee antaa asiasta seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon.

"Suomessa tuomioistuin määrää rikoksesta syytetyn tai epäillyn mielentilatutkimukseen ja päättää syyntakeisuudesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) oikeuspsykiatristen asioiden lautakunta päättää mielentilatutkimuksen suorituspaikasta, lausuu rikoksesta syytetyn mielentilasta, päättää sairaalasta poistamisesta mielentilatutkimuksen jälkeen, päättää rikoksesta syytetyn hoidosta mielentilatutkimuksen jälkeen, päättää mielentilansa vuoksi rangaistukseen tuomitsematta jätetyn hoidosta ja päättää myös hoitopaikasta.

Määrätessään henkilön tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon oikeuspsykiatristen asioiden lautakunta päättää myös ensimmäisestä hoitopaikasta, joka pääsääntöisesti on valtion mielisairaala. Valtionsairaalat ovat hallinnollisesti THL:n alaisuudessa ja toimivat THL:n tulosohjauksessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrää rikoksesta syytetyn tahdosta riippumattoman hoidon aloittamisesta sairaalassa, jossa on potilaan hoidon edellyttämät valmiudet ja erityisasiantuntemus. Mielenterveyslain 17 § mukaan valtion mielisairaalassa annettavan hoidon tarve on kuitenkin arvioitava viimeistään kuuden kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta yhteistyössä sen sairaanhoitopiirin kanssa, jonka alueeseen potilaan kotikunta kuuluu. Lakisääteisesti on määräajoin arvioitava, onko valtionsairaala potilaan edelleen tarvitsema hoitopaikka.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus -työryhmässä on nimetty alatyöryhmä, joka arvioi mielenterveyslain mukaisten perusoikeuksien rajoittamista koskevien säännösten riittävyyttä ja muutostarpeita oikeuspsykiatristen potilaiden hoidossa. Toimeksiantoon kuuluu oikeuspsykiatristen potilaiden palvelujen saatavuus ja kehittäminen. Alatyöryhmän toimikausi jatkuu 31.10.2012 asti. Mainitun työryhmän työn valmistuminen tulee antamaan suuntaviivoja oikeuspsykiatristen sairaala- ja avopalvelujen kehittämiselle.

Kuluvana vuonna julkaistussa ympäristöministeriön mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishankkeen loppuraportissa tuetaan toimijoita mm. perustamaan mielenterveyskuntoutujien pienille ryhmille erityisiin tarpeisiin tarvittavia asumisyksiköitä. Suurimmissa kaupungeissa katsotaan tarvittavan päihde-, neuro- ja oikeuspsykiatrisia asumisyksiköitä, joiden henkilökunnalla on riittävää erityisosaamista ja konsultaatiotuki saatavilla.

Suomessa on noin 450 oikeuspsykiatrista potilasta. Valtionsairaaloissa (Niuvanniemi, Vanha Vaasan sairaala) hoidettujen helsinkiläisten määrä on vähentynyt vuodesta 2007 alkaen (20.000 hpv) nykyiseen 15.000 hoitopäivään. Molemmissa sairaaloissa noin 40 % potilaista on ns. vaarallisia ja vaikeahoitoisia potilaita. Vaikka hoidon keskeinen tavoite on riittävän toipumisen jälkeen tapahtuva palaaminen omalle asuinpaikkakunnalle ja sen hoitojärjestelmään, on kuitenkin arvioitu, että osaa potilaista etäisyys hyödyttää. Henkilölle voi näin tarjoutua mahdollisuus irtautua esim. päihteitä välittävistä tahoista tai rikollisesta toiminnasta.

Oikeuspsykiatrisessa hoidossa noudatetaan asianomaista lainsäädäntöä ja seurataan valtakunnallista hoidon ohjeistusta. Helsinkiläisiä oikeuspsykiatrisia potilaita siirtyy jo nykyisin valtionsairaaloista Kellokosken sairaalaan. Aloitteen mukaista toimintaa on siis jo olemassa.

Mielenterveyskuntoutujille on Helsingissä tällä hetkellä 577 palveluasuntopaikkaa. Palveluasuminen järjestetään palvelujen ostoina säätiöiden ja yksityisten palveluntuottajien yksiköistä. Lähtökohtana on ollut palveluasumisen järjestäminen ensisijaisesti Helsingissä. Palvelujärjestelmän kehittäminen edellyttää hyvin resursoitujen palveluasuntojen saatavuutta.

Palveluasuminen kilpailutetaan vuoden 2013 aikana. Tässä yhteydessä otetaan tarvittaessa huomioon oikeuspsykiatristen potilaiden palvelutarpeet.

Terveysvaikutusten arviointi

Oikeuspsykiatrinen hoito kohdentuu pieneen potilasryhmään, jolla on suuri palvelutarve. Oikeuspsykiatristen potilaiden kulloistakin hoidontarvetta vastaavien hoito- ja asumispalvelujen turvaaminen on tärkeää sekä henkilöiden itsensä että muun yhteiskunnan kannalta. Oikeuspsykiatristen potilaiden sairaalahoidossa tarvittavan monialaisen asiantuntemuksen turvaaminen ja heidän palvelutarpeidensa  tunnistaminen  asumispalveluja järjestettäessä tuo myönteisiä terveysvaikutuksia ja edistää kuntoutumista."

Esittelijä

Ilkka Taipale ja 10 muuta valtuutettua ovat tehneet seuraavan aloitteen:

"Kellokosken sairaalasta on kehittynyt yliopistotasoinen sairaala, myös oikeuspsykiatrian alalla. Pääosa Uudenmaan muiden kuntien kuin Helsingin oikeuspsykiatrisia ja ns. vaikeahoitoisia potilaita on hoidettu sairaalassa jo yli 10 vuotta.

Sen sijaan Helsingin ao. potilaista (noin 50 henkilöä) hoidetaan pääsääntöisesti Niuvanniemen ja Vanahan Vaasan sairaaloissa. Potilaiden kotiutus hidastuu tämän takia ja omaisten vierailukäynnitkin ovat hankalia.

Eräänä syynä on todennäköisesti, että Helsingin viranomaiset pelkäävät juuri avohoitoon siirtyvien potilaiden lisääntymistä, jos hoito olisi Kellokoskella.

Potilaiden hoitoajat ovat kohtuuttoman pitkiä osin sosiaalisista syistä eli a) ympärivuorokautisesti toimivien palveluasuntojen puutteen takia b) ns. velvoiteavohoito ei ole vielä toteutunut lainsäädännön puuttuessa. 1960-70-luvulla tällainen koevapauteen rinnastettava käytäntö oli vielä voimassa.

Velvoiteavohoito tullee käytäntöön lähivuosina. Myös tämä edellyttäisi nopeutetusti palveluasuntojen rakentamista, myös itse sairaala-alueelle tai sen välittömään läheisyyteen.

Suomessa oikeuspsykiatrisia potilaita on ylen määrin. Lähes neljä kertaa enemmän kuin esim. Irlannissa - jossa tosin vakavia väkivaltarikoksiakin on Suomea paljon vähemmän. Maat ovat väkiluvultaan saman kokoisia. Kun muiden psykiatrisen sairaalapotilaiden määrää on voitu vähentää, tulisi tämän tapahtua myös oikeuspsykiatrian puolella, mutta erittäin valvotusti ja säännellysti.

Esitämme, että Helsingin kaupunginhallitus ja terveyslautakunta ryhtyvät kaikkiin toimiin, jotta myös helsinkiläisiä oikeuspsykiatrisia potilaita hoidettaisiin Kellokosken sairaalassa. Samalla tulisi toteuttaa riittävä palveluasuntojen rakentaminen yhteistyössä pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kuntien ja esim. Y-säätiön kanssa. Tällöin voidaan käyttää myös olemassa olevien kiinteistöjen saneerausta tähän käyttöön, esim. Kellokosken, Hesperian ja Auroran sairaalan alueilla tai rakentaa näiden lähettyville uudisrakennuksia."

Aloitteesta pyydetään lausunto kaupunginhallitukselle 20.6.2012 mennessä valtuutettu Ilkka Taipaleen aloitteesta terveyslautakunnalta, sosiaalilautakunnalta ja talous- ja suunnittelukeskukselta.

Esittelijä

toimitusjohtaja

Matti Toivola

Lisätiedot

Tuula Saarela, johtajapsykiatri, puhelin: 310 42690

tuula.saarela(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

 

 

 

 

 

 

 

Faksi

 

Alv.nro